Päihteidenkäyttäjien parissa tehtävistä töistä on aina aika-ajoin juttua lehdissä ja sosiaalisessa mediassa. Jalkautuvaa päihdetyötä tehdään, jotta terveydenhuollon ja matalankynnyksen palveluiden tavoittamattomissakin olevalla on mahdollista saada apua, puhtaita käyttövälineitä, vaatteita ja esimerkiksi hygieniatuotteita. Helsingissä jalkautuvaa päihdetyötä tekee muun muassa A-Klinikkasäätiö. Ruoka- ja tarvikeavun rinnalle lähes yhtä tärkeäksi nousee kuitenkin asiakkaan ja työntekijän välinen kohtaaminen.
”Koen sen todella karuksi, kun joku kiittää siitä, että katson häntä silmiin ja otan hänet huomioon. Mitä kiittämistä siinä on, kun kyse pitäisi olla perusihmisoikeudesta?” Dal Maso sanoo.
Monet ottavat ruuat ja tarvikkeet ilolla vastaan, mutta vähintään yhtä tärkeää tuntuu olevan se, että joku puhuu heille.
”Että on se joku, joka näkee. Joka ei kävele vain ohi.” (Helsingin Sanomat. 2021).
Sosiaalisina olentoina ja laumaeläiminä meille on äärimmäisen tärkeää tulla kohdatuksi ja nähdyksi sellaisena kuin olemme (mm. Maslov:n tarvehierarkia). Tämä pätee myös laajemmalla mittakaavalla esimerkiksi siinä, miten meidät nähdään osana yhteiskuntaa. Päihteidenkäyttäjät harvoin nähdään yhteiskunnassamme positiivisessa valossa, vaan enemmin taakkana ja asiana, joka halutaan pois silmistä ja päivänvalosta. Toivoisin kuulevani enemmän ymmärrystä ja empatiaa päihderiippuvuudesta ja päihteidenkäyttäjistä puhuttaessa.
Itse uskon, että jokaisella meistä olisi voinut mennä elämässämme jokin asia toisin, joka olisi voinut saada meidät turvautumaan päihteisiin ja jäämään niihin koukkuun. On täysin inhimillistä huonon olon ja epätoivon keskellä hakea helpotusta sieltä, mistä sitä saa. Isoja riippuvuuden syntymiselle altistavia riskitekijöitä ovat esimerkiksi kasvuympäristö, lähipiirin suhde päihteisiin sekä geenit. Näistä huolimatta ihminen ei automaattisesti päädy päihderiippuvaiseksi, vaan ylivoimaisesti suurin riskitekijä riippuvuudelle on psyykkisen huonon olon ja mielenterveysongelmien lääkintä päihteiden avulla. Kyse ei siis ole ihmisen omasta tahdosta, vaan riippuvuuden muodostumiseen ja riippuvuuden ylläpitämiseen vaikuttavat asiat sekä niiden kompleksisuus.
“Liisa kertoo käyttävänsä päivittäin Subutexia ja välillä myös amfetamiinia. Hän on 26-vuotias.
“…kun hän oli pieni, hänen äitinsä oli aina päihtynyt. Pian Liisa otettiin huostaan. Koulussa hän päätyi erityisryhmään jo neljännellä luokalla. Liisan mukaan syrjäytyminen on siitä asti vain syventynyt.
Huumekoukussa Liisa on ollut jo jonkin aikaa. Aluksi Subutex-kokeilu toi hyvän olon, mutta se vaihe oli pikaisesti ohi. Nyt aine ei tunnu enää miltään. Hän on pyrkinyt siitä eroon monta kertaa, mutta ”aina joku tarjoaa, vaikka ilmaiseksikin”.
”Tää on niin rankkaa… Toivon, että tää loppuis joku päivä”, hän sanoo.”
