Mistä mielen hyvinvointi koostuu?

Niin, mistä mielen hyvinvointi oikein koostuu? Miten itse määrittelisit mielen hyvinvoinnin ja mieti, mistä kaikista osa-alueista se rakentuu juuri sinun kohdallasi? Osaatko yhdistää tekijöitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi negatiivisesti tai positiivisesti mieleesi ja miten pyrit vaikuttamaan näihin?

Virallisesti WHO:n määritelmän mukaan mielen hyvinvointi muodostuu monesta eri tekijästä, kuten sosiaalisista, yksilöllisistä, yhteiskunnallisista sekä kulttuurisista tekijöistä. WHO määrittelee mielen hyvinvoinniksi myös yksilön taidot nähdä omat kykynsä ja selviytymisen elämään kuuluvista haasteista. Yksilön osallisuus yhteisön toimintaan on myös tärkeä osa mielen hyvinvointia. (Helsingin yliopisto 2022.)

Mielen hyvinvoinnin tarkoituksena on tukea ihmistä arjessa jaksamiseen ja tästä tulisi pitää samalla tavalla huolta, kuin ihmisen muustakin terveydestä. Arjessa mielen hyvinvointia ylläpitävät asiat koostuvat meille perinteisistä elementeistä, kuten palautumisesta, stressin vähentämisestä, riittävästä unesta, tasapainoisesta ja terveellisestä ravinnosta sekä monipuolisesta liikunnasta. (Mieli 2022.) Tätä lukiessa on varmasti helppo nyökytellä päätään ja ajatella, että kyllähän näiden asioiden ollessa tasapainossa, mieli voi hyvin, eikö vain? Mutta, pitääkö kaikki nämä asiat saavuttaa, jotta oma mieli voisi mahdollisimman hyvin?

Kuva: Pixabay

On helppoa suunnitella omaa arkeaan ja tekemisiään jatkuvasti ja tämän kautta luoda itselleen liian korkeat odotukset asioista, joiden eteen joutuukin lopulta ehkä ponnistelemaan liiaksi. Oman sisäisen paineen lisäksi hyvää työtä tekee myös sosiaalinen media, ulkoisen paineen aiheuttajana. Sosiaalisessa mediassa mielen hyvinvoinnista on kehitetty viime aikoina brändi, jota eteenpäin vievät niin vaikuttajat, kuin ihan tavallisetkin ihmiset. Esimerkiksi TikTokin etusivulla pyörii monenmoiset hienot videot siitä, mitkä edistävät juuri kyseisen yksilön mielen hyvinvointia. Näissä videoissa toistuu usein sama kaava: Syö hyvin, jotta jaksat ja aivosi pystyvät keskittymään päivän aikana paremmin. Liiku paljon. Nuku hyvin ja vähintään 8 tuntia yössä, mutta herää joka aamu kello 5, jotta ehdit käymään lenkillä ennen töitäsi. Käy kokopäiväisesti töissä, opiskele ja omista mielellään ainakin kaksi luovaa harrastusta samalla. Muista myös jatkuvasti kehittää itseäsi, lukea kirjoja sekä pitää päiväkirjaa. Muista olla sosiaalinen ja osallistu erilaisiin tapahtumiin. Kaiken tämän keskellä on kuitenkin tärkeää olla itselleen armollinen ja arvostaa palautumista, joka iltaista skin care-rituaalia unohtamatta. Ja ainiin, sunnuntaisin on sitten aina koko asunnon siivouspäivä, jotta mieli lepää. Uuvuttavaa, eikö? Triggeröivää? Itselleni ainakin. Mielen hyvinvointia edistävää? Mielestäni ei.

Kuva: Pixabay

Hyvinvointia tavoitellessa ja etenkin mielen hyvinvointia, on tärkeä muistaa, että jokaisen elementin osa-alueella ei ole tarpeellista saada täydellisiä pisteitä ja omaa edistymistään ei tulisi ikinä verrata muihin. On tärkeä kuulostella omia voimavarojaan sekä jaksamista ja miettiä, minkälaiset pienet teot edistävät juuri sinun mielesi hyvinvointia. Aloita pohtimalla mitä voisit tehdä eri tavalla ja miksi, vai voisitko tyytyä vähempään? Onko kyseisen asian muokkaaminen edes tarpeellista juuri sillä hetkellä? Jos kuitenkin toivot jotain muutoksia mielen hyvinvointiisi, on Mieli Ry:llä havainnollistava kuva Mielenterveyden kädestä, joka kuvaa arjen eri hyvinvoinnin osia. Tämän avulla voit kartoittaa oman mielen hyvinvointisi tilaa pohdiskelun ja kysymysten avulla ja näin ollen voit saada konkreettisia vinkkejä toivomiisi muutoksiin, tai ihan vain ylläpitämään jo nykyistä mielen hyvinvointiasi. (Mieli ry 2022.)

