Nuorisotyöviikko

Heippa lukijat tässä postauksessa haluan nostaa parrasvaloihin nuorisotyöviikon, jota vietitiin viime viikolla 7.-13.9.2020. Sen tarkoituksena oli nostaa valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Joka vuosi on eri teema.

Tämän vuoden teemana oli nuorten yhteiskunnallinen osallisuus paikallisella tasolla. Viikolla julkaistiin somejakokuvia, profiilikuvakehyksiä ja kannustettiin kiittämään esimerkiksi oman elämänsä tärkeitä nuorisotyöntekijöitä, nuorisojärjestöjä, nuorisotaloja ja muita nuorisoalan toimijoita. Nuorisotyön viikon kunniaksi julkaistiin myös nuorisopuolustuskurssi, jolla voidaan paikallisesti korostaa nuorten ja nuorisoalan merkitystä päättäjille. Koin tärkeäksi nostattaa kyseisen viikon, sillä juuri tälläisiin asioihin pitäisi tuoda enemmän tietoisuutta. Jos haluatte lukea, tutustua ja tietää lisää nuorisotyön viikosta, klikatkaa tästä.

Haluaisin myös avata teille hiukan mitä nuorisotyö on ja millaisia työmuotoja se pitää sisällään.  Nuorisotyössä tehdään nuoren mielenterveyttä vahvistavaa työtä päivittäin. Kiireetön ja arvostava kohtaaminen, kannustus ja myönteinen palaute ovat tärkeitä voimavaroja nuoren elämässä. Mielenterveyttä vahvistetaan tarjoamalla nuorelle hänelle hyvän kasvun aineksia, voimaa, rohkeutta ja elämäniloa. Samalla myös lisätään nuoren aktiivisen ja osallistumisen toiminnan mahdollisuuksia. Mieli. Nuoren elämä on usein täynnä muutoksia, ylä- ja alamäkiä, ahdistusta, stressiä ja monia muita negatiivisia tunteita, sen takia koen nuorisotyön olevan tärkeää, sillä työntekijät voivat vaikuttaa nuorten asenteisiin sekä positiiviseen ajatteluun.  

Kuva: Pixabay

Nuorisotyö on ammatillista, mutta se voi myös olla nuorten parissa tehtävää vapaaehtoistyötä. Nuorisotyöstä vastaa kunta ja se tekee yhteistyötä yhdistyksien ja muiden toimijoiden kanssa. Nuorisotyöllä on monia erilaisia työmuotoja. On etsivää nuorisotyötä, on verkossa toimivaa nuoristyötä, seurakunnan nuoristyö, erityis- ja perhenuorisotyö ja erilaiset leirit.

-xoxo.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Nuorisotyöviikko”

  1. Kirjoitit tärkeästä aiheesta, nuoret ovat meidän tulevaisuuden tekijöitä joiden hyvinvointiin ja mahdollisuuksiin täytyy panostaa. Mielestäni nuorten kohtaaminen kunnioittavasti on olennaisen tärkeää. Tietenkin ihmisten kunnioitus pitäisi olla itsestäänselvää aina ja jokapaikassa, vaan valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Olen huomannut että varsinkin nuorten kanssa se ensikohtaaminen on tärkeää, jos haluaa nuorista kuuntelevia korvia ympärilleen. Teini-iässä tehdään nopeita päätöksiä siitä kuka on hyvä tyyppi eikä välttämättä uutta tilaisuutta anneta eikä ehditä jäädä kuuntelemaan selityksiä =D kun on kiire elää!!

    1. Kiitos kommentista! Olen samaa mieltä, nuorten ensikohtaaminen on todella tärkeää, juurikin sen takia, että ne tekee niitä päätöksiä nopeasti. Onhan se surullista, ettei ihmisten kohtaaminen kunnioittavasti ole aina itsestäänselvyys.

Kommentoi