Arjen kaaos- esittelyt

Hei, Olen Sofia Niemi 22-vuotias Vantaalta. Olen ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija. Ammatiltani olen lähihoitaja suuntautuneena päihde- ja mielenterveys puolelle. Olen työskennellyt erityistason lastensuojelussa muutaman vuoden, joten nuorten parissa tahtoisin työllistyä myös tulevaisuudessa.

Moikka, olen Säde Paananen ja opiskelen ensimmäistä vuotta sosionomiksi. Olen 24-vuotias ja asun Tuusulassa. Olen työskennellyt aikaisemmin asiakaspalvelutehtävissä, sekä alakouluissa. Minua kiinnostaa tulevaisuudessa lasten ja nuorten kanssa työskentely.

Moi! Olen Juuso Salo, 26-vuotias vantaalainen nuori mies. Opiskelen ensimmäistä vuotta Laureassa sosionomiksi. Nuorten kanssa työskentely kiinnostaa paljon ainakin tällä hetkellä ja teenkin opiskelujen ohessa sijaisuuksia yläkoulussa.

Moro! Olen Sara Hasanen, tällä hetkellä Tampereella asusteleva 20-vuotias ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija. Mielenterveyteen liittyvät aiheet ovat kiinnostaneet hyvin pitkään, joten niiden sekä kenties nuorten parissa tehtävä työ kiinnostavat tulevaisuudessa.

Blogimme teemoja tulevat olemaan erilaisten hankalien elämänkäänteiden sekä -vaiheiden käsittely sekä lastensuojelu.
Tervetuloa lukemaan blogiamme, Arjen kaaosta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi