Kannattaa puida ongelmiaan ääneen, niin niihin voi saada ratkaisun saman tien kuin kirkkaalta taivaalta. Näin kävi itselleni, kun pohdin lounastauolla mistä keksin mielenkiintoisen näkökulman erityisyyttä käsittelevään tekstiini. Lounasseurueessani ollut herra tarjoutui antamaan haastattelun erityislapsen vanhemman näkökulmasta, mikäli olisin kiinnostunut. Ja tietenkin olin.
Haastattelin siis miestä, jolla on kolme lasta, joista kaksi, hänen sanojansa lainatakseni, ”on saanut erityisyysleiman otsaansa”. Tarkemmin kysellessä minulle selvisi, että hänen vanhimmalla kahdeksanvuotiaalla lapsellaan on todettu aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, joka on monille tutumpi vain kirjainlyhenteenä ADHD. Miehen kuusivuotiaalla lapsella ei vielä ollutkaan virallista diagnoosia, mutta hänellä on haasteita tunne-elämän säätelyn kanssa.
ADHD:n ominaisia tunnusmerkkejä ovat liiallisen tarkkaamattomuuden lisäksi ylivilkkaus sekä hetken mielijohteitten ohjaama käytös. Aivojen tarkkaavuutta ja vireystilaa säätelevien hermoverkkojen häiriintyneen kehityksen on todettu liittyvän ADHD:hen. ADHD:n esiintyvyydeksi lapsilla ja nuorilla on arvioitu 4–7%, kun taas aikuisilla ADHD:tä esiintyy arvioiden mukaan vain kahdella tai kolmella prosentilla väestöstä. (Huttunen & Socada 2019.)
Kun kysyin mitä hän tarkoitti ”tunne-elämän säätelyn haasteilla”, täsmensi isä nuoremman lapsensa olevan erittäin impulssiherkkä. Isän kertoi lapselta ikään kuin puuttuvan tunteiden ”välivaiheet”, eli hänellä ei ole vaikka ”pientä harmia”, vaan jos joku harmittaa niin siihen reagoidaan tunteen täydellä voimalla tai ei lainkaan. Eli tunteen menevät niin sanotusti nollasta sataan hetkessä. Koska lapsesta ei ole tehty vielä virallista diagnoosia, en lähde myöskään tässä sellaista itse kehittämään, jätetään se ammattilaisille ja pysykäämme siinä, mitä heidän isänsä minulle kertoo.
Kysyessäni kuinka erityislapsidiagnoosi on vaikuttanut perheen arkeen, totesi haastateltavani heti, että positiivisesti. Lapsen diagnoosin saaminen on helpottanut vanhempia käsittelemään arjen tuomia haasteita, sillä diagnoosin saamisen jälkeen heillä löytyy nyt ymmärrystä siitä, mihin lapsen haasteet liittyvät. Diagnoosin tuoma tieto auttoi myös löytämään keinot, kuinka suhtautua lapsen haasteelliseen käytökseen.
”KUN ON TIETO, ON YMMÄRRYSTÄ”
-Erityisisä
Tiedon tuomista muutoksista arkeen haastateltavani nosti konkreettiseksi esimerkiksi tunteiden sanoittamisen. Eli lapselle harmitustilanteessa pysytään itse rauhallisena ja todetaan että ymmärretään, että lasta harmittaa ja ryhdytään yhdessä muistelemaan niitä keinoja, joilla harmitusta voi purkaa. Tämä kuulosti korvaani erittäin hyvältä tavalta rauhoittaa tilannetta, jossa lapsen tunteet kuohuvat ja hänen on vaikea käsitellä omia tunteitaan. On todettu, että vanhempi voi lapsen tunteita sanoittamalla sekä omalla rauhallisella ja lämpimällä käytöksellään osoittaa lapselle, ettei todellista hätää ole (MLL 2017). Auttaminen tunteiden käsittelyssä on myös yksi jokapäiväisistä keinoista, joilla vanhempi voi edesauttaa ADHD-lapsensa kuntoutumista (ADHD-liitto 2022).
Kysyin, onko perhe saanut apua kotikunnaltaan Vantaalta. Haastateltavani kertoi, että heillä on Vantaan perheneuvolan asiakkuus, ja heillä käy oma perhetyöntekijä perheen tarpeen mukaan yksi tai kaksi kertaa viikossa neljän tunnin mittaisilla käynneillä. Perhetyöntekijä auttaa haastateltavani perhettä äidin ja tyttären vuorovaikutuksen ja siteen vahvistamisessa sekä tekee isän ja pojan kanssa tunteiden hallinnan harjoituksia. Lisäksi perhetyöntekijä pitää yhteisiä koko perheen hetkiä, joihin kuuluvat esimerkiksi tikku-ukko tarinateatteri.
Tikku-ukko tarinateatterissa käydään läpi ja selvitetään tilanteita, joissa on hämmästyttäviä yhtymäkohtia perheen lasten kohtaamien haasteiden kanssa. Teatterin alkuasetelmana voi siis esimerkiksi olla Mörkö, joka haluaa sotkea prinsessojen leikit. Sitten yhdessä mietitään kuinka tilanne etenisi alkuasetelmasta eteenpäin, ja katsotaan, kuinka Mörkö tekee tihutöitään. Tämän jälkeen käydään läpi, kuinka tilanne voitaisiin ehkäistä niin, ettei kenenkään päivää pilata. Perhe oli haastateltavani mukaan kokenut Tikku-ukkoteatterin erittäin hyödylliseksi työvälineeksi.
Kysyin myös, kuinka perheen vanhempien jaksaminen arjessa on muuttunut. Haastateltavani totesi, että diagnoosin saamisen jälkeen vanhempien välinen yhteistyö on parantunut. Kasvaneen ymmärryksen ja tiedon myötä uudet yhteiset toimintatavat on sovittu ja molemmat vanhemmat toimivat niiden mukaan. Lisäksi, jos toinen vanhemmista huomaa toisen olevan hermojensa äärirajoilla, osaa toinen hypätä avuksi tilanteeseen jatkamaan päästäen toisen vanhemman hetkeksi lepuuttamaan hermojaan.
Pääseminen ajoittain minihermolomalle haastavista tilanteista on mielestäni upea toimintatapa vanhemmilta. Kenellekään ei ole mieluisaa olla huudon kohteena, mutta ADHD lapsen kanssa on erityisen tärkeää pitää oma äänenvoimakkuus ja sävy hillittyinä sekä pitää puheen nopeus maltillisena (Janssen-Cilag Oy 2021).
Kysyessäni lopuksi haluaako haastateltavani sanoa vielä jotain aiheen tiimoilta, halusi hän pukea sanoiksi hieman omaa pohdintaansa aiheesta. Hän on peilannut lastensa käytöstä omaan lapsuuteensa 80-luvulla ja on huomannut paljon yhtymäkohtia omaan lapsuuden aikaiseen käytökseensä. Tuolloin ei vielä hänen mietteittensä mukaan tunnistettu haasteita samalla tavalla, eikä ollut ”kirjainyhdistelmiä”, joilla nimetä lapsen mahdollisia häiriöitä. Ja silti hän selvisi ja kasvoi ”kunnon aikuiseksi”.
Hän halusi myös nostaa esiin pienen kritiikin nykyistä intoa antaa diagnooseja kohtaan. Hän oli pohtinut, että heti kun lapsi ei mahdu johonkin yhteiskunnan normiin tai muottiin lätkäistään hänelle saman tien diagnoosi otsaan. Vaikka tämä onkin helpottanut myös hänen perheensä arkea, on hänellä takaraivossa olemassa pieni pelko siitä, että se antaa lapselle jonkinlaisen leiman siitä, että hän vie yhteiskunnalta enemmän kuin muut lapset. Diagnoosista on apua alkuvuosina koulussa ja esikoulussa, mutta kun tieto diagnoosista löytyy paperilla, antaako se tulevaisuudessa uusille aikuisille lapsen elämässä negatiivisen ennakkokäsityksen jo ennen ensitapaamista?
On totta, että ADHD-lapset saavat usein negatiivista palautetta, ja aikuisten huomio kiinnittyy heidän ei-toivottuun käytökseensä. Tällöin usein unohtuu antaa kiitosta ja positiivista palautetta toivotusta, ”hyvästä” käytöksestä. Positiivinen huomiointi vahvistaisi lapsen itsetuntoa ja vahvistaisi toivottua käytöstä. (Keijonen 2015.) Toivonkin että sinä, joka jaksoit tänne asti lukea, muistat tämän seikan, sekä pidät mielessäsi sen huolen, joka haastateltavani takaraivossa oli. Jos kohtaat lapsen, jolla on esimerkiksi ADHD-diagnoosi, älä kohtaa häntä diagnoosina ja potentiaalisena ongelmana, vaan ensisijaisesti lapsena ja henkilönä. Myös erityislasten kohdalla on tärkeää kohdata ensin persoona vailla ennakkokäsityksiä.
Lähteet:
ADHD-liitto 2022. Vanhemmille. Viitattu: 27.10.2022. https://www.adhd-tietoa.fi/elaeminen-adhdn-kanssa/adhdsta-puhuminen-perheen-kanssa/ohjeita-vanhemmille/
Huttunen M. & Socada L. 2019. ADHD (Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Duodecim. Viitattu 27.10.2022. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00353
Jansen-Cilag Oy 2021. Ohjeita vanhemmille. Viitattu: 27.10.2022. https://www.adhd-tietoa.fi/elaeminen-adhdn-kanssa/adhdsta-puhuminen-perheen-kanssa/ohjeita-vanhemmille/
Keijonen S. 2015. Tukea ADHD-lasten vanhemmille. Sairaanhoitaja. Viitattu: 27.10.2022. https://1574449.169.directo.fi/@Bin/99f3b43e6cc49adca79650e9f6ea302d/1666782004/application/pdf/189939/TukeaADHD_lasten_vanhemmille_SH0715.pdf
MLL 2017. Lapsen tunteiden säätelyssä auttaminen. Viitattu: 27.10.2022. https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/paivakoti-ikaisen-lapsen-kaverisuhteet/lapsen-tunteiden-saatelyssa-auttaminen/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Moikka Lauri!
Äärimmäisen tärkeä ja kiinnostava aihe, ja ihan mahtavaa, että löysit “vahingossa” haastateltavan juttua varten. Oli todella kivaa lukea oikean ihmisen ajatuksia ja kokemuksia aiheesta pelkän teorian sijaan. Mieltäni lämmitti erityisesti se, että haastateltavan perhe on kokenut lapsensa diagnoosin positiiviseksi asiaksi -tällaista suhtautumista toivoisi useammiltakin ihmisiltä! Tikku-ukkoteatteri kuulostaa hauskalta ja monipuoliselta menetelmältä lasten kanssa toimimiseen, ja oikein käytettynä siitä voi varmasti olla paljon hyötyä.
Kirjoitit myös siitä, että tietyt diagnoosit voivat aiheuttaa ennakkoluuloja ja -käsityksiä erityisesti aikuisten mielissä. Olen itsekin huomannut tämän saman ilmiön, ja minua harmittaa, että erityisesti lievissä tapauksissa ihmiset joutuvat usein pohtimaan, kannattaako diagnoosiprosessiin lähteminen ja mahdollisen diagnoosin saaminen. Vaakakupissa painaa toisaalta ymmärrys, identiteetti ja mahdolliset tukipalvelut, mutta toisaalta muiden ihmisten ja jopa terveydenhuollon ammattilaisten suhtautuminen ja negatiiviset mielikuvat.
Erityisesti ADHD-lapsilla on oman kokemukseni mukaan tietynlainen huono maine erityisesti koulussa, koska tietyt koulussa vaaditut asiat voivat olla heille muita vaikeampia. Oma ajatukseni on kuitenkin se, että lasten erilaisten ominaisuuksien piilottamisen ja tukahduttamisen sijaan olisi tärkeää mukauttaa kouluympäristöä sopivammaksi erilaisille ihmisille ja persoonille. Kirjoitit myös siitä, että ADHD-lasten on myös tärkeää saada positiivista palautetta aivan kuten muidenkin lasten, ja oman kokemukseni mukaan tämä nimenomaan on suuri epäkohta sekä päiväkodeissa, että kouluissa. Lapsi saa helposti “häirikön” leiman otsaansa eikä opettajalla ole välttämättä aikaa tai haluakaan reagoida muunlaiseen käytökseen kuin sellaiseen, joka häiritsee selvästi muita. Positiiviset puolet voivat siis helposti jäädä huomioimatta. Ihan jokaisen aikuisen tulisi pitää tämä asia mielessään, sillä lapset tarvitsevat ennen kaikkea positiivista huomiota ja vahvistusta.
Moikka Lauri!
On aina mielenkiintoista lukea tekstejä, jotka perustuvat omakohtaiseen kokemukseen. Olet onnistunut haastattelussasi tarkentavalla kysymyksellä: Mitä tämän erityisisän lapsen kohdalla tarkoittaa tunne-elämän säätelyn haasteet? Vastaus painui mieleeni, että tunteiden välimaastoja ei ole. Hienoa, että erityisisä on löytänyt keinoja näiden tunnepurkauksien käsittelyyn. Olen lukenut aiemminkin keskustelupalstoilta, että tunteiden sanoittaminen ja niiden myötäeläminen olisi hyödyllistä etenkin ADHD-lapsien kanssa. Tikku-ukko tarinateatteri oli itselleni uusi menetelmä. Se kuulostaa toimivalta, sillä lapsethan käsittelevät muutenkin asioita leikin kautta.
Olen iloinen, että päädyin lukemaan juuri tämän postauksen, sillä koin sen todella antoisaksi. Kiitos siitä sinulle ja haastatetulle erityisisälle! Olet siinäkin mielessä onnistunut haastattelussasi, koska annoit lopuksi vapaamuotoisen kommentoinnin aihepiiriin liittyen. Erityisisällä oli painavaa sanottavaa nykyisestä innosta antaa diagnooseja ja sen vaaroista, vaikka heille diagnoosi olikin suuri helpotus. Olen huomannut sosiaalisessa mediassa trendin, jossa glamorisoidaan ADHD-diagnoosia, etenkin TikTokissa. Tässä lyhytvideosovelluksessa tulee usein vastaan, että tämä ja tämä on oire ADHD:sta. Videoista löytyy paljon samaistuttavaa, joten lähes jokainen voisi diagnosoida itselleen videoiden perusteella kyseisen häiriön.