Prosessikirjoittamisesta apua kirjoittamiseen

Iso kirjoitusurakka olisi nyt aloitettava, mutta mistä aloittaa? Yritän pohtia aihetta, mutta ajatukset risteilevät ja tehtävä tuntuu ylivoimaiselta. Aiheen vierestä tuli mieleen yksi asia, mutta eihän sitä voi käyttää. Mitäpä jos aloittaisinkin vasta huomenna, silloin on paremmin aikaa.

Kynnys kirjoittamisen aloittamiseen on siis korkea. Tottumattomalle kirjoittajalle kirjoittamisprosessin opettelu on tärkeä osa opiskelua, johon löytyy erilaisia työkaluja. Yksi niistä on prosessikirjoittamisen omaksuminen.

Prosessikirjoittaminen

Prosessikirjoittaminen tarkoittaa kirjoittamisen tarkastelua prosessin, eli itse tekemisen näkökulmasta, teksti kehittyy ja sitä muokataan vaiheittain palautteen myötä. Prosessikirjoittamista käytetään äidinkielessä kirjoittamisen opiskelussa ja sillä voidaan luoda oikeastaan mitä tahansa tekstilajeja raporteista runoihin. Vuorovaikutus opettajan kanssa on oppimisen kannalta tärkeää. Prosessikirjoittamisessa ratkotaan ongelmia ja prosessoidaan tekstiä kohti päämäärää.(Rönkkö, Heikkilä, Kettunen, Palvalehto-Silven, Penson, Väyrynen 2007.)

Prosessikirjoittamisen vaiheet

Kirjoitustyön jakaminen osiin helpottaa ajatusten jäsentelyä ja kirjoittamisen aloittamista. Urakka ei tunnukaan niin suurelta, kun se tehdään vaiheittain. Ensin valitaan aihe, mietitään kenelle kirjoitetaan ja aloitetaan ideointi sekä aiheeseen tutustuminen. Kirjoittaminen helpottuu, kun tietoa on laajasti ja kokonaisuus on hahmottunut. Kun tietoa on hankittu tarpeeksi, kannattaa tehdä käsitekartta, jolla saa ajatukset jäsenneltyä paperille. Tässä vaiheessa voi kirjoittaa ylös kaikki ajatukset. Käsitekartta helpottaa tekstirungon rakentamista, joka taas kertoo, mitä tekstissä halutaan ilmaista ja missä järjestyksessä. Rungon pohjalta on helppo kirjoittaa ensimmäinen versio itse tekstistä. Tässä kohtaa prosessikirjoittamiseen kuuluu palautteen vastaanottaminen. Kirjoitustyö kannattaa siis antaa jonkun luettavaksi, vaikka se ei olekaan vielä valmis. Palautteen pohjalta on hyvä tehdä muutoksia esimerkiksi tekstin aikajärjestykseen, korjata kirjoitusvirheitä tai muuttaa ilmaisumuotoja. Pienen tauon jälkeen kirjoittajalle voi myös tulla uusia ajatuksia ja havaintoja tekstistä. Palautteen jälkeen kirjoitetaan siis toinen, lopullinen versio tekstistä. Ennen julkistamista tekstin kieliasu ja otsikointi kannattaa vielä kertaalleen tarkistaa. (Kotimaisten kielten keskus 2021.)

Prosessikirjoittamisen hyödyt

Suurin hyöty prosessikirjoittamisessa on varmasti ison kokonaisuuden pilkkominen pienempiin osiin, näin aloitteleva kirjoittaja pääsee helpommin alkuun. Oman työn suunnittelu auttaa kokonaisuuden hahmottamisessa ja parantaa lopputulosta tehden tuotoksesta loppuun asti hiotun. Palaute auttaa kehittymään kirjoittajana, kirjoittaja oppii hiomaan tekstiä ja ilmaisemaan ajatuksiaan oikealla tavalla. Käsitekarttojen tekeminen auttaa ajatusten jäsentelyssä, varsinkin jos ne lähtevät helposti risteilemään, eikä kokonaisuudesta saa kiinni. Käsitekartasta on visuaalisesti helppo poimia tekstin osat järjestykseen ja tehdä hahmotelma rakenteesta. Prosessikirjoittaminen helpottaa myös liiallisen itsekriittisyyden aiheuttamia esteitä, sillä vaiheittain kirjoittaminen antaa tilaa virheiden, etenemisjärjestyksen tai ilmaisun korjaamiseen. Käsitekarttaan voi kirjata ylös kaikki ajatukset, myös ne hölmöltä tuntuvat. Myös tottuneelle kirjoittajalle voi joskus tulla tilanteita, jossa kirjoitustyö ei lähdekään rullaamaan. Silloin kannattaa palauttaa mieleen prosessikirjoittaminen ja sen hyödyt.

Kuva Pixabay.

Lähteet:

Kotimaisten kielten keskus 2021, viitattu 29.11.21 Prosessikirjoittamisen askeleet – Kotimaisten kielten keskus (kotus.fi)

Oulun Ammatillinen opettajakorkeakoulu 2017, viitattu 30.11.2021 Prosessikirjoittaminen (oamk.fi)

Jätä kommentti

Vastaa