(Helsingin Sanomat. 2020)
Yllä olevassa lyhyessä esimerkissä Liisasta voimme löytää jo monia riippuvuuteen vaikuttaneita tekijöitä. Vanhemman päihdeongelma ja huostaanotto ovat todennäköisesti aiheuttaneet Liisalle valtavasti turvattomuutta ja pelkoa, sekä vaikuttanut hänen omaan henkilökohtaiseen suhteeseensa päihteisiin. Kasvuympäristö on luonut hänelle pienestä asti tietyn mallin, millaista roolia alkoholi ja muut päihteet elämässä ajavat. Isot, turvattomuutta luovat tapahtumat elämässä ovat lisänneet psyykkistä pahaa oloa, ja ovat todennäköisesti madaltaneet kynnystä helpotuksen hakemiseen päihteistä. Ensimmäisten kertojen päihdekokeilut ja niistä hyvän olon saaminen ovat saaneet käyttämään päihteitä uudestaan ja toivomaan kerta toisensa jälkeen, josko tämä olisi taas se kerta, kun tuntuu taas hyvältä. Ystävien ja muun lähipiirin päihderiippuvuus tukee käyttöä entisestään luomalla halun kuulua porukkaan sekä nostamalla yhteenkuuluvuuden tunnetta, kun tehdään yhdessä tiettyjä asioita eli tässä tilanteessa käytetään päihteitä. Ryhmään kuuluvuuden tunne luo turvaa, ja näin ollen nostaa kynnystä pyrkiä päihteistä irti, sillä tämä tarkoittaisi ryhmästä erkaantumista.
Riippuvuudesta voi olla äärimmäisen vaikeaa pyrkiä irti, kun koko elämä ja ihmiset pyörivät päihteiden ympärillä. Päihteistä irtautuminen tarkoittaisi isoa muutosta monella elämän osa-alueella, kuten ystäväpiirin uusimista, psyykkistä jaksamista, voimakasta tahtoa hakea ja vastaanottaa apua, kamppailua oman huonon olon kanssa sekä laajaa työstämistä siitä irti pääsemiseksi sekä uusien toimintatapojen ja toimintamallien opettelua. Vaikka elämä kaduilla päihderiippuvuuksien ja asunnottomuuden keskellä saattavat näyttäytyä sivustakatsojalle turvattomalta, samojen asioiden kanssa kamppailevat ihmiset jakavat saman elämäntilanteen ja samoja ongelmia ja näin ollen hakevat turvaa myös toisistaan. Jos turvattomuus on alkanut jo lapsesta lähtien, on todennäköistä, että riippuvainen ei osaa nähdä elämäänsä muunlaisena, vaikka haluaisi. Päihteidenkäyttö itselääkintänä ja sen tuoma elämän turvattomuus ovat kaikki mitä kyseinen ihminen tietää ja mihin hän on tottunut.
“Katuklinikan työ perustuu ajatukseen, ettei yhteiskunnallisia huumeongelmia voi enää kokonaisuudessaan ratkaista. Tarkoituksena on pikemminkin ehkäistä huumeiden aiheuttamia haittoja mahdollisimman tehokkaasti.” (Helsingin Sanomat, 2020)
Onko tilanteeseen ratkaisua? Ehkä ei lopullista, mutta voimme aina tehdä asioita paremmin. Päihdetyön kehittäminen vaatisi konkreettisesti enemmän resursseja yhteiskunnalta, ympäristön ja yhteiskunnan jäsenten tukea, enemmän ennaltaehkäisevää työtä, jalkautuvia ja matalankynnyksen palveluita. Tämä tarkoittaisi myös esimerkiksi valvottujen käyttöhuoneiden perustamista. Huumeita kyllä käytetään, vaikka käyttöhuoneita ei olisi. Helsingissä tällä hetkellä niiden virkaa ajavat likaiset, kylmät ja ei-valvotut julkiset vessat. Päihteiden käyttöön tarkoitettujen valvottujen huoneiden avulla mahdollistettaisiin riippuvaisille turvallisempi käyttö, neulojen päätyminen niille kuuluviin paikkoihin, hygieenisemmät olosuhteet sekä käyttäjien mahdollisuus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Huoneista saatavat puhtaat käyttövälineet vähentäisivät likaisten neulojen välityksellä tarttuvien virusten leviämistä. Valvonnan avulla taas pystyttäisiin pitämään paremmin kirjaa tiloissa käyvistä ihmisistä, sekä reagoida uhka- ja vaaratilanteisiin ja tapaturmiin. Tämä vähentäisi päihderiippuvaisten ja eritoten asunnottomien syrjäytymistä tuomalla palvelut heille paremmin saavutettaviksi.
Jotta näitä konkreettisia muutoksia voidaan tehdä, vaatisi tämä isoa muutosta päättäjien ajatusmaailmaan. Tuottavuus ja tulojen saaminen täytyisi osata siirtää toissijaiseksi, sillä ihmisten auttamisen edellytyksenä ei voi olla rahan tuotto. Resurssien käyttö ei-tuottavaan asiaan vaatisi päättäjiltä enemmän empatiakykyä ja ymmärrystä kyseistä ihmisryhmää kohtaan sekä kysymistä itseltään, onko tuottavuus tärkeämpää kuin ihmiselämä. Empatia ja inhimillisyys eivät markkinamaailmassa ole trendikäs ilmiö, sillä maksimaalisen tuottavuuden tavoittelu vaatii itsekkyyttä, kykyä ajaa omaa etua ja sivuuttaa muiden etu. En kiistä tuottavuuden tärkeyttä yhteiskunnassa, mutta mielestäni sosiaalityön lähtökohtana se ei voi olla. Resurssien käyttö syrjäytymisen estämiseksi välittäisi suurempaa yhteiskunnallista viestiä – sitä, että yhteiskunta pitää huolen kaikista sen jäsenistä eikä anna ihmisten pudota turvaverkkojen läpi. On yhteiskunnan vastuu pitää huoli omistaan, luoda turvan ja yhteisöllisyyden tunnetta sekä viestittää, että jokaisella on paikka täällä. Syrjäytyminen ja siitä aiheutuvat ongelmat ovat palveluissa, niiden saatavuudessa ja toimivuudessa, ei koskaan kohderyhmässä, joka kyseisiä palveluita tarvitsee.
-Noa
Lähteet:
Huumeiden käyttäjät Helsingin kaduilla ovat entistä nuorempia, ja maanantaisin moni ei pysty edes puhumaan – “Kohtaamme ihmisiä, jotka eivät ole syöneet mitään kahteen päivään”. Kantola, A. Helsingin Sanomat. 20.9.2021. https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008246369.html
Parikka, V. Ikuinen Kierre. Helsingin Sanomat. 27.11.2020. https://dynamic.hs.fi/2020/ikuinen-kierre/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Olisi kyllä tärkeää, että jokainen ihminen tulisi kohdatuksi ja arvostetuksi haasteistaan huolimatta. Tuskin kukaan haluaa tai suunnittelee etukäteen elämää päihdeongelman kanssa. Riippuvuuteen johtavat syyt voivat olla moninaisia ja juuret niille voivat löytyä jo varhaisesta lapsuudessa. Ajatuksesi ratkaisuista ovat hyvin samaistuttavia, ja toivoisin, että vielä useammat (etenkin päättäjät) ajattelisivat samalla tavalla! Tästä heräsi myös ajatus, että toisaalta syrjäytymisen ja muiden ongelmien ehkäisemiseksi tehtävä työ voi myös pitkässä juoksussa vähentää yhteiskunnan menoja, kun ihmiset kykenisivät paremmin toimia osana tätä yhteiskuntaa eikä mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarve olisi niin suurta. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättäneestä postauksesta.