Tukiverkot vesille!

Jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa haasteensa arjessa. Koska jokaisella haasteet on erilaiset, saattaa lapsiperheissä olla hankaluuksia esimerkiksi lasten nukkumaanmenon kanssa tai vanhemman oman ajan puutteen vuoksi. Ajoittaiset haasteet kuuluvat elämään, mutta olisi hyvä kyetä ehkäisemään ennalta mahdolliset pitkät vaikeat ajat. Arki ei saa tuntua liian raskaalta ja etenkin lapsiperheessä tulee pitää huolta niin omasta kuin lastenkin hyvinvoinnista. Jos sinä koet yksinäisyyttä tai haluat muuten vain laajentaa tukiverkostoasi tai koet että et pärjää yksin, jatka lukemista!

Etenkin korona-aika on tuonut monille arkeen lisätaakkaa. Raha on tiukassa, joten ruokaa on vähän. Talvikin tekee tuloaan, mutta uuteen talvitakkiin ei ole varaa. Vähävaraisia auttavat erilaiset järjestöt ja yhdistykset kuten Hope joka jakaa konkreettisia vaate- ja tavaralahjoituksia sekä tukea vapaa-ajan ja harrastustoimintaan. Vapaaehtoisten voimin pyörivä yhdistys pyrkii mahdollisuuteen tarjota lapsille tasa-arvoisempi arki. Vaikka koronan tuoman ruuhkan takia, joutuvat perheet odottamaan apua järjestöjen ja yhdistyksien apuja on tämä poikkeustilanne tuonut jotain hyvääkin. Ylen artikkelissa Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kertoo, että avun tarpeen kasvaessa on onneksi myös niin yrityksillä ja yhteisöillä kuin yksityishenkilöillä auttamisen halu vahvistunut. Hostila painottaa, että Hope tekee kaikkensa, jotta jokainen perhe saa tarvittavan avun.

“Tällä hetkellä hetkellä emme voi auttaa niin nopeasti kuin haluaisimme. Teemme silti kaikkemme, että pystymme auttamaan jokaista perhettä.

Eveliina Hostila, Hope ry:n toiminnanjohtaja

Viime viikolla Helmi kertoi harrastusten tuomista mahdollisuuksista sekä perhekahviloiden tuominnasta. Näiden lisäksi Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) kautta voi löytää perhekummin sekä terhokerhon, jotka tarjoavat mahdollisuuden kasvattaa tukiverkostoa. Vanhalla työpaikallani pääsin tutustumaan MLL:n kautta kylämummiin. Kylämummit- tai vaarit toimivat esimerkiksi päiväkodissa ja ovat siellä lapsille läsnä, jolloin lapset saavat yhden luotettavan aikuisen lisää. Myös Helsingin kaupunki tarjoaa maksutonta toimintaa. Leikkitoiminnan kerhot ovat tarkoitettu kotihoidossa oleville lapsille (2v>). Tämä mahdollisuus tarjotaan lapsille 1-4 kertaa viikossa maksimissaan 3 tunnin ajan päivässä. Jos et vielä löytänyt itselle sopivaa apukeinoja pääset lukemaan lisää täältä.

Ensi viikkoon!

– Emilia ♥

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Tukiverkot vesille!”

Kommentoi