Lastensuojelu ja sijaishuolto on monelle lapselle se pelottava, tuntematon käsite, jota vanhemmat ovat käyttäneet leikkimielisenä uhkauksena, jos käytös ei ole hyvää tai teinin raivarit meneekin yli vanhempien ymmärryksen. Pienelle osalle lapsia se on kuitenkin käsite kodista ja perheestä. Vanhempien luota sijaisperheeseen tai lastenkotiin muuttaminen voi tapahtua monella eri tavalla. Osa kiireellisesti sijoitetaan kriisin keskellä joko avohuollon sijoituksena tai huostaanoton kautta ja sijoitus voi olla suunniteltu ja pitkään harkittu toimenpide, johon on osallistunut koko perhe (Lastensuojelulaki 83 § Finlex.) On myös tilanteita, joissa perhe vastustaa sijoitusta, jolloin puhutaan tahdonvastaisesta sijoituksesta, joka haetaan hallinto-oikeudesta. Tämän prosessin aikana lapsi voidaan kuitenkin sijoittaa väliaikaisella määräyksellä lapsen olinpaikasta (Lastensuojelulaki 43 § 2 momentti Finlex).
Iso elämän muutos se on kaikissa tapauksissa ja lapsi tarvitsee sen käsittelemiseksi paljon apua ja tukea läheisiltään, että lastensuojelun ammattilaisilta. Kaikissa sijoituksen muodoissa kuitenkin pyritään samaan, eli lapsen parhaaseen ja mahdolliseen kotiinpaluuhun.
En ollut koskaan voinut kuvitella, että voisin joskus olla niinkin arvokas, että saisin oman huoneen ja aikuisen rinnalleni, joka huolehtisi ja olisi kiinnostunut minusta.
Pystyn kertomaan hieman oman elämän kokemusta nuoren murrosikäisen kokemuksesta vastaanottoperheeseen muuttamisesta kiireellisellä sijoituksella. Kotonani oli ollut koko lapsuuteni ajan alkoholismia, huumausaineiden väärinkäyttöä, väkivaltaa äitiäni ja veljeäni kohtaan sekä järjestäytynyttä ase-, huumausaine- ja väkivaltarikollisuutta. Isäni oli myös lyhyen ajan suorittamassa vankeusrangaistusta, jolloin perheessämme oli hieman rauhallisempi hetki. Perheestämme ei ollut tehty tähän mennessä yhtäkään lastensuojeluilmoitusta, kunnes itse hakeuduin murrosiän kynnyksellä sosiaalitoimistoon hakemaan apua. Sain samana päivänä paikan vastaanottoperheestä kiireellisen sijoituksen päätöksellä. Elämäni mullistui välittömästi. En ollut koskaan voinut kuvitella, että voisin joskus olla niinkin arvokas, että saisin oman huoneen ja aikuisen rinnalleni, joka huolehtisi ja olisi kiinnostunut minusta. Uskottelin itselleni, että tämä on vain ohimenevää eikä todellista ollenkaan. En uskaltanut antaa itseni kiintyä perheeseen, koska pelkäsin kuollakseni paluuta kotiin. Niinhän minulle oli vihjattu tapahtuvan. Vietin tässä perheessä kaiken kaikkiaan nelisen kuukautta, jotka saivat minut ymmärtämään, että se mitä koin kotona ei ole normaalia ja että minulla on mahdollisuus onnistua elämässä ja tehdä siitä omannäköiseni. Tämä tarina on pelkistetty, mutta tuo esiin vaietun todellisuuden monen lapsen elämästä väkivallan keskellä. Itse koin viihtyväni ja tulevani arvostetuksi sijoituspaikassani omana itsenäni, mutta kaikki sijoitetut eivät koe niin. Tästä kertoo ”Turvassa vai säilössä”-raportti (Laine 2020.) Sijoitetut nuoret pääsivät ääneen kokemuksistaan lastensuojelulaitoksissa ja niissä työskentelevistä ohjaajista. 78 % vastaajista (46 nuorta kokonaisuudessaan) koki tulleensa kohdelluksi hyvin, 15 % ei osannut vastata ja 7 % koki tulleensa kohdelluksi huonosti. Toisin päin aseteltuna kysymykseen ”Oletko kokenut huonoa kohtelua sijaishuollossa” taas 62 % oli vastannut kyllä.
Sillä miten me ammattilaisena kohtaamme lapset ja nuoret, joiden elämä on juuri mullistunut sijoituksen myötä, on erityinen merkitys heidän tulevaisuutensa kannalta. Varsinkin sijaisvanhempien tai lastensuojelulaitoksen ohjaajien tulee pystyä vastaanottamaan traumatisoitunut, suuren elämänkriisin keskellä oleva turvaton lapsi ja annettava hänelle uudet paremmat eväät elämään.
