Käsittelen tässä blogissa laveasti suomen alkoholikulttuurin sekä alkoholipolitiikan historiaa niiden kivuliaista alkuvuosista nykypäivään asti. Tarkoituksena ei ole viljellä ylenpalttista statistiikkaa, vaan yrittää tuoda mukaan eri elementtejä historian käännekohdista nivoen ne kansallisiin vaikutuksiin.
Korkki kiinni
Itsenäisen suomen päihdehistoria alkoi nollatoleranssilla eli oman suuntansa ääripäällä. Maassa vallitsi kieltolaki vuosien 1919-1932 aikana, jolloin alkoholijuomien myynti sekä valmistus oli enimmäkseen kielletty. Aikakauden murrokseen kuului Yhdysvalloista lähtöisin oleva, pääosin naisten ajama, täysraittiuden ajatus miehistä ryyppäyskulttuuria vastaan. Voidaan perustellusti ajatella, että suffragettiliike, sekä suomessa äänioikeusuudistus vuosisadan alussa vaikuttivat ratkaisevasti kieltolain voimaantuloon.
Obsessiivinen raittiustavoite kieltolain aikana ja vielä pitkään sen jälkeen ei ollut realistinen. Haittojen ehkäisyn sijaan pyrittiin rajoituksin kontrolloimaan kansalaisten käyttäytymistä.
Leikattua konjakkia
Kieltolain kumoaminen ei tuonut kuin lyhyen helpotuksen janoisille. Vuosikymmenen lopussa Suomi oli sodassa, suuri osa miehistä rintamalla ja maassa vallitsi tanssikielto. Tuonti ulkomailta tyrehtyi. Kotimaisessa kulutustavaroiden tuotannossa sota-ajan tarpeet olivat etusijalla. Rintamalla poltettiin kiljua ja konjakkiakin leikattiin. Olosuhteet realistisen alkoholipolitiikan toteuttamiseen eivät voineet kansakunnan kohdalta huonommin alkaa.
Sodan jälkeen maassa vallitsi uudelleenrakentamisen kausi. Neuvostoliitolle suoritettavat raskaat sotakorvaukset osaltaan auttoivat maan teollistumista. Sen sijaan moni sodan traumatisoinut mies turvautui painajaisissaan alkoholiin. Alkoholin saatavuus oli yhä rajoitettu valtion monopolin toimesta ja maaseutu pysyi yhä, pitkien välimatkojen vuoksi, suhteellisen kuivana. Kotipoltto alkoi hiljalleen lisääntyä.
Hippejä, landepaukkuja ja olutta
Suomi oli vielä 1960-luvulla hyvin erilainen, kuin se hyvinvointiyhteiskunta, johon olemme nykyään tottuneet. Varsinaista pitkäjänteistä ja suunnitelmallista alkoholipolitiikkaa ei vielä ollut, mutta asiat muuttuivat nopeasti.
Kuusikymmentäluvun nuoret, suuret ikäluokat, olivat jotain aivan muuta, kuin edeltäjänsä. Tiedonvälityksen leviäminen television myötä antoi mahdollisuudet uusiin vaikutteisiin nopeammin, helpommin. Vuosikymmenen kulminaatioihin kuuluivat sodanvastaisuus Vietnamin sodan ja Neuvostoliiton uhan varjossa, populäärikulttuurin voittokulku, sekä liberalismin uudet aatteet. Hipit, taistolaiset sekä partaradikaalit haastoivat luutuneita näkemykset eri aloilla.
Olut saapui maitokauppoihin vuonna 1968. Alkoholin kokonaiskulutus kaksinkertaistui muutamassa vuodessa kolmesta litrasta kuuteen litraan kertoen varoittavasti tulevissa olevista ongelmista.
Maaltamuutto 1960 ja 1970 -luvuilla toi kasvukeskuksiin suuren määrän ihmisiä, joista osasta – varsinkin miehistä – tuli pian toimettomia ja juurettomia alkoholin suurkuluttajia. Vuoden 1972 kansanterveyslaki aloitti uudistusten sarjan, jonka tavoitteena oli rakentaa toimiva terveydenhuollon palvelujärjestelmä. Laitosmuotoinen päihdekuntoutus, usein tarkoittaen tahdosta riippumatonta hoitoa, yleistyi.
Etsikkoaika
Alkoholipolitiikka 1970-luvulta vuosituhannen vaihteeseen oli reformien ja kokonaisvaltaisen kehityksen aikaa. Kulutus jatkoi kasvuaan ja suhtautuminen alkoholiin oli suhteellisen myönteistä. Työmailla juopottelua katsottiin läpi sormien, eikä nykyisenkaltaista hoitoon ohjausta ollut. Päihdehuolto oli pääosin sekoitus selviämisasemia, vieroitus- tai Antabushoitoa, sekä laitoshoitoa. Päihdeongelmaisten määrä ja sitä myötä päihdehaitat kasvoivat hälyttävästi. Osa päihdehoidosta toteutettiin mielenterveysyksiköissä laitospaikkojen tarpeen kasvaessa.
Lainsäädännössä edistyttiin systemaattisen ja pitkäjänteisen työn puitteissa. Hyvinvointivaltion malli alkoi rakentua, kun lainsäädäntöperinteessä alettiin siirtymään lakien kirjaamisessa puitelaeiksi, jolloin niistä tuli kohdennettujen ja säntillisten virkamiesmäisten sijaan viitteellisiä poliittisia ohjenuoria.
Vuoden 1984 valtionuudistuksessa pyrittiin vahvistamaan kuntien asemaa ja päätöksentekoa palveluiden ohjauksessa. Lisäksi järjestöjen tuottama päihdekuntoutus saatettiin samaan asemaan kunnallisen päihdehuollon kanssa (VALTAVA-uudistus). Nykyisenkaltainen päihdehuoltomalli alkoi muotoutumaan.
Alkoholin kulutus huiteli vuonna 1990 jo noin yhdeksässä litrassa henkilöä kohti. Vuosikymmenen erikoisuuksiin kuului alkoholin saannin hetkittäinen vapauttamien kellon ympäri. Sinällään tämä ei vaikuttanut alkoholin kokonaiskulutukseen merkittävästi, mutta sosiaalisten ongelmien pian lisääntyessä uudistus peruttiin.
Uusi vuosituhat
Uusi millenia toi mukanaan kansainvälisiä ilmiöitä, jotka joko suoraan tai välillisesti vaikuttivat alkoholin kulutukseen ja alkoholipolitiikkaan suomessa. Olutralli Eestistä kiihtyi entisestään maan liityttyä vuonna 2004 Euroopan Unioniin ja matkustajatuontikiintiöiden osittain poistuessa. Samana vuonna Suomen valtio alensi alkoholiveroa tuntuvasti hillitäkseen ulkomaista tuontia. Kulutus lähti välittömästi nousuun ja katkoille oli jälleen jonoa.
Vuonna 2007 aloitettiin työ sekä lainsäädännössä, kunnallisessa päihdehuoltojärjestelmässä, kuin niinikään järjestöissä kulutuksen kasvun ja haittojen ehkäisyssä. Alkoholin verotusta korotettiin useaan otteeseen, sen saatavuudessa pyrittiin löytämään tasapaino – kultainen keskitie. Viini ei tullut maitokauppoihin, mutta alkoholin saatavuus rajoitettiin klo 9-21 väliseen aikaan. Valtiolla oli yhä monopolinsa viinien ja väkevien myynnissä.
Alkoholin kokonaiskulutus laski vuosien 2007-2017 aikana viisitoista prosenttia sen ollessa siihen asti pääosin nousujohteista. Osaltaan veronkorotusten lisäksi tähän on vaikuttanut myös asenteiden muutos ja – ikävä kyllä – huumausaineiden käytön lisääntyminen. Kun 1970-luvulla vodkaturismi ja taskulämmin kossu oli ajankuvaa, on nykypäivän päihdeongelmainen useimmiten sekakäyttäjä – seikka, johon alkoholin haittoihin rakennettu palvelujärjestelmä ei ole vielä kunnolla herännyt.
Tulevaisuuden haasteet
Vanhan liiton spurguja ei enää dallaa stadissa. Tärisevät, epäsiistit juopot katukuvassa ovat menneiden aikojen haamuja. Subusta tuli uusi kossu jo aikoja sitten. Kansallinen alkoholin kulutus on silti suhteellisen korkealla tasolla, eikä tilannetta paranna se, että rinnalle ovat tulleet huumeet.
Nykyiset palvelujärjestelmät sekä lainsäädäntö ovat tukeneet sovellettua alkoholipolitiikkaa jo useamman vuosikymmenen. Silti tuntuu, että historia on toistanut itseään uuden haasteen edessä. Jos alkoholin suhteen on saavutettu jonkinasteinen balanssi, niin miten suhtautua huumeisiin. Alun jyrkän kontrolloivan rajoittamisen ja kriminalisoinnin jälkeen on jälleen huomattu, etteivät ne välttämättä ole toimivin ratkaisu.
Keskustelu ja aloitteet dekriminalisoinnista tai jopa vapauttamisesta tiettyjen huumausaineiden osalta on jälleen alkanut.
(Kuva: Pixabay)
Lähteet:
Suomen alkoholipolitiikka: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_alkoholipolitiikka
Pehkonen, A., Kekoni, T. & Kuusisto, K. (toim.). 2019. Oikeus päihdehuoltoon. Vastapaino. Tampere.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Tämä oli todella kattava ja mielenkiintoinen kirjoitus Suomen alkoholipolitiikan historiasta. Luin tekstin mielenkiinnolla ja opin taas uutta. On totta, että ymmärtääksemme nykyisyyttä, on meidän tunnettava menneisyytemme. Tähän tekstiin se on koottu hyvin.
Nykyään huumeet ovat nousseet merkittäväksi huolenaiheeksi alkoholin käytön rinnalle ja jopa ohi. Tähänkin aiheeseen on hyvä perehtyä kunnolla, jotta saamme nuorillemme terveellisen tulevaisuuden.