Markkinoinnin ja viestinnän syksyn harjoittelijat

Hyvää alkavaa syyslukukautta! Me olemme Laurean tämän lukukauden viestinnän ja markkinoinnin harjoittelijat. Myöhemmin kirjoitamme tänne blogiin aikaisempien harjoittelijoiden tapaan työtehtäviimme liittyvistä aiheista sekä kuulumisia harjoittelumatkamme varrelta. Tässä syksyn ensimmäisessä postauksessamme kuitenkin hieman siitä, keitä me olemme.

Julia Karlsson, videotuotanto

Moi! Olen Julia, uusi videotuotannon harjoittelija. Opiskelen kuvausta ja leikkausta AMK Arcadassa neljättä vuotta.

Tarinoiden kertominen kuvin on pienestä pitäen ollut suurin intohimoni. Vapaa-ajallani kuvaan paljon luontoa ja koulussa olen kuvannut sekä lyhytelokuvia että lyhytdokumenttielokuvia. Nyt olen ensimmäistä kertaa oman alani töissä ja odotan innolla pääseväni harjoittelun aikana kehittämään taitojani visuaalisten tarinoiden ilmaisemisessa.

Iina Nieminen, viestintä

Terve, olen Iina ja tätä kirjoittaessani ensimmäistä viikkoa töissä Laurean viestintäharjoittelijana. Tulevia työtehtäviäni ovat esimerkiksi verkkosivujen juttujen kirjoittaminen ja julkaisu sekä hakijamarkkinoinnissa avustaminen.

Olen opiskellut kirjallisuutta ja suomen kieltä Helsingin yliopistossa ja valmistunut maisteriksi pari vuotta sitten. Kaikenlainen teksteihin, lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvä tekeminen on aina ollut lähellä sydäntäni.

Erilaisten kirjoitusprojektien lisäksi olen työskennellyt muun muassa opettajana ja haluan jatkossakin tehdä töitä koulutuksen parissa. Uratavoitteideni seuraava askel on kuitenkin siirtyä luokkahuoneista koulutuksen tukijoukkoihin, ja on mahtavaa päästä nyt oppimaan uutta Laurean markkinointi- ja viestintätiimissä.

Minua puhuttelee yhteisöviestinnän merkityksellisyys ja monipuolisuus. Erityisesti odotan harjoittelun aikana pääseväni pureutumaan viestinnän vastuullisuuteen sekä erilaisten kohdeyleisöjen tavoittamisen ja huomioimisen näkökulmiin.

Emilia Aitalaakso, hakijamarkkinointi

Heips! Olen Emilia Aitalaakso ja toimin tänä syksynä hakijamarkkinoinnin harjoittelijana. Opiskelen liiketaloutta Laurean Hyvinkään kampuksella nyt kolmatta vuotta.

Olen aina ollut kiinnostunut markkinoinnista, erityisesti sen visuaalisesta puolesta. Opintojeni aikana olen ollut mukana useassa markkinointiprojektissa, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa oikean markkinointitiimin menossa mukana.

Hakijamarkkinoinnin harjoittelijana olen vastuussa Laurean kouluvierailujen koordinoinnista. Tämän lisäksi osallistun muun muassa erilaisten markkinointikampanjoiden ideointiin. Tulevalta syksyltä odotan eniten sitä, että pääsen mukaan erilaisten markkinointitapahtumien suunnittelu- ja toteutusprosesseihin.

Oona Maunula, sosiaalisen median markkinointi

Moi! Olen Oona ja toimin tulevan syyslukukauden sosiaalisen median markkinoinnin harjoittelijana. Opiskelen Vaasan yliopistossa organisaatioiden viestintää ja olenkin edennyt opinnoissani jo gradua vaille valmiiksi.

Tämä harjoittelu on itselleni ensimmäinen laatuaan ja palan halusta päästä kokeilemaan siipiäni käytännön tekemisen parissa. Somemarkkinoinnin harjoittelijana olen vastuussa Laurean somekanavien ylläpitämisestä ja päivittämisestä, ja erityisesti minua kiinnostaa päästä oppimaan maksullisen mainonnan toteutuksesta, someseurannasta sekä eri kanavien monipuolisesta optimoinnista.

Laurean markkinointi- ja viestintätiimissä ihailen erityisesti toimintojen monipuolisuutta ja kokonaisvaltaisuutta sekä sitä, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen hymyssä suin.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi