Olen aina ollut kova jännittäjä, mutta huomaan hakeutuneeni usein tilanteisiin, jotka aiheuttavat jännitystä. En mene sieltä mistä aita on matalin tai kaatunut, vaan se on hyvinkin korkea. Hetkittäisten räpellysten jälkeen, aita alkaakin tuntua inhimillisen korkuiselta ja sen päivittäinen ylittäminen helpottuu. Uuteen tottuminen vie aikaa, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Koen että olen suhteellisen hyvä sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja opin asioita nopeastikin, toki asiat vaativat useita toistoja, kunnes ne ovat takaraivossa. Usein itsekin yllätyn siitä, miten tieto on tarttunut ja se putkahtaa esiin silloin, kun sitä taitoa tarvitaan.
Aloitin uudessa työpaikassani helmikuun lopulla ja nyt huhtikuun alussa alkaa vihdoin tuntumaan, että työ alkaa sujumaan ilman turhaa jännittämistä. Eniten jännittämistä aiheutti ettei voinut koskaan tietää mitä päivä tuo tullessaan ja mihinkään ei osannut varautua. Onneksi apu on lähellä ja meillä töissä kannustetaan kysymään sekä keskustelemme vaihtoehdoista yhdessä muiden kollegoiden kanssa. Työpaikallani on 40 työntekijää, joka on enemmän kuin missään aikaisemmassa työpaikassani. Pienemmässä työyhteisössä olisi helpompi olla sosiaalinen ja oppia toisten tavat tehdä töitä kuin myös heidän persoonansa. Työyhteisöön tutustuminen voisi olla helpompaa, jos henkilökuntaa on vähemmän.
Työpaikkani ei ollut kuitenkaan tuntematon, sillä olen ollut siellä työharjoittelussa ja tuttuja ihmisiä oli edelleen paikalla. Harjoitteluissa ei kuitenkaan tutustu samalla tavalla muihin kollegoihin, kuin itse työssä. Nyt on enemmän hyviä päiviä ja koen onnistumisia, kuin niitä huonoja, joita sanon “huono hoitaja” päiviksi. Olen ehkä samalla päässyt irti siitä täydellisyyden tavoittelusta ja oppinut tekemään työtä omalla tavallani. Vaikka hoitajana jokaisella on samat tehtävät, voidaan ne silti hoitaa hyvinkin eri tavalla. Ihmisten kanssa oleminen on kuitenkin minulle luontevaa, mutta näin tuoreena sairaanhoitajana olen kuitenkin vielä oppijan roolissa (pitkään) ja koetan omaksua itselleni muiden hoitajien hyviä tapoja työskennellä.
Sisäänajo on siis ainakin osittain onnistunut. Oppimista riittää jokaiselle päivälle.
Jännittäminen on kuitenkin kohdallani usein hyvä asia, tuntematon motivoi minua enemmän, kuin se ettei asian eteen tarvitsisi nähdä kovinkaan paljon vaivaa. Tuntemattomat ja äkilliset tilanteet eivät siis ainakaan lamaannuta, vaan toiminta jatkuu niistäkin huolimatta. Liiallinen lilluminen mukavuusalueella saattaisi tappaa motivaation, mutta ymmärrän niitäkin ihmisiä, joille se tuttu ja turvallinen on tuttu ja turvallinen. Kriiseistä selviytyminen tuntuu olevan minulla verissä ja hetkittäisten märehtimisien jälkeen alkaa homma sujumaan rennommalla otteella. Henkinen jännittäminen vähenee ja työ alkaa sujua spontaanisti. Huomaan etten ole välttämättä tarvinnut kollegan apua lähes koko päivänä. Jos tarvitsen apua, en koe huonommuuden tunnetta sitä pyytäessäni.
Kaikilla meillä on omat tavat sopeutua työyhteisöön. Toiset kaipaavat enemmän aikaa ja toiset uivat kuin kala vedessä jo päivästä yksi alkaen. Persoonallisuuden piirteet vaikuttavat myös sopeutumiseen ja miten tulee uusien ihmisten kanssa toimeen.
Työyhteisöön sopeutuminen on myös tärkeä osa työtä. Täytyy tuntua luontevalta saapua töihin ja osata olla siellä omana itsenään ja tarvittaessa uskaltaa avata suunsa eri tilanteissa. Kokea myös hyväksyntää ja tuntee kuuluvansa joukkoon. On hyvä, jos saa purkaa tuntojaan muiden työntekijöiden kanssa tai esimiehen.
Tällä hetkellä sopeutuminen voi olla käynnissä myös omalla osastolla. Työnkuva muuttuu, siirrymme toisaalle töihin, omalle osastolle tulee uusia tekijöitä. Tehdäänkin jotain muuta, kuin mihin on totuttu. Työkaverit muuttuvat ja joukossa voi olla hyvinkin voimakkaita persoonia, joilla on vahvoja mielipiteitä. Kuitenkin olisi hyvä muistaa, että teemme tällä hetkellä samaa työtä ja nokkimisjärjestyksellä ei ole väliä. Kukaan ei ole parempi kuin toinen ja on kaikkien yhteinen etu, että teemme töitä huomioimalla jokaisen jaksaminen. Turha tehdä työstä yhtään sen raskaampaa kuin se jo nyt on. Omat egot voi jättää sinne pukuhuoneen puolelle töihin tullessaan.
Tilanne on sama myös monessa muussa ammatissa, sillä irtisanomisia ja lomautuksia on tiedossa. Miten sopeutua uuteen tilanteeseen, sillä tähän ei kukaan osannut varautua. Miten tulisi ajatella tai toimia. Emme voi määritellä sitä kuinka nopeasti tilanteeseen tulisi sopeutua. Joskus sopeutumiseen ei ole aikaa vaan pitää paahtaa eteenpäin ja koittaa selvitä. Ajatukset siirretään pois ja pysytään liikkeessä, kunnes tulee pysähtymisen aika, huomaakin kuinka paljon energiaa se on vienyt. Tästä väsymyksestä selviäminen voi viedä aikaa ja se ei ole heikkous, se kertoo vain, että olet ihminen.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!