InnoVillan projektitiimin matkassa


Kampuksella tullaan vielä kahtena keskiviikkona näkemään aarteenmetsästystä InnoVillan tiimin toimesta, toinen aarrejahti tapahtuu projektiseminaarin yhteydessä, joten kannattaa pysyä kuulolla! Projektimme häämöttää jo loppusuoralla ja kaikkea olemme ehtineet tehdä, mutta edessä on vielä projektiseminaari, jonka tiimoilta olemme valmistaneet pienen videon, jossa esittelemme projektiamme ja tiimiämme.

Projektissa mukana oleville viidelle Laurean opiskelijalle tämä on toinen kerta, kun työskentelemme projektissa, tämä näkyy tietysti tiiviinä yhteistyönä ja tehokkaana työskentelynä. Samalla olemme avoimin mielin toivottaneet kaksi Hyrian väyläopiskelijaa mukaan tiimiimme. Heille projektityöskentely on ollut uusi kokemus, mutta yhdessä tekemällä olemme oppineet toisiltamme arvokkaita taitoja ja toki myös InnoVillan kautta lisää markkinoinnista, sekä yrittäjyydestä.


Lähteet: InnoVilla – Laurea-ammattikorkeakoulu 21.11.23

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi