Päivä laskentatoimen projektin parissa

Kerron tässä postauksessa tarkemmin tavallisesta projektipäivästämme, joka sijoittui joulukuulle. Tekstin lopussa on video, jossa voit tutustua tarkemmin projektimme jäseniin, samalla kun kerromme tavoitteistamme ja projektista yleisesti. Tiimin kanssa meillä on ollut säännöllisiä tapaamisia kerran viikossa.

Kirjanpidot ovat lähteneet liikkeelle rivakasti ja tällä hetkellä olemme jo voiton puolella – enää muutamia välitilinpäätöksiä vaille valmista.

Aamulla kokoonnuimme klo 9:15 tiimin ja ohjaajan kanssa. Päivä alkoi asialistan läpikäymisellä ja edelliskerran muistion hyväksymisellä. Aamupäivä eteni sujuvasti asialistan mukaan.

Tänään ohjaajatapaamisessa oli tietoperustojen esityksiä ja yleisten informaatioiden läpikäyntiä. Samalla sovimme tammikuun tapaamisten aikatauluista ja tehtävien jakamisesta, sillä projekti on jatkuvaluonteinen. Meidän on siis huolehdittava siitä, että seuraava tiimi saa tarvittavan perehdytyksen.

Lounaan jälkeen keskityimme toimeksiantoihin. Projektissamme on useita toimeksiantajia, joten olemme jakaneet vastuuhenkilöitä eri toimeksiantajille. Tiimissämme vallitsee avoin ja joustava ilmapiiri, joten autamme toisiamme tarvittaessa, vaikka kyseinen toimeksiantaja ei olisikaan omalla vastuualueellamme.

Olemme saaneet toisen toimeksiannoistamme valmiiksi parini kanssa ja enää puurramme keskeneräisen toimeksiannon välitilinpäätöksen kanssa. Teimme tase-erittelyä ja lähetimme ohjaajan tarkistettavaksi välitilinpäätöksen. Onneksi ohjaajamme reagoi yleensä nopeasti, niin pääsimme lähettämään sen eteenpäin toimeksiantajalle korjauksien jälkeen.

Ohessa linkki, josta pääsee katsomaan projektimme esittelyvideon!

https://video.laurea.fi/media/OCVideo.721849460.299394/0_lr2qt6uk

Mukavaa vuoden alkua kaikille!

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi