Törmäsin facebookin ryhmässä, johon kuulun, keskusteluun, jossa puhuttiin äitien ja isien käynneistä neuvolassa. Keskustelu alkoi siitä, kuinka isältä oli kyselty missä äiti on, kun ei ollut neuvolassa mukana. Keskusteluun liittyi useampi äiti ja kertoi samanlaisista kokemuksista. Useat äidit kertoivat ettei samanlaista kyselyä ole heille isästä, jos he menevät neuvolaan sovitulle ajalle. Eräs nainen kertoi, että hänelle oli soitettu perään ja kerrottu kaikki neuvolassa käydyt asiat, kun isä oli siellä käynyt. Ensimmäinen ajatukseni oli perään soittamisesta, että hienosti neuvolanhoitajalta toimittu; Isät eivät usein muista käynneistä mitään! Mutta kun aloin pohtimaan asiaa syvemmin, mietin, miksi ajattelen näin.
Oma mieheni on kummankin lapsemme kohdalla hoitanut joitain neuvolakäyntejä kaksin lapsen kanssa. Olen saanut kuvan, että siellä on kaikki mennyt hyvin ja on höpötelty niitä näitä. Eipä siinä, mitään huolta ei ole ollut mistään. Mutta kun mietin mitä puhumme omalla käynnillä, on keskustelut paljon laajempia ja kysytään enemmän asioista. Neuvolakäynnillä kysellään arjesta ja puhutaan jaksamisesta sekä varmistellaan tukiverkoston olemassaoloa.
Mieheni oli myös usein mukana raskauden aikaisilla neuvolakäynneillä. Hän oli usein sivusta seuraaja. Kysymykset raskauden ajasta, tulevaisuudesta sekä jaksamisesta osoitettiin useimmiten minulle. Käännyin usein itse mieheeni päin, jotta saan myös hänen mielipiteensä asioista. Yleensä mielipidettä ei ollut, muuta kuin kaikki hyvin.
On ymmärrettävää, että neuvolassa ensisijaisesti alkuun seurataan raskauden kulkua ja näin äitiä kantajana sekä sikiön ja vauvan vointia. Vauvan synnyttyä seurataan lapsen kasvua ja kehitystä. Neuvolan tehtävä on kuitenkin samalla tukea vanhemmuutta, arvioida koko perheen terveyttä, hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä (STM).
Haluan käyttää tässä vertailua, mikä voi tuntua ehkä hassulta, mutta mielestäni sopii tähän hyvin. Vihaan auton katsastamista, enkä halua sitä useinkaan tehdä, vaan laitan mieheni asialla. Katsastuskonttorilla katsastaja on usein mies. Kun olen paikalla, tuntuu, että menetän kaiken tiedon autoista ja tunnen itseni ihan pöljäksi auton omistajaksi, joka ei ymmärrä mistään mitään. Kokemukseni perustuvat siihen, kuinka minut on kohdattu näissä paikoissa. Jos olen mennyt katsastamaan autoa ja mieheni on mukana, on usein katsastaja kommunikoinut miehelleni tai mieheni välityksellä minulle, kuin en itse naisena voisi näitä asioita tajuta. Mieheni on vastaillut kysymyksiin tai ollut täten keskustelussa aktiivinen. Jos mieheni on kääntynyt jossain minuun päin, olen varmasti kertonut jotain ympäripyöreästi ja siirtänyt vastuun takaisin miehelle.
Voiko neuvolan toimintaa ajatella samoin? Jos oletetaan aina äidin olevan tietoisempi asioista ja ymmärtävän enemmän, saako se isät siirtymään taka-alalle ja ajattelemaan että asiat todella ovat näin. “Ei me kuitenkaan ymmärretä.” “Äiti tietää paremmin”. Jos ottaisin katsastuskonttorilla enemmän roolia, puhuisin kovaan ääneen ja toisin itseäni esille eri tavoin, voisi olla, että minut otettaisiin siellä vakavammin. Samoin isät neuvolassa. Jos he kertoisivat itse aktiivisesti perheen arjesta ja voinnista ym. ehkä heidätkin otettaisiin enemmän mukaan. Mutta eihän sen kuuluisi olla näin. Näin jäävät taka-alalle he, jotka uskovat rooliin, mikä heille laitetaan. Pieni prosentti pääsee läpi vahvana osallisena vanhempana, joka aktiivisesti toimii lapsen elämässä.
Entä jos neuvolassa panostettaisiin aktiivisemmin isän ja äidin yhteiseen rooliin? Isät otetaan keskusteluun mukaan ja kysymykset isyydestä ja sen mukana tulevista kysymyksistä otettaisiin enemmän esille? Voitaisiinko jo neuvolassa vahvistaa näin isyyden roolia ja saada isät luottamaan omaan osaamiseen ja tietämykseen lapsen kasvatuksesta? Näin edistää tasa-arvoa vanhempien välillä ja vahvistaa isyyden merkitystä ja saada isät vielä enemmän osallisiksi?
Näen itse, että neuvola olisi tärkein vahvistaja isyyden suhteen. Myöhemmin tulevat varhaiskasvatus ja koulu, mitkä mielestäni näyttävät vain sen mikä neuvolasta on alkanut: äidit osallisina.
Lähteet: https://stm.fi/neuvolat
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Muistan itse tuon kysymyksen, kun jäin kahden vanhimman poikani lähivanhemmaksi vuosia sitten. ”- Eikö äiti päässyt mukaan neuvolaan?” Neuvolassa ei meinattu uskoa sitä, että minä olisin lapsieni lähivanhempi. Neuvola käynneillä, uskon isälle esitettävän saman kysymyksen kuin äidillekin, mutta vastauksemme tuskin antavat keskustelulle mahdollisuutta jatkua. Pidin lapsiemme jo eläkkeelle jääneestä ”neuvolatädistä”. Hän oli yhtä lailla suorapuheinen kuin minä ja turhia emme höpisseet.
Odotusajan neuvolakäynneistä myös oma kokemukseni on se, että ei odottavan puolison mielipiteet ja tuntemukset ovat toisarvoisia, vaikka siinä pitäisi tukea molempien valmistautumista vanhemmuuteen samalla, kun lapsen kehitys tutkitaan.
Miesten asemaa ja osuutta lastenkasvatuksessa (varsinkin osallistuvan miehen) tunnutaan kyseenalaistettavan, vähäteltävän ja ihmeteltävän vieläkin. Olen käynyt perheasioiden sovittelussa ja siellä olisi pitänyt tehdä juuri niin kuin äiti olisi halunnut. Lapsien tarpeita ja oikeuksia ei mietitty ollenkaan. Asenne oli ”äiti tietää mikä lapsille on parhaaksi”. Olivat sielläkin todella hämmästyneitä, kun ilmoitin lapsien asuvan minun luonani suurimman osan ajastaan. Myös lastenvalvoja kysyi useaan otteeseen äidiltä etävanhemmaksi ryhtymisestä. En usko, että samaa kysymystä olisi esitetty minulle.
Myönnän, että lähivanhemmaksi jäädessä mielessä kävi, olenko kykenevä huolehtimaan lapsistani ja tulen varmasti epäonnistumaan vanhempana. Tämä voi johtua aikaisemmista kokemuksista ja myös siitä mallista minkä olen jo lapsuudesta oppinut.
Osallistuvassa isyydessä joutuu pitämään vähän turhan paljon ääntä. Olisi mukava, jos yhteiskunnan rakenne ja arvot muuttuisivat tasa-arvoisempaan suuntaan. Postauksessasi oli hyviä pointteja ja toit esille sen mitä vastaan olen taistellut jo kohta 8 vuotta. Myös isä voi olla osallisena!