Läsnäolo sekä irtiotto arjesta

Varhaiskasvatuksen työntekijänä päiväkodissa pandemian alkaessa maaliskuussa 2020 olo oli kysymysmerkin alla, suljetaanko päiväkodit? Miten turvataan lasten kehittyminen etänä? Kun lapsille kuitenkin se leikki ja toisten lasten kohtaaminen on hyvin tärkeää, ainakin 5-vuotiailla.  Suositus oli vain, että jos vanhemmat ovat etätöissä niin olisi hyvä, jos lapset voivat olla myös kotona. Meillä ainakin päiväkodissa kato kävi. Ryhmässäni kun oli normaalisti 16 lasta, paikalle tuli vain 3-6 lasta. Pienet lapset tarvitsevat läsnä olevaa aikuista, päivittäistä selkeää rytmiä ruokailun, ulkoilun sekä levon kannalta. Vanhempien oli kuitenkin hoidettava työt. Miten tämä yhtälö voi edes toimia? Yhteyttä pidettiin puolin ja toisin vanhempien kanssa. Tein lapsille tehtävä nippuja, mutta tarvitsivat kuitenkin aikuisen tukea tehtävien annon kanssa. Tämä toi vanhemmille haasteita mutta myös työntekijöille. Oli kevät, ja lasten varhaiskasvatuksen arvioinnit lähestyivät, havainnoinnit jäivät kevään osalta ja oli haastavaa kirjata, oliko lasten tavoitteet toteutuneet.  Työntekijöitä lomautettiin myös määräajaksi, tämä toi itselle lisä haasteita, kun olisi ollut töitä mitä tehdä. Olen jäänyt pohtimaan tässä, onko lapsille annettu vain tabletti, jotta vanhemmat saavat työt tehtyä?  

Jari Sinkkonen oli mielestäni hyvin tuonut esille iltasanomien haastattelussa 29.1.2021 oman mielipiteen miten tämä korona aika näkyy ihmisten jaksamisena. Miten väsymys näkyy vanhempien alakulona sekä lopulta koko perheen hyvinvointina. Onko tähän mitään hyvää ratkaisua? Sinkkonen ehdottaakin perheen koontia yhteen ja pohtia mitä kivaa voisi yhdessä tehdä. Lapset saisivat olla mukana päättämässä miten arjen rutiineista pääsisi hetkeksi irti. Yhteisiä puuhia keittiössä voisi olla esimerkiksi leipominen tai lettukestit. Sinkkonen perään kuuluttaa pientä yhteistä puuhaa, koska väsyneenä turvaudutaan helposti älylaitteisiin. Kun niin sanotut ärsytyskäyrät alkavat olla korkealla vanhempien etätöiden vuoksi ja hiljaisuutta kaivattaisiin, on helppo siinä vaiheessa antaa lapsille digilaitteet käteen. Sinkkonen tuo mielestäni hyvän esimerkin esille, että vaikkapa pienen palkkion voimin voisi lapsille ehdottaa kirjan lukua. Lasten liikuntaa on myös erityisen tärkeä tukea. Sinkkonen mainitsee ihmetelleensä, miksi lasten harrastustoiminta lakkautettiin, mutta baarit saivat olla auki. Tätä olen itsekin ihmetellyt suuresti. ”On huono juttu, jos lapsi lopettaa liikkumisen ja sen sijaan pelaa tietokonepelejä ja syö sipsejä kotona. Liikunta ja harrastukset ovat tärkeitä, jotta kunto ja mieliala kohenee. Liikunnan ja harrastusten avulla lapsi on myös helpompi pitää poissa älylaitteilta.” Näin sanoo Sinkkonen ja itse olen samaa mieltä. Mutta onhan vanhempien jaksaminen tässä koetuksella, on työttömyyttä ja taloudellista ahdinkoa ja jos miettii, että ei ole lähiverkostoa keneltä pyytää apua, ja mistä apua saa?  

Yksi kommentti artikkeliin ”Läsnäolo sekä irtiotto arjesta

  1. Pinkki

    Korona kevät 2020. Olin väillä töissä ja välillä lomautettuna. Työt olivat etätöitä. Vaikka kuinka hullulta kuulostaisikin, niin toivoin olevani lomautettuna kokoaikaisesti sen määräaikaisen 3kk jakson ajan. Omat kolme päivänsädettäni olivat päiväkoti-ikäisiä ja päätimme keväällä, että lapset jäävät kotiin. Näin jälkeenpäin voi jossitella, mutta silloisen tiedon valossa Koronasta, se tuntui turvallisimmalta ratkaisulta.
    Työviikot olivat aivan infernoa. Oli Teams palavereita ja asiakastyötä kun ihmisiä lomautettiin ja heidän hätäänsä täytyi kuunnella ja tukea, mutta vieressä kiljuivat, itkivät, riitelivät, vaativat kolme pikku demonia. En ainakaan muista, että lapset olisivat leikkineet viittä minuuttia pidempään keskenään….Ehkä se tilanne ei oikeasti ollut niin paha. Mutta asiakastyötä oli vaikea tehdä, kun ei ollut työrauhaa. Eipä siis ollut ihme, että Netflix oli pelastus, silloin kuin töitä piti tehdä. Olin yhteydessä neuvolaan, sillä podin huonoa omaa tuntoa asiasta. Siellä minulle vakuutettiin, etteivät lapseni menisi rikki, vaikka katsoisivat kuukauden putkeen telkkaria.
    Onneksi oli lomautus, silloin päästiin ulos ja kun kaikki paikat oli kiinni, Sipoon korven polut tulivat tutuiksi. Lisäksi tehtiin, hama-helmiä, muovailuvahoja, vesivärejä, piirrettiin, pelattiin ja luettiin. Pari kertaa leivottiin.
    Pitkiä päiviä oli kuitenkin vaikea täyttää rajallisella määrällä toimintaa ja lapsista huomasi “oireilun” kun kaikki mitä ennen oli tehty, oli nyt kiellettyä. Ei päästy uimaan, ei Hoploppiin, ei sinne, eikä tänne. Eikä kavereitakaan nähty, eikä isovanhempia. Vanhemman oli vaikea selittää 2-6 vuotiaille, miksi yhtä äkkiä kaikki oli kiellettyä, oli tällainen pöpö. Lapset ymmärsivät mikä pöpö on, mutta ei sitä miksei se lähde pois. Tilanne alkoi turhauttaa ja turhautumisen myötä iski väsymys. Vaimo oli töissä, mikä oli taloudellisesti hyvä asia. Mutta asiakaspalvelutyö altisti jatkuvasti tartunnoille ja koronavilkku räpsytti jatkuvasti. Jaksaminen alkoi olemaan koetuksella, mikä siis avuksi? No se Netflix ynnä muut tabletin pelit. Oli pakko antaa itselleen lupa olla rauhassa edes hetki, että jaksoi päivän loppuun.

Vastaa