kotoutuminen

Äidin mahdollisuus

Kela ja THL ovat seuranneet vuosia 2001-2014 maahanmuuttaneiden pakolaisten työtuloja, työttömyyttä sekä perhevapaiden yleisyyttä. Tanja Nuotion kirjoittamassa artikkelissa todetaan, että tutkimusten mukaan naiset, jotka jäävät perhevapaille Suomeen muuttaessaan, ovat työllistymisen kannalta heikoimmassa asemassa. Heidän kohdallaan kotouttamisen keinot jäävät vähemmälle. Kysymys kuuluukin; pystytäänkö kotouttamista kohdentamaan nykyistä enemmän kotona lastensa kanssa oleville maahanmuuttaja-äideille?

Äidin mahdollisuus Read More »

Kuva:Pixabay

Maahanmuuttajanaiset ja kotoutuminen

Alle puolet Suomen maahanmuuttajaväestöstä ovat naisia. (Tilastokeskus 2019).  Maahanmuuttajanaisista löytyy paljon harvemmin tilastotietoja verrattuna maahanmuuttajamiehiin.  Sen sijaan maahanmuuttajanaisiin liittyvät artikkelit sekä tilastot ovat keskittyneet heidän työttömyysarvioihinsa.  Ulkomaalla syntyneiden naisten työllisyysaste oli 56% ja suomalaisten naisten 73% vuonna 2018. Suomalaisilla naiset ovat myös huomattavasti koulutetuimpia verrattuna maahanmuuttajanaisiin.  (Tilastokeskus 2018.)  Monet eri tekijät vaikuttavat tilaistoissa näkyviin eroihin. 

Maahanmuuttajanaiset ja kotoutuminen Read More »

Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen, helppoako?

Oman kirjoitukseni aihe nousee projektistamme, jota toteutamme yhdessä Vantaan aikuisopiston nuorten kanssa. He ovat opiskelleet suomen kieltä kohta vuoden. Oman pienryhmäni jäsenet ovat asuneet Suomessa keskimäärin kolme vuotta. Tässä ajassa he ovat nähneet suomalaista kulttuuria, Suomen vaihtuvia vuodenaikoja, sekä paljon erilaisia ihmisiä. Nyt pysähdyn tarkastelemaan yleisellä tasolla sitä, miten he ovat ehkä löytäneet oman paikkansa

Suomalaiseen yhteiskuntaan sopeutuminen, helppoako? Read More »