Työelämä

Tässä julkaisussa nostan esiin asiaa ja lukuja kehitysvammaisten töistä ja työelämästä. Kehitysvammaliitto on vahvassa roolissa kun puhutaan kehitysvammaisten työllistymisestä ja työelämän oikeuksista. Tutustuttuani aiheeseen oli hienoa nähdä kuinka kehitysvammaliitto on mukana toiminnassa, ja kuinka erilaisia hankkeita ja tukia toteutetaan. Suosittelen kaikkia tutustumaan aiheeseen vielä laajemmin, mutta tässä muutamia tärkeimpiä asioita aiheesta.

Kehitysvammaliiton mukaan Suomessa on noin 30000 työikäistä kehitysvammaista henkilöä ja heistä:

3000 on työllistettävissä palkkatyöhön oikeanlaisella tuella.

6000 osallistuu eri työkeskuksien työtoimintaan.

2300 osallistuu avotyötoimintaa.

600 on palkkatyössä.

Työntekijä, Hiomakone, Tehdas, Työpaikalla, Työpaja
Kuva: Pixabay

Kehitysvammaliiton sivustolla kerrotaan Suomessa olevan tuhansia kehitysvammaisia, jotka olisivat valmiita ja halukkaita tekemään töitä ja koulutuskin olisi kunnossa. Näistä seikoista huolimatta työllistyminen ei aina onnistu, ja usein syy löytyy jostain muualta kuin itse kehitysvammaisesta henkilöstä. Suurin osa työkykyisistä kehitysvammaisista on nykyisin työllistynyt tuetun työllistymisen tai työhönvalmennuksen avulla. Kehitysvammainen kohtaa työelämässään valitettavan monia eri haasteita. Näitä ovat mm. ennakkoluulot ja asenteet, muut ihmiset eivät näe todellista osaamista vammaisuuden takaa tai sitten muiden työtovereiden reaktio aiheuttaa ongelmia asenteisiin ja ennakkoluuloihin. Haasteita löytyy usein myös esteettömyyteen ja mukautumisratkaisuihin liittyen. Onneksi on olemassa kehitysvammaliitto joka toiminnallaan antaa tukea nuorille ja aikuisille kehitysvammaisille työelämään. Kehitysvammaliitto tarjoaa monenlaisia ratkaisuja niin työntekijän kuin työnantajankin havaitseviin ongelmiin. Voisin listata tärkeimmät kohdat kehitysvammaliiton antamista toiminnan tuki- ja kehitysmuodoista:

  1. Auttaa työnantajia kehitysvammaisten henkilöiden palkkaamisessa
  2. Kannustaa työnantajia palkkaamaan työhönvalmentajia organisaatioonsa
  3. Pyrkii tekemään työnteosta kannattavaa työstä ansaitun palkan ja eläkkeen välillä
  4.  Avotyötoiminnan muuttaminen harjoitteluksi ja harjoittelun tavoitteena työtehtävään palkkaaminen
  5. Tuettu oppisopimus ja tämän lisäys lainsäädäntöön
  6. Kehitysvammainen työntekijän työllistäminen otettaisiin huomioon yritysten tavaroiden ja palvelujen hankinnassa
Tiimityö, Yhteistyötä, Aivoriihi, Liiketoimintaa
Kuva: Pixabay

Kehitysvammaliiton Palkkaamo edistää kehitysvammaisten palkkatyöllistymistä ja tuloksellista työhönvalmennuksen otetta kuntien vammaispalveluihin. Palkkaamon toimintaa rahoittaa STEA. Kehitysvammaliitolla on olemassa yhteistyö mm. Musti ja Mirri Oy:n kanssa ja tämän lisäksi on järjestetty erilaisia kampanjoita ja hankkeita, jotka pyrkivät työllistämään ja tukemaan kehitysvammaisia ja heidän työnantajiaan.

https://vamlas.fi

https://www.kehitysvammaliitto.fi

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi