Tervetuloa blogiimme!

Lämpimästi tervetuloa blogimme Riippuvaista elämää pariin. Nimi juontuu annetusta aiheestamme, josta teemme myös asiakascase-tehtävää: päihdeongelmat ja mielenterveyden ongelmat. Aihe on laaja ja siihen törmää kovin usein niin työkentällä kuin eri media-alustoissa.

Seuraavaksi me blogin kirjoittajat, Lari, Mia, Mikael ja Noa, esittelemme lyhyesti itsemme.

LARI

Hei,

Minä olen Lari, 27-vuotias ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija. Asustelen Hyvinkäällä yhdessä avovaimoni kanssa. Opinnot ovat lähteneet hyvin alkuun mielenkiintoisia aiheita läpi kahlaten.

Blogin aihe on mielenkiintoinen ja lähes päivittäin läsnä työympäristössäni koulukodissa. Vaativassa lastensuojelutyössä kohtaa valitettavan usein asiakkaita, joilla on päihde- tai mielenterveystaustaa.

Mielenkiinnolla odotan, minkälaisia blogitekstejä saadaan aikaiseksi!

MIA

Moikka! Minä olen 22-vuotias nuori naisen alku nimeltään Mia. Keravalla porskuttelen elämääni eteenpäin ja asustelen oman saksanpaimenkoirani kanssa.

Aloitin korkeakouluopintoni sosionomiksi 01/2021 ja sillä tiellä edelleen jatketaan. Pää on käynyt kierroksilla koko opiskeluajan, rankkaahan se kuitenkin on aina välillä, vaikka opintojen aiheet ovat todella kiinnostavia. Tämän blogin aihe on mielestäni hyvä oman tietämykseni lisäämiseksi, kun en itse omaa kokemuksia päihde- ja mielenterveysongelmista, enkä myöskään tunne kovin montaa, joilta olisin siitä ennestään kuullut.

Jännä nähdä, millaista jälkeä saamme luotua ryhmäni kanssa tätä blogia varten, ideoita on jo paljon tullut esille!

MIKAEL

Minä olen Mikael, tamperelainen 23-vuotias jantteri, aloitin tammikuussa 2021 sosionomiopintoni joten seuraavaksi lähtee toinen vuosi käyntiin. Olen mukana myös useamman järjestön toiminnassa ja työskennellyt lasten ja ikäihmisten parissa.

Saimme mielenkiintoisen aiheen käsiteltäväksemme – päihde- ja mielenterveysongelmat. Itsellänikin on kokemusta mielenterveyspalveluista sekä myös alkoholiongelmaisen henkilön puolisona olemisesta.

Odotan innolla, mitä blogitekstejä keksin itse kirjoittaa ja mitä ryhmäläiseni kirjoittavat, myös alan seurata uutisointia ja keskustelua internetissä aiheista vielä tarkemmin!

NOA

Olen Noa, 25-vuotias sosionomiopiskelija Helsingistä. Opiskelen Tikkurilan Laureassa ja ensimmäinen vuosi opintoja on kohta paketissa. Olen kiinnostunut erityisesti mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvistä asioista, psykologiasta, filosofiasta, etiikasta, ihmismielen rakentumisesta ja kehonkielen tulkinnasta. Tulevaisuuden työkentillä minua kiinnostavat nimenomaan päihde-, mielenterveys- ja kriminaalityö, joten ryhmällemme annettu aihe on siis minulle erityisen mielenkiintoinen.

Odotan innolla, että pääsen tuomaan ajatuksiani blogikirjoituksien välityksellä esiin päihde- ja mielenterveyskysymyksiin liittyen.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Tervetuloa blogiimme!”

Kommentoi