Koronapandemian aikana on käyty keskustelua siitä, miten eri tavoin oppilaat suhtautuvat koulujen etäopetukseen. Kun pandemia alkoi keväällä, ja koulut siirtyivät etäopetukseen, saattoi moni oppilas nähdä aluksi tilanteessa paljon hyviäkin puolia. Etäkoulu mahdollisti sen, että sai nukkua hieman pidempään aamuisin ja aloittaa koulupäivänsä yöasu päällä sängyssä. Moni hiljaisempi oppilas kertoi keskittymiskykynsä parantuneen, kun sai tehdä koulutehtäviään kotona hiljaisuuden vallitessa meluisan kouluympäristön sijaan. Koulukiusatuille etäkouluun siirtyminen oli suuri helpotus. Nopeimmille oppijoille etäkoulu vapautti aikaa, koska oma vapaa-aika alkoi heti, kun oli saanut tehtävät tehtyä.
Monet nuoret kuitenkin tarvitsevat vielä selkeitä aikatauluja ja liika vapaus asioiden aikatauluttamisen suhteen voi tuoda suuria ongelmia sellaisille nuorille, jotka eivät ole vielä kovin itseohjautuvia. Nukkumaanmeno saattaa viivästyä, kun aamulla ei olekaan tarve lähteä kouluun. Omia ruokailuja ei välttämättä osata suunnitella, ja monilla nuorilla ei ole etäkoulupäivän aikana vanhempaa kotona laittamassa ruokaa. Koulussa voi helposti kysyä esimerkiksi kaverilta neuvoa tehtäviä tehdessään, mutta etäkoulussa kynnys kysyä neuvoa opettajalta nousee. Tämä voi johtaa siihen, että oppilas jää muista jälkeen ja ongelmat alkavat pikkuhiljaa kasaantua.
Nuorille kaverisuhteet ovat todella tärkeitä, kun omista vanhemmista ja perheestä aletaan pikkuhiljaa itsenäistyä. Kun kavereita ei saa tavata fyysisesti, nuoret viettävät paljon enemmän aikaa puhelimella, somessa ja tietokoneella. Sosiaalisten kontaktien ylläpitäminen on toki tärkeää, mutta pandemian aikana on esiintynyt huolta nuorten liiallisesta somessa roikkumisesta ja rajattomasta ruutuajasta. Moni nuori kertoo olevansa ahdistunut eristäytyessään neljän seinän sisälle kotiin. Voisiko nuori esimerkiksi liikuntaa lisäämällä ja terveellisestä ja säännöllisestä ravinnosta huolehtimalla lieventää omaa ahdistustaan?
Vanhempien tehtävänä on huolehtia omien lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Pandemia on koetellut monia vanhempia, osa on jäänyt työttömäksi, monia vanhempia mahdollisen vakavan sairauden uhka ahdistaa. Myös parisuhteet ovat koetuksella, kun perheen talous on saattanut romahtaa esimerkiksi työttömyyden takia. Lisääntyneiden etätöiden takia vanhemmat itsekin viettävät paljon aikaa tietokoneella. Vanhempien olisi hyvä pystyä omalla esimerkillään kannustamaan lapsiaan esimerkiksi liikunnan pariin ja pitämään parempaa huolta itsestään, mutta ongelmana on se, että useat vanhemmat voivat itsekin kovin huonosti.
Odotamme rokotusten tuovan helpotuksen tilanteeseen. Kysymys kuuluu, minkälaiset jäljet pandemian aikainen sosiaalinen eristäytyminen on jättänyt yhteiskuntaamme? Ketkä ovat hyötyneet pandemian aiheuttamasta pysäytyksestä? Kuinka moni on joutunut kärsimään tai pudonnut kyydistä lopullisesti? Kuinka paljon tilanteiden perheissä pitää kärjistyä, että ollaan siinä pisteessä, milloin huudetaan jo ensimmäinen avunhuuto lastensuojelun suuntaan?
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Samaistuin jo pelkkään otsikkoon. Itse ala-aste ikäisten lasten vanhempana ja kolmivuorotyötä tekevänä mietin että olihan kevät. Tokikaan homma ei jäänyt kevääseen… ikävä kyllä.
Mutta, kun kevättä pohtii jälkeenpäin niin yllättäen mieleen tulee paljon myös positiivisia asioita. Vaikka olikin kohtalaisen kuraa yrittää nukkua yövuorojen välissä etäkoulun sekä etäsoittotuntien pauhatessa, mielessä on kuitenkin yllättäen hyviäkin mielikuvia. Oltiin paljon perheen kesken, pelattiin ja kokkailtiin. Tehtiin sellaisia asioita jotka jäävät harrastusten ja kavereiden jalkoihin. Tehtiin pyörälenkkejä ja ihasteltiin kevättä. Ei ollut kiire treeneihin tai oikeastaan mihinkään. Nyt kun tilanne on taas viime kevään tasolla alkaa kaikilla olemaan takki tyhjä. Meidän perhe vietti juuri kolme viikkoa karanteenissa ja kyllä kutosluokkalainen siitä kärsi. Vaikka nykyteknologialla pystyy juttelemaan naamatusten kavereiden kanssa niin ei se ole sama asia. valisti lapseni. Olen samaa mieltä, sitä se ei tosiaan ole.
Mietinnässä on monesti olleet perheet joissa jaksamista tai kykyä auttaa lapsia ja nuoria uupuu syystä tai toisesta. Miten heidän käy? kuka heistä huolehtii jos kukaan ei näe? Kevään osalta tehdyissä selvityksissä kävi ilmi että etäkoululaisten joukossa oli lapsia joihin opettaja ei ollut saanut yhteyttä koko etäkoulun aikana. Kuinka se voi olla mahdollista?
Tällä kaikella tulee olemaan kauaskantoiset vaikutukset, mutta silti haluan uskoa että kaikki ovat yrittäneet parhaansa yrittäessään mukautua tässä yllättävässä tilanteessa.