Blogin päätös.

Tämä blogi sai alkunsa kouluprojektin myötä, jossa osallistuimme asunnottomien yö Vantaan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Meidän tehtävänämme oli suunnitella ja järjestää vaatejako tapahtumassa.

Olemme tässä blogissa tutustuneet syvemmin asunnottomuuden ilmiöön ja siihen liittyvään toimintaan. Se on lisännyt tietoisuuttamme asiasta ja avannut silmiämme aiheen moninaisuudesta. Asunnottomuus oli meille käsitteenä tuttu, mutta vasta projektin edetessä meille valkeni, kuinka paljon esimerkiksi yhteiskunnalliset rakenteet vaikuttavat ongelman syntyyn ja siitä eroon pääsyyn. Opimme, että asunnottomuus on muutakin, kuin taivasalla elämistä ja että kuka vain voisi joutua asunnottomaksi.

Kokonaisuudessaan projekti on ollut mielenkiintoinen ja mieltä avartava.

Asunnottomuuteen liittyy usein myös paljon moniongelmaisuutta ja se tuo omat haasteensa asunnottomuuden poistamiseksi. Esimerkiksi ihminen voi saada asunnon, mutta hänellä ei ole mahdollisuuksia tai kykyä säilyttää sitä. Taustalla voi olla esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelmia, velkaantumista, sosiaalista kyvyttömyyttä, syrjäytymistä, tai mitä vaan. Blogin ja projektin myötä olemme saaneet lisää tietoa asunnottomien kanssa työtä tekevistä järjestöistä ja toimista esimerkiksi, VVA, asuntoensin, yö kiitäjät, koisonranta. Blogin myötä olemme päässeet tutustumaan myös vähän erikoisempiin aiheisiin/ilmiöihin esimerkiksi, laukku Leenaan ja homeless worldcupiin.

Kokonaisuudessaan projekti on ollut mielenkiintoinen ja mieltä avartava. Toivottavasti olette nauttineet kirjoituksistamme.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi