Mikä on, kun ei taidot riitä? Mitä on, jos ei työllisty?

Pitkäaikaistyöttömäksi katsotaan henkilöt, jotka ovat olleet ilman työtä yhtäjaksoisesti yli 12 kuukautta. 

Kuinka pitkäaikaistyöttömien arki sitten muodostuu? 

Vastaus on, että monella tavalla. Toisilla tuntuu olevan kovinkin kiireistä omissa menoissaan, jopa miettivät miten kerkeäisivät edes töihin. Toisilla taas tuntuu, että päivät vain toistavat itseään. 

Vaikuttaisi siltä, että työttömät henkilöt, joilla on lapsia, pysyvät paremmin elämänrytmissä kiinni. On huolehdittava lapsista, kodista ja muista välttämättömyyksistä. He myös usein työllistävät itseään vapaaehtoistoimintaan esimerkiksi vanhempaintoimikuntiin. Näin heistä tulee heti hyödyllisiä ja he kokevat olevansa tärkeitä ja kuuluvansa johonkin. Usein huonoimmassa asemassa on yksinäinen ihminen, jolla ei ole perheen tuomia velvoitteita. On vain velvoite itsestään, joka sekin saattaa ajan kanssa alkaa tuntumaan turhalta. 

Itsessään pelkkä työttömyys heikentää työkykyä. Pitkäaikaistyöttömillä on suuri riski erilaisiin mielenterveysongelmiin ja syrjäytymiseen jatkuvan negatiivisen kokemuksen kautta. Lukuisat työhakemukset, jotka eivät ole johtaneet mihinkään lyttäävät kenen vaan itseluottamusta. Osa pitkäaikaistyöttömistä kokee myös, etteivät kuuluu mihinkään ja ovat yhteiskunnan elätettäviä… suorastaan pohjasakkaa. Työttömyysetuuden saantiin vaaditaan työn hakemista, kursseja ja kouluttautumista. Osalle nämä ovat oikein tervetulleita, tuovat sisältöä päiviin. Mutta toisille hirveää pakkopullaa. Mikäli et toimi vaatimuksien mukaan saatat menettää tuen jopa yhdeksäksikymmeneksi päiväksi. 

Kuva: pixabay

Mitä sitten tehdä heille, joiden päivä vaihtuu yöksi ja yö päiväksi? 

Pitkäaikaistyöttömien syrjäytymistä tulisi ehkäistä ja heidän työkyvystään pitäisi pyrkiä pitämään kiinni. Kunnat, erilaiset järjestöt, liitot ja seurakunnat ovatkin ottaneet tästä koppia ja järjestävät työttömille erilaisia työpajoja, kerhoja ja tapaamisia, jossa isossa roolissa on vertaistuki ja yhteisöllisyys. Näissä toiminnoissa pitäisi olla vähän jokaiselle jotakin, ehkä jotain pintaa, joka saa tarttumaan kiinni ja innostumaan. Etenkin nuoret työttömät ovat kokeneet työpajat erittäin hyvinä, ja moni arveleekin syrjäytymisen mahdollisuuden kasvavan suuresti ilman tämän tyyppistä toimintaa. 

Te-palvelut ohjaavat ihmisiä näiden toimintojen pariin eli kaikkien pitäisi olla palveluista tietoisia. Joissain tilanteissa ratkaisu osallistua jää kuitenkin ihmiselle itselle, kaikkeen osallistumista, kun järjestelmä ei vaadi… 

Ylen uutisten mukaan pitkäaikaistyöttömien palveluihin puhaltavat uudet tuulet. Yksilöllisestä työnhaun mallista odotetaan entistä toimivampaa systeemiä. Haastateltava kertoo olevansa tyytyväinen, että TE-toimiston työntekijää tapaa uudella systeemillä useammin. Onko tämä systeemi edeltäjäänsä parempi, jää nähtäväksi. Toivottavasti. 

Kuva: pixabay

Lähteitä:  

https://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/loyda_toita

https://yle.fi/uutiset/3-11607631

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi