Ero, riidat ja lapset… Yksi monimutkaisista kolminaisuuksista, jonka ikuisessa kehässä on aina joku kiertäjä, vaikka näin ei soisi olevan. Joskus eron jälkeen otteen lipsuminen ex-puolison elämän hallintakahvoista saa ihmisen tarttumaan siihen ainoaan oljenkorteen, jolla toista voi vielä satuttaa. Sitä ei kuitenkaan ajatella, mitä se tekee sille ihmiselle, kenen kahvasta on vielä ote olemassa. Ei välttämättä kovin vahva ote, mutta riittävä, jotta sillä saa valtavaa tuhoa aikaan… Miettiessäni, että joku tuttu ihminen olisi vienyt minut pienenä pois minulle tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ollessani tietoinen, että esimerkiksi äitini ei olisi tätä selkeästikään halunnut, olisi se varmasti ollut valtava järkytys. Päässä olisi ehkä risteillyt ajatuksia siitä, että koska pääsen kotiin, näenkö vielä äidin, mitä minä tein väärin, miten hyvitän tämän äidille, kun teen väärin ja antaako äiti anteeksi. Niin… Oli pakko pysähtyä miettimään, että monikohan omavaltaiseen huostaanottoon ryhtyvä aikuinen osaa edes ajatella, että lapsi saattaa syyttää asiasta itseään – silloinkin, kun ei sitä ääneen sano. Väitän, että yleensä tällaiseen tekoon syyllistyvä ei siihen näkökulmaan osaa kiinnittää edes huomiota. Eikä aina ole kyse edes erotilanteesta. Viranomaisten huostaanoton pelko voi ajaa epätoivoisen vanhemman tekemään jotain ajattelematonta. Siksi esimerkiksi lastensuojelun on tärkeää selvittää todella hyvin ja ennen kaikkea nopeasti, mitä huostaanotto tarkoittaa, ettei kenenkään tarvitsisi ohjata elämäänsä syvemmälle suohon.
Rikoslain (39/1889) 25 luvun 5§:n mukaan omavaltainen huostaanotto tarkoittaa sitä, että lapsen vanhempi, kasvatusvanhempi, huoltaja tai joku muu lapselle läheinen henkilö ottaa 16-vuotiaan tai sitä nuoremman lapsen omavaltaisesti huostaansa tai jonkun muun edellä mainitun huostaan siltä, jonka huostassa lapsi on. Omavaltainen huostaanotto on rikos, josta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. Saman lain (39/1889) 6§:n mukaan, jos omavaltaisessa huostaanotossa lapsi viedään pois asuinvaltiostaan tai jätetään palauttamatta sinne, tai hänen huoltoansa koskeviin oikeuksiinsa kajotaan, tuomitaan tekijä lapsikaappauksesta. Jos lapsi palautettaisiin, mutta hänen huoltoansa koskeviin oikeuksiin on kajottu, omavaltainen huostaanotto muuttuu siinäkin tapauksessa lapsikaappaukseksi, josta voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta.
Lapsen omavaltaisia huostaanottoja koko maan viranomaisten tietoon vuonna 2021 tuli yhteensä 37. Samana vuonna poliisi pystyi selvittämään vastaavia tapauksia 17. Näistä selvitetyistä rikoksista kuusi tapahtui vuonna 2021, eli samana vuonna kuin ne selvisivätkin. (Tilastokeskus 2022.) Näiden 11 muun tapauksen tie on ollut pitkä ja kivinen, enkä uskalla edes arvata moniko on pyörinyt aiemmin mainitsemallani monimutkaisen kolminaisuuden kehällä ehkä vuosiakin ennen tilanteen ratkeamista. Voi vain kuvitella, mitä sen tien päässä on odottanut. Itse en näe ketään, joka voisi nostella pokaalia ylpeänä ja onnitella itseään. Tässäkin sopassa on se karvas sivumaku, mikä pitäisi viranomaisen tunnistaa arvioidessaan myös omaa työskentelyään. Mikä on totuus? Voiko lapsi sittenkin paremmin sen vanhemman luona, jolle huoltoa ei ole uskottu? Mikä on lapselle se pienin paha ko. tilanteessa? Kuka manipuloi ja ketä? Uskooko omavaltaisen huostaanoton tehnyt henkilö sen todella olevan lapselle parasta ja onko hän siinä oikeassa? Kysymyslistaa voisi jatkaa melko pitkään.
Viranomaisten tarkkanäköisyys ja moraali ovat melkoisessa koitoksessa jokaisena päivänä, kun virkaansa toimittavat. Näitä tilastoja katsellessa voisi helposti miettiä, että omavaltaisten huostaanottojen määrä on aika pieni luku. Suhteutettuna siihen aikaan, mikä tällaisen ratkaisemiseen voi kulua – ja lapsen elämässä se aika on pitkä, koska kehitys on suhteellisen nopeaa varsinkin tietyssä iässä, eikä niitä vuosia koskaan saa takaisin, se on iso luku. Varsinkin, kun usein takana on vanhempien riita, johon lapsella ei ole osaa eikä arpaa. Myös viranomaisten käyttämiä resursseja ajatellessa ilmi tulleiden tapausten määrää voi suhteuttaa selvitettyjen tapausten lukuun. Jos vuodessa ilmi tulee 37 tapausta ja samana vuonna selvitetään aikaisemmiltakin vuosilta tapaukset mukaan lukien 17… Yleisölle piilossa tapahtuvaa ja ratkaisemattomien tapausten myötä myös piiloon jäävää taustatyötä tehdään todella paljon vuosittain.
Voisiko tällaisia tilanteita jotenkin ennaltaehkäistä, jotta tapausten riski ja määrä voisi pienentyä entisestään? Mielestäni tässä neuvolalla olisi jonkunlaiset mahdollisuudet tunnistaa riskitapauksia ennalta. He ovat mukana tilanteissa ja heillä on näkymä perheen sisäisiin suhteisiin paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa kuin monella muulla viranomaisella. Mielestäni asiakkaan kynnystä puhua mahdollisesti olemassa olevasta riskistä voisi terveydenhoitaja laskea neuvolassa esimerkiksi mainitsemalla yleisellä tasolla asiasta, jos hän itse havaitsee jotain riskitekijäitä asian suhteen. Tällöin tilanne – vaikkakin sinänsä harvinainen, ei saisi asiakasta kokemaan häpeää esimerkiksi parisuhteensa tilasta tai tuntemaan, että on ehkä kuvitellut omiaan, jos hän on havainnut merkkejä riskistä. Näin asiakas voisi saada tarvittaessa etukäteen ohjeita, miten toimia, jos tällainen tilanne hänen eteensä käytännössä tulee. Usein sanotaan, että asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Uskonkin, että näistä omavaltaisista huostaanotoista isossa osassa riski on ollut tiedossa etukäteen. Kaikkia ei varmasti saataisi estettyä, mutta mielestäni yksikin estetty tapaus olisi sen arvoinen.
Tällaisen tapauksen selvittämisessä ja kyvyssä pitää omat tunteensa ammattimaisesti kurissa ollessaan vuorovaikutuksessa henkilön kanssa, jonka mahdollisesti tahalliset edesottamukset ovat siihen tilanteeseen johtaneet tulee esiin se ammattitaito, mitä aikanaan vaaditaan monelta meistä. Mielikuvaharjoitukset, potentiaalisia vaihtoehtoja ilmaan heittelevät oppaat tai ohjekirjat voivat kertoa mahdollisia vastauksia, mutta tuskin mitään varmaa, koska täysin identtisiä tapauksia tuskin tulee kenellekään vastaan. Opiskelijoina meidän on hyvä tiedostaa jo alusta asti, että ne karuimmat tapaukset ovat yleensä vielä meiltäkin piilossa. Kun ihmisten kanssa ollaan tekemisissä, yllätyksiä tulee työelämässä lähes varmasti, eivätkä kaikki niistä välttämättä pysy omien oikeudenmukaisuuskäsityksiemme rajoissa. Onneksi tällaisten asioiden kanssa ei painita yksin. Yhteistyö ja työyhteisön tuki ovat tärkeitä elementtejä ammattilaisten oman hyvinvoinnin varmistamisessa, eikä sitä kuormaa saa kaataa asiakkaiden niskaan. Jokainen hetki töissä ollessa on oltava valmis ottamaan vastaan lähes mitä tahansa. Myös niitä tapauksia, mitä onneksi tulee vastaan harvemmin kuin kerran viikossa, kuten vaikka omavaltainen huostaanotto.
Lähteet:
Rikoslaki (39/1889). Viitattu 3.11.2022. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Tilastokeskus 2022. Tilastokeskuksen maksuttomat tietokannat. Viitattu 3.11.2022.
https://pxweb2.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__rpk/statfin_rpk_pxt_13gw.px/table/tableViewLayout1/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei,
Erittäin kiinnostava aihe josta olet kirjoittanut omanlaisella ja mielekkäällä otteella. Erityisesti lapsen kannalta tilanne on hyvin surullinen ja haavoittava vaikka omavaltainen huostaanottaja ei sitä sellaiseksi tarkoittaisi.
Olet myös sisällyttänyt tekstiisi hyviä kysymyksiä ja pohdintoja, joita itsekin jäin syvemmin miettimään.
Kiitos postauksestasi Hanna!