Jäähyväisten aika <3

Blogityöskentely on aika päättää tältä keväältä ja halutaankin yhdessä kiittää kaikista kommenteista ja keskustelusta. Kirjoittaminen oli välillä yllättävänkin vaikeaa, kun omat ajatukset tuli saada tekstiksi muotoon, jota mahdollisimman moni voisi ymmärtää.

Parasta blogissamme oli neljän erilaisen nuoren naisen ajatukset koottuna yhdelle alustalle, jossa kaikki pääsivat tasapuolisesti avaamaan näkökantojaan hämmästyttävistä ja kummastuttavista asioista. Mielekkäintä bloggaamisessa oli ehdottomasti keskustelu ja kommentointi, joka ikään kuin herätti kirjoituksen henkiin!

Ihanaa kesän odotusta kaikille!

-Ida, Mariina, Mirka & Anni

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi