Tasa-arvosta jatkoa

Halusin jatkaa tasa-arvon merkeissä myös tätä seuraavaa blogipostausta. Projektissamme olisimme halunneet käydä Kaverikerholaisten kanssa läpi sanastoa tasa-arvoon liittyen ja pohtia sitä, että miten Suomessa tasa-arvo näyttäytyy myös ihan käytännössä. Projetissamme tiesimme, että asiakkaat ovat Suomen kielen taidoiltaan hyvin vaihtelevassa oppimisvaiheessa. Olisi ollut mahdollista, että jpukossa olisi ollut henkilöitä, joilla suomen kielen taitoa ei olisi ollut lähes ollenkaan ja taas osan kanssa kommunikaatio olisi ollut mahdollista helpommin.

Olimme myös projektin kanssa tilanteessa, jossa etukäteen ei olisi voinut tietää ketä kerholaisia olisi paikalla juuri sillä kerralla. Valmistelimmekin sitä varten muutamia yksinkertaisia kuvia, mitkä liittyvän arkeen kotona ja antavat helpolla esimerkillä mahdollisuuden oppia sanoja ja myös edistyneemmässä vaiheessa olevien kanssa toimivuuden keskustelun avaajina. Tässä seutraavaksi muutama esimerkki kuvista, joita olimme suunnitellet käyttää.

Olimme miettineet myös muunlaisia vaihtoehtoja käynnille ja internetin maailmasta löytyi ihan mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Moni niistä oli koululaisille suunnattuja, mutta näkisin kuitenkin niin, että monia ideoita voi käyttää mahdollisuuksien mukaan vaikka muunneltuina. Tässä esimerkki

https://maailmankoulu.fi/vinkit-ylakouluun-ja-toiselle-asteelle-3/

Tutustuin myös projektin myötä sivustoon, josta on ollut paljon hyötöä ja tulee olemaan varmasti myös tulevaisuudessa tärkeä monessa tilanteessa. Olen pohtinut projektin myötä kotouttamisen ja tasa-arvon merkitystä ja tältä sivustolta löytyi esimerkiksi hyvä kirjoitus yhdenvertaisuudesta ja syrjimättömyydestä. Kannattaa lukea. Kannattaa myös tutustua sivustoon muutenkin, sieltä saa hyvää tietoa moneen tilanteeseen.

https://kotouttaminen.fi/yhdenvertaisuus-ja-syrjimattomyys

Kiitos ja moikka 🙂

Kaisa

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Tasa-arvosta jatkoa”

  1. Hei, mielenkiintoinen ja hyvä näkökulma Kaverikerhon aiheeksi tuo tasa-arvo. Monesti tulee ajatelleeksi varhaiskasvatuksen monikulttuuristen lasten kanssa muita arkisia asioita ja Suomen kielen oppimista. Tasa-arvo ja sen pohtiminen onnistuu varmasti myös heidän kanssaan ja sainkin tästä muutamia hyviä ideoita. Myös nuo sivulinkit olivat hyviä. Kiitos näistä =)
    T. Minna

Kommentoi