Nuoret ja ilmastonmuutos

Nuoret ovat enenevissä määrin huolissaan ilmastosta ja tulevaisuudestaan. Viimeaikaisten ilmastonmuutosta koskevien uutisten valossa tämä ei ole yllättävä tieto. Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka ihmiskunnalle ja nuorten huoli tulevaisuudestaan on todellinen.  

Vuoden 2018 nuorisobarometrin mukaan suurin osa nuorista kokee “melko paljon” tai “erittäin paljon” epävarmuutta tai turvattomuutta ihmisestä johtuvasta ilmastonmuutoksesta. Kymmenen vuotta aiemmin, vuonna 2008, huolestuneita nuoria oli huomattavasti pienempi määrä, vain noin 40 prosenttia. Tähän osaltaan voi vaikuttaa se, että ilmastonmuutoksesta uutisoidaan enemmän ja aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen. 

 Ilmastonmuutosta koskevien uutisten aiheet voivat olla masentavia ja ahdistavia. Myös paine siitä, että 1,5 asteen ilmaston lämpeneminen on estettävä heti voi aiheuttaa voimakasta ahdistusta maailman tilasta ja tulevaisuudesta.  

Nuoret edelläkävijöinä ilmastotyössä 

 Nuoret ovat kuitenkin olleet esimerkillisiä tekijöitä ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Nuoret ovat muuttaneet kulutustottumuksiaan, esimerkiksi vähentämällä lihansyöntiä ja suosimalla joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä. Yhä useampi nuori jättää myös ajokortin ajamatta. 

 Hyvänä esimerkkinä nuorten aktiivisuudesta on ruotsalainen 16-vuotias Greta Thunberg, joka on yksi näkyvimmistä ilmastoliikkeen keulakuvista ja innoittajista. Thunbergin viikoittaisten koululakkojen innoittamana Suomessa aloitettiin “perjantait Gretan kanssa”-kansalaisaktiivisuusliike, joka haluaa lisätä painetta päästövähennyksistä päättäjien suuntaan. 27.9. järjestettiin kansainvälinen ilmastolakko, johon osallistui tuhansia nuoria ympäri Suomen. Helsingissä osallistujia arvioitiin olevan kaiken kaikkiaan 16 000 koko päivän aikana. 

Kuinka helpottaa nuoren ilmastoahdistusta? 

Nuorten ilmastoahdistusta voisi lievittää se, että kuunnellaan aidosti mitä nuorella on sanottavana, mikä häntä huolettaa ja miten tilannetta voisi parantaa. Nuoren ilmastoahdistukseen tulee suhtautua vakavasti, eikä missään nimessä vähätellä, vaikka aikuisesta huoli tuntuisi liioitellulta tai ilmastonmuutoksen vastainen työ “vouhotukselta”. Nuorten kanssa voi yhdessä ideoida kuinka tehdä jokapäiväisessä arjessaan ympäristön kannalta kestävämpiä valintoja, ja näin kääntää ilmastoahdistukseen kuluva energia positiiviseen tekemiseen.  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Nuoret ja ilmastonmuutos”

  1. Hyvä kirjoitus! Toivoisinkin, että nuoret ottavat selvää ilmastonmuutoksesta ja haluavat muuttaa kulutustottumuksiaan. Vanhempien ihmisten pitäisi ottaa heistä mallia ja miettiä minkälaisen maapallon jättävät nuorille ja lapsille. Olet tärkeän aiheen parissa!

Kommentoi