Lähteet:
Senni Laine, 2020, Turvassa vai säilössä? Sijoitettujen nuorten kokemuksia lastensuojelulaitoksista ja niiden ohjaajista
Lastensuojelulaki 83 § (Finlex)
Lastensuojelulaki 43 § 2 momentti (Finlex)
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kiitos Saara, että kirjoitit tästä aiheesta sekä omasta kokemuksestasi. Olen todella pahoillani kaikesta, mitä olet joutunut käymään läpi. Olen itse seurannut läheltä useamman lapsen ja nuoren elämää niin lastenkotiin sijoitettuna kuin sijaisperheeseen. Olen nähnyt nuoria, jotka on osattu kohdata sijoitukseen joutuessa lämmöllä ja kärsivällisyydellä, jolloin lapsistakin on tullut esille piirteitä, joita he ennen piilottelivat. Olen myös tavannut nuoria, joille vastaanotto on ollut surkea ja pahimmassa tapauksessa lapset ovat joutuneet vaihtamaan sijaisperhettä useammankin kerran. Tunne, ettei avun saamisenkaan jälkeen saa turvaa ja lämpöä on varmasti musertava ja kodin vaihtuminen usein lisää varmasti turvattomuutta ja arvottomuuden tunnetta entisestään. Lähipiirissä ihmiset, jotka eivät ole saaneet tarvitsemaansa apua ammattilaisten puolelta oireilevat edelleen, vaikka sijoituksesta on aikaa. Lapset, jotka pääsivät heti avun piiriin ja heidät kohdattiin, on oman elämän järjestyminen ollut huomattavasti nopeampaa. Toivon, että jokaisen lapsen yksilöllistä kohtaamista painotettaisiin entisestään, koska se todella jättää jäljen lapseen loppuelämäksi. Lastensuojelun resursseilla on myös suuri osuus siihen, kuinka paljon kuhunkin lapseen pystytään keskittymään. Se on kuitenkin aivan toinen asia pohdittavaksi ja keskusteltavaksi.
Hei Saara,
kiitos kun kerrot omasta todella henkilökohtaisesta kokemuksesta. Asioista ääneenpuhumiseen olet mahdollisesti joutunut käydä pitkän matkan. Hienoa, että olet päässyt tähän pisteeseen ja jaat tarinasi meidän kanssa. Sijoitetun lapsen leima kun voi monesti olla niin suuri.
On ihanaa kuulla tarinoita missä nuoren elämään saadaan toivoa ja turvallisuutta. Liian usein kuulemme nykyään vain negatiivis-sävytteisiä tarinoita lastensuojelun asiakkuudesta.
Itse olet työskennellyt pääasiassa vain nuorten kanssa joiden sijoitushistoria on pitkä ja värikäs. Nuori automaattisesti kokee ettei kuulu mihinkään, eikä uskalla juurtua.
On surullista seurata miten nuoren luottamusongelmat aikuisia kohtaan kasvavat, koska eivät koe pysyvyyttä missään. Useasti nuoret joutuvat kierteeseen, jossa he vaihtavat eri lastensuojelulaitoksien välillä. Useasti jopa kaupunki saattaa vaihdella radikaalisti Suomen sisällä.
On surullista lukea, että jopa 62% prosenttia kokevat huonoa kohtelua sijoituksessa. Olen itse ollut useammassa lastensuojeluyksikössä töissä ja voin toki allekirjoittaa, että toisissa paikoissa aikuisten vallankäyttö on näkyvää ja röyhkeää. En itse voi siedättää tälläistä käytöstä yhtään ja usein pohdin, että tämä on tuon nuoren koti. Minä pystyn vaihtamaan työpaikkaa jos en samaistu heidän arvoihin, mutta nuorelle se on koti. Liian usein jos nuori kokee epäasiallista käytöstä itseään kohtaan, ei siihen puututa. Nuoren tahdosta sijoituskohteen vaihto voi olla todella pitkä ja raskas prosessi.
Koen, että lastensuojelun puolelle työllistyvien täytyisi käydä kursseja, joissa harjoitellaan kohtaamaan trautisoitunutta ja haavoittuvaista lasta. Tilanteen kokeminen voi työntekijänä olla nimittäin pelottavaa ja toisinaan tuntuu, ettei oma ammattitaito riitä siihen. Onneksi takana on kuitenkin usein ammatillinen yhteisö jotka ovat tukena, mutta nuoren ensikohtaamisella on kuitenkin suuri vaikutus nuoren luottamukseen.
Kiitos Saara aiheen käsittelystä ja omien kokemusten jakamisesta. On todella hienoa kuulla, että kokemus on ollut sinulle positiivinen – niin kuin sen toivoisi jokaiselle lapselle olevan.
Sijaishuolto -aiheesta sattui olemaan juuri eilen 5.12. iso tutkivan journalismin juttu Helsingin sanomissa https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009210257.html, enkä malttanut olla linkkaamatta sitä tähän. Jutussa käsiteltyjen henkilöiden tarinat ja kokemukset sijoitusperheessä tapahtuneista järjestelmällisistä kaltoinkohteluista ovat järkyttävää luettavaa.
Jutussa nostetaan esiin, että sijaishuollon kokemuksia ja toimintaa ei ole pystytty tutkimaan tarpeeksi puutteellisen rahoituksen vuoksi. Kohderyhmän lapsia on suhteessa vähän, jolloin suurempia ihmisryhmiä koskevat teemat koetaan rahoitusta jaettaessa merkityksellisemmiksi (esim. harrastaminen). Juttuun haastateltu professori Pirjo Markkola nostaa kuitenkin esiin, että “Sijoitettuja lapsia voi olla vähän, mutta he ovat juuri se ryhmä, jonka kohdalla panokset ovat tavallaan suurimmat.” ”Kun lastensuojelu pettää, se on yhteiskunnan kannalta yksi kalleimpia epäonnistumisia. Siinä mielessä tämä ei ole mikään pieni joukko.”
Näin ollen sijaishuollon kokemusten tutkiminen ja sen pohjalta kehittäminen olisi todella tärkeää, jotta jokainen sijaishuollon lapsi saisi oikeuksiensa mukaisesti arvoistansa kohtelua ja merkityksellisiä kohtaamisia, jotka kantavat pitkälle elämään – aivan kuten blogissasi otit esiin.