Eri reittejä eteenpäin

Reittini opiskelemaan, ja sen myötä myös viestinnän korkeakouluharjoitteluun, ei välttämättä ole ollut se kaikkein tyypillisin. En jatkanut lukiosta läheskään suoraan opiskelemaan, enkä suorittanut kanditutkintoanikaan ihan tavoiteajassa – ja siitä huolimatta kaikki on mennyt hyvin.

Hyppäsin muutama vuosi sitten pois ravintola-alalta ja hakeuduin yliopistoon opiskelemaan. Olin ehtinyt tehdä pienen työuran ravintoloissa; aloitin kesätyöt pikaruokaravintolassa 15-vuotiaana, ja sen jälkeen työskentelin kaikki kesät, ja pian kokoaikaisesti, erilaisissa tarjoilijan tehtävissä.

Ylioppilaaksi valmistuttuani en tiennyt pitkään aikaan, mitä tulevaisuuden työuraltani haluaisin. Tarjoilin, koska minulla oli alalta jo kokemusta, se oli hauskaa, ja töitä oli hyvin tarjolla. Ehdin tarjoilla täysipäiväisesti lähes seitsemän vuotta ennen opiskelujeni aloittamista. Etenin mitä erilaisemmissa ravintoloissa kesätyöntekijästä tiiminvetäjäksi, anniskeluvastaavaksi ja vuoropäälliköksi. Alan monipuolisuus ja haastavuus kartuttivat osaamista laajasta kirjosta työtehtäviä, ja opin kasapäin hyödyllisiä taitoja – sekä paljon itsestäni.

Itselleni ravintolatyöt kävivät pitkässä juoksussa liian raskaiksi – yksittäisillä työpaikoilla ja tuurilla on ollut tässä varmasti merkittävä osansa. Kypsyttelinkin työnteon ohessa ajatusta opiskelusta pitkään, ja kävin parikin kertaa kokeilemassa opiskelua. Näiden ikävä kyllä epäonnistuneiden yritysten jälkeen lopetin tulevaisuuden urani väkisin miettimisen, sillä se ei selvästikään ollut hedelmällistä.

Lähdin ulkomaille töihin, tarjoilemaan, ja uusien brittiystävieni kautta rakastuin päätä pahkaa englannin kieleen. Sen myötä myös keksin mitä haluan opiskella. Pakkasin laukkuni, muutin takaisin Suomeen ja luin englannin pääsykokeisiin hurjalla motivaatiolla.

Sekosin onnesta, kun pääsin viimein opiskelemaan sellaiseen paikkaan, johon aidosti halusin. Olen ollut motivoitunut opinnoistani, ja koska haaveilin opiskelusta pitkään, osasin ja osaan todella arvostaa sitä. Lisäksi pääaineeni englanti ja sivuaineeni viestintä ovat muodostaneet mielekkään, toimivan ja itseni näköisen yhdistelmän.

Koulutusohjelmassani ei tarvitse välttämättä suorittaa harjoittelua, mutta suoritan nyt jo toista; lähdin harjoitteluihin oppiakseni niin käytännön viestinnästä kuin itselleni uudenlaisista organisaatiokulttuureista, sekä saadakseni jalkaa työelämän ovenrakoon. Jo ensimmäisen kuukauden aikana Laurealla olen oppinut kasapäin uutta, erilaisista järjestelmistä ja viestinnän arjesta lähtien.

Löydän itseni joskus selittelemästä sitä, miksi lähdin opiskelemaan vasta vähän myöhemmin – täysin turhaan. Itse otin asiasta aikanaan aika paljon paineita (terveisiä vaan yhteiskunnan luomille paineille), mutta tosiasiassa on ollut hauskaa huomata, että ketään ei kiinnosta! Ja miksi pitäisikään kiinnostaa? Opiskelun aloittaminen, oli se koska vain, on hienoa, ja halu ja pyrkimys oppia uutta jo itsessään arvokasta.

Jätä kommentti

Vastaa