Aloitan tekstini kirjoittamalla hieman taustoistani. Olen syntynyt perheeseen, jossa isällä on alkoholiongelma. Aihe on Suomessa tänä päivänäkin varsin piiloteltu, joten haluan tuoda omia kokemuksia ja ajatuksia myös muiden tietoisuuteen.
Elämäni ensimmäiset vuodet sujuivat hyvin. En muista, että isäni alkoholin käyttö olisi silloin vaikuttanut lapsuuteeni. Olin muutaman vuoden ikäinen, kun vanhempani erosivat. Ensimmäiset vuodet menivät hyvin, kävin isälläni joka toinen viikonloppu. Eräänä viikonloppuna isäni ei enää tullutkaan hakemaan minua. Äitini on kertonut, kuinka odotin pihalla monet perjantait odottamassa, että isäni tulisi.
Kävin monta vuotta perheneuvolassa käsittelemässä tunteitani, koska en niistä osannut puhua kenellekään.
Muistan, kun sain isältäni tekstiviestin, kun täytin 10 vuotta. Muistan ne onnen kyyneleet, kun ajattelin, että isäni välittää taas minusta. Siltikään isä ei tullut minua näkemään. Vietin monet iltapäivät yrittäessäni soittaa isälleni, jonka puhelinnumero ei ollut enää käytössä. Yritin monet kerrat numeropalvelusta saada isäni uuden numeron, joista yksikään ei vain ollut oikea.
Aloin perheneuvolassa puhumaan, kuinka haluaisin isäni tavata ja sitä kautta löydettiinkin vihdoin isäni tiedot ja sovittiin tapaaminen monen vuoden jälkeen. Muistan, kuinka epätodelliselta tuntui nähdä oma isä monen vuoden jälkeen. Sen jälkeen alkoivat tapaamiset rullaamaan taas tuttuun tapaan, joka toinen viikonloppu.
Muutaman vuoden asiat sujuivat todella hyvin ja minusta tuntui, että isäni olisi valinnut vihdoin minut alkoholin sijaan. Kuitenkin teini-iässä alkoi tilanne taas lipsua. Olihan se siistiä, että oli isä, joka haki kaljat ja röökit kaupasta ja paljon viihdyinkin isällä tästä syystä. Kuitenkin alkoholin ikävätkin puolet alkoivat näyttäytymään minulle. Isäni alkoi jättämään kertomatta asioita minulle ja monesti tapaamiset olivat vain kaljantäyteisiä viikonloppuja.
Minulle viimeinen tikki oli, kun isäni humalassa löi minun veljeäni. Silloin päätin, etten tällaista isäsuhdetta kaipaa elämääni. Tästä päätöksestä on nyt neljä vuotta, enkä vielä päivääkään ole katunut sitä. Vaikka välillä kaipaankin niitä hyviä hetkiä isäni kanssa, muistan miten paljon pahaa hän on minulle aiheuttanut vuosien aikana. Olen oppinut pitämään kiinni niistä ihmisistä, jotka tuovat hyvää elämääni.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kiitos Iita, että jaoit tarinasi. Tekosi oli todella rohkea ja aihe sellainen, josta olisi tärkeä puhua enemmän ♡
Välien katkaiseminen läheiseensä, eritoten omaan vanhempaan, ei ole koskaan helppoa. Edes asian harkitseminen voi aiheuttaa syyllisyyden tunteen, ja pieni sisäinen ääni usein muistuttaakin, että “hän on vanhempasi, et voi tehdä näin.” Joskus tästä ajatusmallista on luovuttava ja itselleen myönnettävä, ettei toista voi väkisin muuttaa tai auttaa. Joskus on vain ajateltava omaa mielenterveyttään ja omaa parastaan, ja jätettävä toksiset ihmissuhteet taakseen. Päätös tehdä niin ei ole heikkoutta tai itsekkyyttä, vaan vahvuutta.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Päihderiippuvuus on mielestäni asia josta tulisi puhua enemmän.
Samaistun tekstiisi todella paljon. Vanhempieni päihderiippuvuus oli läsnä koko lapsuuteni sekä nuoruuten, ja olenkin näin aikuisena pohtinut sitä miksi esim, minua ei ole huostaanotettu. Päihderiippuvaisten vanhempien kanssa eläminen ei tulisi olla kenellekkään normaalia lapsuutta/elämää.
Muistan useita hetkiä, jossa vanhemmat ovat kännissä ja itse pienenä lapsena pelkäsin heitä sekä heidän kanssaan asumista. Muistan myös kuinka häpesin lapsuuttani ja lähtökohtiani. Sekä sitä, että päihteet menivät minun edelle sekä sen, ettei meillä useinkaan ollut ruokaa kotona.
Onneksi nykyään, vanhempani eivät elä samanlaista päihderiippuvaisten elämää ja ovatkin tasapainoisia työssä käyviä.
Omalla tavallani olen myös ehkä kiitollinen siitä, että näin nuorena päihderiippuvuutta ja sitä miten se vaikuttaa ihmiseen. Päihderiippuvuuden näkeminen on vaikuttanut suuresti oman elämäni valintoihini sekä siihen mitä oma lapseni ei tule koskaan kokemaan tai näkemään omilta vanhemmiltaan.
Ensimmäiseksi haluaisin kiittää sinua, että jaoit tarinasi. Olet rohkea.
Jakamalla oman tarinasi, tuot esille tärkeän aiheen, josta moni ei uskalla puhua. Etenkin kun se päihdeongelmista kärsivä läheinen on oma vanhempi. Annamme usein anteeksi vanhemmillemme paljon, koska he ovat vanhempiamme. Se, että he ovat vanhempiamme ei kuitenkaan oikeuta heitä toimimaan väärin. Lisäksi se kynnys, joka lapsella on puhua vanhempansa ongelmista, tässä tapauksessa päihdeongelmista on usein hyvin korkea.
Toivon, että joku samaisessa tilanteessa oleva lapsi/nuori/aikuinen ottaa rohkeudestasi mallia ja tekee sen mikä on ITSELLEEN parhaaksi.