Kuva: Mieli ry.

Lähteet

Arjen mielen hyvinvoinnin taidot. Mieli Ry 2022. Viitattu 14.12.2022. https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mielenterveys-ja-arjen-taidot/

Mielen hyvinvointi. Helsingin yliopisto 2022. Viitattu 14.12.2022. https://studies.helsinki.fi/ohjeet/artikkeli/mielen-hyvinvointi

Mielenterveyden käsi kuvaa mielen hyvinvointiin vaikuttavia arjen valintoja. Mieli Ry 2022. Viitattu 14.12.2022. https://mieli.fi/vahvista-mielenterveyttasi/mielenterveys-ja-arjen-taidot/mielenterveyden-kasi-kuvaa-mielen-hyvinvointiin-vaikuttavia-arjen-valintoja/

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Mistä mielen hyvinvointi koostuu?”

  1. Moi Noora. 🙂 Kiitos erittäin hyvästä tekstistä!

    Monesti olen itse pohtinut, että miten ihmiset ehtivät? Käy töissä, sitten salilla ja vielä tapaamassa ystäviäkin? M I T E N? Mistä löytyy se kaikki voimavara ja aika? Sehän se siinä onkin, että jokaisella meistä on rajatut voimavarat. Toinen voi selvitä viikosta helposti 7 tunnin yöunilla, mutta toiselle se määrä voi olla aivan liian vähän. Sitten tuntuu siltä, että on jotenkin laiska, huonompi kun ei jaksakaan samoin kuin joku toinen.

    Tuntuu, että suorittamisyhteiskunnassa suoritetaan hyvinvointiakin. Kun teen nämä tietyt asiat, niin voin automaattisesti hyvin. Eihän se ihan niin toimi! Voidaan selkeästi sanoa, mitkä asiat vaikuttavat meidän hyvinvointiimme, mutta jokainen meistä on yksilö.

    Toivottavasti muistetaan olla armollisia ja lempeitä itsellemme. Vertailu muiden kanssa on todella kuluttavaa ja ei ainakaan tue mielen hyvinvointia. Sinun hyvinvointisi voi koostua täysin eri asioista kuin minun! <3

  2. Kiitos Noora kirjoituksestasi! Ihanaa, että tuot tekstissä ilmi, kuinka täydellisen/ideaalin hyvinvoinnin tavoittelu voi itsessään olla jo todella raskasta ja kuormittavaa.

    Katseeni kiinnittyi Mieli Ry:n sivuilta otettuun mielenterveyden käteen ja siinä erityisesti arvot ja päivittäiset valinnat kohtaan. Nämä kaksi asiaa ohjaavat ihmisten toimintaa todella paljon ja jos arvojen ja oman elämän välillä on ristiriita, se väistämättä vaikuttaa omaan hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Omien arvojensa vastaisesti ei kannata elää, josta myös sisäinen olo voi kertoa.

    Olen tyytyväisenä seurannut omien voimavarojen kuuntelemiseen kannustavaa keskustelua esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Se on ollut tarvittavaa vastapainoa kaikelle sille suorituskeskeiselle yhteiskunnalle ja ilmapiirille, miltä meistä kukaan ei varmastikaan ole voinut välttyä. On ainakin itselleni ollut tarpeellista kuulla se, että vaikka joku toinen jaksaa viikosta toiseen tehdä 38,5h/vk töitä, niin minun ei välttämättä tarvitse sitä samaa tahtia jaksaa. Enkä tiedä haluaisinko edes jaksaa.

    Toivon todella, että jokainen tekee oman hyvinvointinsa eteen niitä asioita, jotka aidosti kokee itselleen hyväksi. Yhteiskunnan antamien odotusten mukaan ei kannata mennä vain siksi, että pyrkii elämään niin sanotusti elämää, jollaista jokaisen pitäisi elää.

Kommentoi