Vauvan ja lapsen kanssa kotona oleminen on parhaimmillaan ihanaa, mutta se voi olla myös erittäin yksinäistä aikaa. Sosiaaliselle ja aktiiviseen elämään tottuneelle voi olla järkytys huomata, kuinka elämäntilanteen muuttuminen voi tuoda mukanaan yksinäisyyttä. Vauva itkee paljon ja valvottaa tai vaikka se olisikin hyvin mukautuvainen ja tyytyväinen tapaus. Kaverit jatkavat edelleen siiderinhuuruista elämää ja itse putoaa porukan ulkopuolelle, kun enää ei tuosta vaan pääsekään lähtemään kummin kaiman mökille viikonlopuksi. Saatat olla kaveriporukkasi ensimmäinen lapsen saanut. Isyysloman jälkeen mies palaa töihin ja äiti jää vauvan kanssa ihan yksin kotiin. Kotiin tultuaan isä haluaa vähän rentoutua ja pelata tietokoneella tai käydä ulkona kavereiden kanssa. Parhaimmillaan tähän liittyy vielä muutto uudelle paikkakunnalle, pois omien verkostojen läheltä. Ai mistäkö tiedän? Omasta kokemuksesta. Siihen on syynsä, miksi olen nuorempien lasten kohdalla lähtenyt mahdollisimman pian töihin, enkä ole jäänyt elämään kotiäitinä. Vasta nuorimman kohdalla löysin perhekahvilat ja muut kotona olevat äidit. Olen usein pohtinut, olisiko jotain ollut toisin, jos olisin löytänyt jo tuolloin, esikoiseni kanssa yli 13 vuotta sitten, perhekahvilat ja saanut sitä kautta vertaistukea ja jopa uusia ystäviä.
Kahvila on antanut minulle tavallaan pienen tauon tavallisesta arjesta, ja usein kahvilan jälkeen on tuntunut kuin olisi ollut ilman lasta jossain, niin virkistävää se on, kun saa höpötellä muiden suunnilleen samassa tilanteessa olevien kanssa niitänäitä.
Maria
Vastaavassa tilanteessa oli Maria, johon tutustuin hänen lähdettyään vetämään Mannerheimin lastensuojeluliiton paikallisyhdistyksen perhekahvilaa Parolassa, Hattulassa. Maria oli hiljakkoin Hattulaan muuttanut ja jäätyään kotiin vauvansa kanssa, hän kaipasi kontakteja muihin paikallisiin, samassa tilanteessa oleviin. Maria oli kuullut hyvää MLL:n perhekahviloista ja hän osasi sen perusteella kysellä paikalliselta yhdistykseltä vauvakahvilan perään. Sellaista ei vetäjäpulan takia ollut, etenkään Parolan alueella, joten hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi vetäjäksi. Mariasta tuntui jotenkin vaivalloiselta lähteä naapurikaupunkiin Hämeenlinnaan asti vauvakahviloiden perässä, joten oli kiva saada tapaamispaikka järjestymään omalle kylälle. Perhekahvilan vetäjäksi lähtemistä helpotti Marian serkultaan kuulemat positiiviset kokemukset vetäjänä toimimisesta.
Olen kuullut useammilta yhdistyksiltä, että on vaikea saada kahviloille vetäjiä. Perhekahvilan vetämistä pitäisi saada jotenkin läpinäkyvämmäksi, jotta yleisesti ymmärrettäisiin, ettei kyse ole mistään suuresta taakasta, vaan monesti kahvilan vetäminen varmasti antaa enemmän kuin ottaa.
Maria
Perhekahvilatoiminnan myötä Maria on saanut omalta kylältä tuttuja ja jopa ystävystynyt. Maria on saanut myös tyttärelleen seuraa, niin ettei tarvitse vain äitiä ihmetellä. Muilta kävijöiltä Maria on saanut vertaistukea ja halutessaan on voinut myös puhua jostain ihan muusta kuin lapsista!
En koe, että kahvilan vetäminen olisi juurikaan vaatinut minulta mitään. Innostuin kahvilasta niin paljon että erilaisia ideoita alkoi pursuta mieleen, mutta vain murto-osa on ehditty toteuttaa ennen kuin tämä korona-aika alkoi ja kahvila jouduttiin sulkemaan.
Maria
Perhekahvilan vetämisen lisäksi, Maria lähti mukaan MLL Hattulan paikallisyhdistyksen hallitukseen, mutta muuten hänellä ei ole aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta. Marian on huomannut jo lyhyen kokemuksensa perusteella, että paikallisen järjestötoiminnan kauttavoi voi vaikuttaa siihen, mitä lähiympäristössä tapahtuu: pääsee ideoimaan erilaisia tapahtumia ja verkostoitumaanuusiin ihmisiin.
…vaikken tuntenut aiemmin itseäni mitenkään yksinäiseksi, niin kyllä järjestötyö tarjoaa aika helpon kanavan tutustua, verkostoitua ja ystävystyäkin. Ja usein varmaan juurikin suunnilleen samassa elämäntilanteessa olevia kontakteja.
Maria
Yksinäisyyttä koetaan usein elämän eri murrosvaiheissa, millainen myös äidiksi tulo on (vielä tuhdisti hormoneilla höystettynä). Ulkopuolisuuden tunne vanhassa kaveripiirissä ja kokemus siitä, ettei muita kiinnosta samat asiat, saavat olon tuntumaan yksinäiseltä. Seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Yhteisöllisyyttä ja sitä myötä osallisuutta pidetään parannuskeinona yksinäisyyteen ja siinä työssä kolmannella sektorilla ja järjestöillä on suuri rooli. MLL:n perhekahvilat matalan kynnyksen paikkoina, ovat mielestäni loistava esimerkki yhteisöllisyyttä ja osallisuutta luovina paikkoina ja ne ovat syystäkin MLL:n tunnetuin toimintamuoto.
Voit etsiä ja tutustua oman alueesi MLL:n paikallisyhdistysten toimintaan täällä. MLL Hattulan paikallisyhdistyksen ja Marian vetämän perhekahvilan toimintaan pääset parhaiten tutustumaan yhdistyksen Facebook-sivun kautta.
– NooraHoo
Lähteet:
Marian haastattelu 3.5.2020
Saari, J. 2016. Yksinäisten Suomi. Gaudeamus: Helsinki.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kirjoitat tärkeästä aiheesta. Koen, että varsinkin ensimmäisen lapsen synnyttyä on suuri mahdollisuus sille, että vanhempi (ehkä erityisesti äiti) kokee yksinäisyyttä. Tilannetta korostaa se, jos vanhempi on kaveripiiristään ensimmäinen lapsen saanut. Varmaan tilanteeseen vaikuttaa osaltaan vielä myös se, että yhteiskunnassamme on melko vahvasti esillä ajattelu, että “ensimmäinen vauvavuosi on ihana ja siitä tulee nauttia”, mikä luo osaltaan paineita onnistumiselle. Vanhempana olo voi olla kuormittavaa, eikä siitä tai puhumattakaan koetusta yksinäisyydestä uskalleta puhua, koska “nyt pitää nauttia”. Onneksi on perhekahviloita ja ehkä nykyään myös sosiaalinen media tarjoaa tapoja löytää samassa asemassa olevia.