Nuorten mielipiteet/ajatukset lastensuojelusta 5.3.2022 

Hei. Nykke tässä kirjoittelee ensimmäistä blogia. Aloitin lastensuojelussa 2019 ja sitä ennen olin päiväkodissa 12vuotta. Halusin kehittää osaamistani, koska näin edellisessä työssäni kuinka perheet voivat ja miten itse pystyi tukemaan lasta ja perhettä.  Otin aiheeksi sen mitä omassa työssäni erityislastensuojeluyksikössä nuoret ajattelevat lastensuojelusta.

Keskustelin omien nuorteni kanssa yhdessä sekä erikseen, joita on tällä hetkellä kolme minulla siitä mitä heidän mielestään lastensuojelu on. Aluksi tuli kommentteina, että joku haluaa vaan määrätä, asioiden liioittelua, eikä kuunnella heidän mielipiteitään. Lähdin avaamaan, näitä sanoja nuorten kanssa, kysyin miten he kokevat, ettei heitä kuunnella. Kun en pääse kotiin, vaikka olen näyttänyt, että toimin sovittujen asioiden kanssa. Avasimme asiaa vielä ja pohdimme mikä voi olla syy, että sijoitusta jatketaan, vaikka nuori on sitoutunut sopimuksen asioihin. Nuori itse sai miettiä kuka muu voi vaikuttaa nuoren kotiin pääsyyn ja miten sitä voisi tukea enemmän erilaisin tukikeinoin. Keskustelumme oli avointa ja yhdessä etsimme ratkaisuja, miten koko perhe saisi enemmän tukea ja nuori pääsisi kotiin sekä nuori itse pohti kuinka hän voisi vielä enemmän parantaa omaa käytöstään. Nuoreten mielestä heillä pitäisi olla enemmän vapauksia mennä ja tulla kuten itse haluavat. Tämän perustelivat sillä, että muutkin nuoret saavat mennä kaupungille olla ilta myöhään siellä. Kysyttäessä korona rajoituksista niin se oli erään mielestä pötypuhetta eikä semmoinen tartu nuoriin. Kysyin mitä mieltä he ovat tehdyistä kävelyretkistä, grillauksista ja ajeluista ympäri pohjanmaata niin tylsiä. 

Eräs nuori sanoi kyllä nauttineensa niistä koska kotona ei koskaan tehdä mitään yhdessä. Tämä nuori odottaa oikein innoissaan, kun saa aikuisen kanssa touhuta jotain ja aikuinen jaksaa kuunnella selityksiä anime sarjoista tai kuinka koulussa sujunut. Tämä nuori myös tykkää halata minua ja olenkin antanut hänelle joka ilta ollessani työssä iltahalaukset ja välillä niitä hakee kymmeniä. Nuori siis itse tulee niitä hakemaan, en tyrkytä niitä. Olen nuoren omaohjaaja ja hänen kanssaan meillä on erityinen side, vaikka olen samanlainen kaikille nuorille mutta kunnioitus ja kuunteleminen sekä rajojen asettelu toimii ilman kiinnipitoja. Joskus istutaan vaan hiljaa vierekkäin sohvalla ja saan haisevat jalat syliini mutta siinä ne ovat, kunnes pitää siirtyä tekemään jotain. 

Aidosti asioista keskustelemalla ja avoimesti saa nuoret ymmärtämään mitkä säännöt sitovat meitä työntekijöinä kuitenkin asiakkaan parasta ajatellen. Mitä yhteiset säännöt antavat jokaiselle nuorelle? Turvallisuutta, rauhallisuutta, tasa-arvoisuutta sekä oikeuden mukaisuutta. Kun kaikilla on samat säännöt niin kukaan ei tunne olevansa huonommassa asemassa. Toki jotain pieniä poikkeuksia voidaan tehdä nähden kokonaiskuvan asiasta. Voidaan valvoa myöhempää yhdessä leffaa katsoen. Lomilla puhelimen käyttöä myöhempään, kun ei ole koulua aamulla, johon herätä.   

Positiivisia asioita, joita tuli esille oli, että nuori itse ajatellut tekevänsä samaa työtä kuin me teemme, koska hän sanoi saaneensa apua ja tukea, vaikka välillä olemme painineet, kun hänen oma vointinsa ollut heikko. Hän sanoi, ettemme ole koskaan menneet viereltä pois vaan sanoneet positiivisia asioita hänelle. Olemme olleet läsnä todella vaikeina aikoina ja tehneet yhdessä työtä hänen hyvinvointinsa eteen ja taistelleet saada hoitoa hänelle.  

Minun loppupäätelmäni on seuraavanlainen. Työmme on uuvuttavaa ja välillä todella hetkistä mutta nuori näkee loppujen lopuksi, että me emme hylkää häntä vaan seisomme takana ottamassa kiinni pahoina päivinä. Työllämme on merkitystä- Rakastan työtäni- 

Lastensuojelu – THL 

Lastensuojelulaki 417/2007 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ® 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

6 ajatusta aiheesta “Nuorten mielipiteet/ajatukset lastensuojelusta 5.3.2022 ”

  1. Tekstiä oli todella mielenkiintoista lukea, kun siinä oli haastateltu nuoria. Haastattelut antavat aina kirjoitukselle aitoutta. Alussa ymmärsin, että nuoret olisivat sinun omia, mutta lukiessa ymmärsin, että nuoret olivatkin työpaikallasi olevia nuoria. Oli mielenkiintoista, miten mielipiteet jakaantuvat, että miten toinen nauttii jostain ohjatusta ohjelmasta ja toinen ei. Sydäntä lämmittävää oli lukea miten tärkeitä te työntekijät olette nuorille ja jopa innostatte nuoria työskentelemään samalle alalle. Toimitte vähän niin kuin esikuvina siellä. Pientä kritiikkiä antaisin pilkkujen vähyydestä. Pilkkujen puuttuminen vaikeutti huomattavasti lukemista, kun teksti oli pitkänä pötkönä vain. Hieno kirjoitus kuitenkin! 😊

    1. Kiitos Felicia mielipiteestäsi kirjoituksestani.
      Pilkkujen puuttumista en huomannut, kun kävin katsomassa äsken sen. Olin kyllä yrittänyt huomata ne kirjoittaessani, kun lukihäiriö on meikäläisellä, ettei kovin pahoja virheitä ole. Kiitos kun luit kirjoitukseni.

  2. Hei,
    Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi. Kuulostaa niin tutulta haastattelemiesi nuorten kommentit lastensuojelusta. Itse käyn työssäni paljon samoja keskusteluja nuorten kanssa. Vaikka nuoret usein kapinoivatkin sääntöjä ja sanoittavat kuinka turhaan määräämme heitä, ymmärtävät he hyvin sääntöjen tärkeyden, kun niistä keskustellaan. Niin kuin kirjoititkin, aidosti asioista keskustelemalla nuoret ymmärtävät, miksi meillä mikäkin sääntö on. Olemme nuorten kanssa yhdessä miettineet minkälaiset säännöt osastolla pitäisi olla, jotta kaikilla olisi hyvä ja turvallinen olla. Kun nuoria kuullaan ja heidät osallistetaan, silloin heidän on helpompi sitoutua yhdessä sovittuihin sääntöihin. Meillä nuoret nostavat parhaiksi jutuiksi kaikki reissut ja retket. Niitä myös yhdessä suunnitellaan ja odotetaan.
    Syyt sijoitukselle ja tavoitteet kotiutumiselle on myös erittäin tärkeää keskustella nuorten kanssa avoimesti. Usein kuulee nuoren sanovan, vaikka hän kuinka parantaisi käytöstään, ei hän kuitenkaan pääse kotiin. Nuoren on tärkeä ymmärtää, ettei nämä asiat ole ainoastaan hänestä kiinni, vaan siihen voi vaikuttaa monikin asia.
    Ja kyllä, työllämme on merkitystä!! Minäkin rakastan työtäni, vaikka se uuvuttavaa ajoittain onkin.
    – Anu

  3. Kiitos Anne kirjoituksestasi!
    Kirjoituksesta välittyy tapasi tehdä töitä nuorten kanssa. Sinun vahva läsnäolosi kuvastuu minusta nuorten vastauksista. Kuvailit hyvin työtäsi ja nuorten vastaukset avasivat sitä. Se kuinka istutte esimerkiksi vain vierekkäin sohvalla. Kertoo siitä, että välität. Itselläni on myös pitkä työhistoria päiväkodista ja nyt on alkanut lastensuojelu puoli houkuttelemaan kokeilemaan sitäkin työtä. Mielenkiintoni heräsi kirjoituksesi myötä. Kuten kirjoitit työllämme on merkitystä. Tätä työtä tehdään suurella sydämellä! Kiitos!
    Yt. Pia

  4. Kiitos kirjoituksesta! On palkitsevaa kuulla, miten nuoret myös nauttivat aikuisten kanssa olemisesta ja kertovat että odottavat tekemisiä, silloin tietää onnistuneen! Ohjaajien tehtävänä on olla nuorille turvallisia ja välittäviä aikuisia, vaikka heidän mielestään säännöt ovatkin tylsiä ja typeriä joskus. Muistan itsekin kuinka jotkut säännöt olivat niin tyhmiä mielestäni, mutta toisaalta kun nyt mietin asiaa ja omaa elämääni, olen kiitollinen kuinka omat vanhempani tekivät minulle turvallisen ympäristön kasvaa juurikin näillä säännöillä ja välittämällä. Nuoret saavat itsevarmuutta positiivisesta kannustamisesta ja aikuiset ovat tärkeitä henkilöitä heille varsinkin tuossa iässä. Mielestäni oli koskettavaa, kun kerroit että sinulle sanottiin ettette koskaan mene pois ja sanotte positiivisia asioita, tämä kasvattaa teidän välistä luottamusta ja jatkossakin nuoret luottavat kun olette ne aikuiset keille he haluavat puhua! Aivan ihanaa kun sait haastateltua nuoriakin tähän, todella tärkeää tuoda esiin myös sitä puolta!

  5. Mielenkiintoista kuulla nuorten omia ajatuksia lastensuojelusta ja heidän kokemuksiaan siitä, miten lastensuojelussa aikuiset osaavat olla nuorten tukena. Päättelin kirjoituksestasi, että työskentelet nuorten sijaishuollossa, jossa nuoret ilmeisen pitkäaikaisesti ovat sijoitettuna? Olisi ollut mielenkiintoista kuulla nuorten ikähaarukkaa, mutta ymmärrän että asiakkaan tietosuojan vuoksi on hyvä puhua yleisesti nuorista. Haastattelemasi nuoret osaavat hienosti, mutta suloisen arkisesti kuvata tapaa, jolla aikuiset ovat heidän kanssaan ja pysyvät vierellä eivätkä mene pois, vaikka välillä kohdataan yhdessä haastavia aikoja. Tämä saa minut pohtimaan vaihtuvuutta lastensuojelun työyhteisöissä ja sitä, miten se nuoriin vaikuttaa, jos työntekijät vaihtuvat tiuhaan. Mahdollisimman pysyvä ja turvallinen suhde omaohjaajaan on varmasti nuorelle todella tärkeä ja mainitsemasi fyysisyys (iltahalaukset) ovat osa työtä, josta harvoin puhutaan, mutta jota jotkut nuoret kaipaavat.

    Blogitekstisi lukemisen jälkeen luin hiukan THL:n sivuilta sijaishuollosta ja sieltä löytyi aika kattavasti tietoa aiheeseen liittyen. On hyvä, että lastensuojelun palveluissa on selkeästi kirjatut rajoittamispäätökset ja kuinka niitä tulee noudattaa, jotta vältytään turhalta vallankäytöltä ja rajoittamiselta. Ero rajoittamisen ja turvallisten rajojen kanssa on varmasti hiuksenhieno ja luulen, että työssäsi sen pohtiminen on aina läsnä niin työyhteisössä kuin yksittäisinä työntekijöinäkin! (THL 2022.)

    Lähteet:
    THL. 2022. Sijaishuolto. Viitattu 21.3.2022. https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja/tyoprosessi/sijaishuolto

Kommentoi