Kiusaaminen uhkana nuoren mielenterveydelle

Hyvää lokakuun loppua blogin lukijat! Tällä viikolla käsittelen kiusaamista ja sen uhkaa nuoren mielenterveydelle. Ylen artikkelin mukaan joka kymmenes nuori joutuu kiusaamisen kohteeksi.

Esimerkiksi THL:n sivuilla sanotaan nuorten mielenterveyshäiriöiden olevan yleisiä. Eri tutkimusten mukaan 20-25% nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä, sillä ne ovat tavallisia terveysongelmia koululaisten ja nuorten aikuisten keskuudessa.

Samaisessa Ylen artikkelissa sanottiin noin 6% kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista tulleen kiusatuiksi vähintään kerran viikossa koulussa. Noin 25% THL:n kouluterveyskyselyssä samanikäisistä nuorista kertoi kokevansa syrjivää kiusaamista koulussa tai vapaa-ajalla.

Kiusaaminen voi olla usein esimerkiksi fyysistä, eristämistä joukosta tai mustamaalaamista, joista viimeksi mainitut ovatkin nuorille erityisen vahingollisia. Mielestäni kiusaamiseen tulee puuttua entistä enemmän tulevaisuudessa ja se tulee tuoda esille heti kun sitä havaitaan. Olen itse todistanut nuoruudessani koulukiusaamista, niin ylä ja alakoulussa kuten varmasti kaikki muutkin peruskoulun käyneet ihmiset. Joillakin kiusaajilla tai kiusatuilla on ollut mielenterveysongelmia havaittavissa esimerkiksi juuri yläkoulussa ollessani kun tarkemmin miettii heidän käytöstään.

Kaikki kiusaaminen on väärin oli se sitten nimittelyä, tavaroiden piilottelua, eristämistä tai mustamaalaamista. Kiusaamista esiintyy ihan jokaisessa ikäluokassa päiväkodista vanhainkotiin. Kun kiusaamiseen puututaan ajoissa varsinkin nuorien ja lasten kohdalla saatetaan ehkäistä monta ongelmaa, joita se voi aiheuttaa tulevaisuudessa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kiusaaminen uhkana nuoren mielenterveydelle

  1. Bea Ceder

    Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus. Aihe on tärkeä, sillä kiusaamisen jäljet näkyvät pitkälle elämässä. On sydäntä särkevää, että pieni lapsi tai itseään etsivä nuori joutuu kiusaamisen kohteeksi. Onkin hienoa, että asiaan yritetään puuttua ja siitä puhutaan.

Vastaa