Mediavälitteinen joulu

2010-luvulla näkyvästi esille noussut medioitumisen käsite on saanut vuonna 2020 yhä korostetumman merkityksen. Enää kyse ei ole siitä, kuinka mahtavaa on olla videoyhteydessä maailman toisella puolella asuvaan tuttavaan. Kyse on siitä, että mediavälineet ovat päästäneet meidät vain saman kaupungin sisällä lähemmäksi toisiamme. Tänä vuonna joulua suositellaan vietettävän vain ydinperheen kanssa. Toisille ainoa mahdollisuus on viettää mediavälitteistä joulua.

Kulunut vuosi on osoittanut sen, että media on yhteiskunnallisen ja kulttuurisen muutoksen ytimessä. Linnan juhlia ei pystytty järjestämään perinteiseen tapaan, mutta mediavälineiden avulla katsoja pystyi tallentamaan itsestään kuvan linnassa ja jakamaan sen sosiaalisessa mediassa. Television kautta pystyttiin seuraamaan juhlallisia esityksiä sekä haastatteluja. Niin harmillista kuin linnan juhlien peruuntuminen olikaan, kuka muu myöntää katsoneensa mieluimmin lauluesityksiä kuin tunteja kestävää kättelyosuutta?

Mediavälineet voivat olla tänä jouluna yhä lähempänä suomalaisten pyhiä, jos joutuu olemaan erossa läheisistään. THL on ehdottanut perinteisten joulu- ja uudenvuodenjuhlien unohtamista tänä vuonna. Joulunaikaa suositellaan juhlittavan ydinperheen kesken ja isovanhempia tavattavan etäyhteyksien välityksellä. Periaatteessa koko sukulointi hoidetaan videopuheluilla.

Voisiko jo ennakkoon harmiteltu joulu osoittautua kuitenkin ihan ookooksi? Suomalaiset jouluperinteet on helppo toteuttaa myös pienemmällä porukalla tai tarvittaessa itsekseen. Muistathan siis heitä, joilla ei ole jouluna ympärillä ihmisiä ja otat yhteyttä heihin mieluisalla mediavälineelläsi.

Mukavaa mediavälitteistä joulua 2020!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi