Viimeisen blogikirjoitukseni aihe on aihe, josta harvemmin nähdään keskustelua. Aiheeni on nimittäin lapsenlapsettomuus. Lapsettomuus on monelle tuttu termi, mutta moni ei tule ajatelleeksi, että lapsettomuuden jälkeen tulee vielä niin kutsuttu toinen kierros. Toinen kierros tarkoittaa lapsettomuuden toista kierrosta eli lapsenlapsettomuutta. Löysin netistä muutamia artikkeleita, joissa puhutaan lapsenlapsettomuudesta, mutta kaikissa kirjoituksissa nämä ihmiset ovat olleet tahattomasti lapsettomia. En löytänyt yhtäkään artikkelia siitä, miltä heistä tuntuu lapsenlapsettomuus, jotka ovat aikaisemmin valinneet itse olla lapsettomia. Lapsenlapsettomuudesta aiheutuvista tunteista voisi puhua myös heidän näkökulmastaan, jotka eivät halua, että heidän omat lapsensa saavat lapsia tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkökulmasta, mistä ei löydy minkäänlaista keskustelua. Kaikkea en kuitenkaan tähän kirjoitukseen pysty ottamaan mukaan. Tässä tekstissä tulen siis perehtymään lapsenlapsettomuudesta aiheutuviin tunteisiin tahattomasti lapsettomien näkökulmasta sekä heidän näkökulmasta, joiden omat lapset eivät halua tai saa lapsia, joten he jäävät ilman lapsenlapsia.
Simpukka.info (2020) sivulta löytyvästä Silja Vepsänrepoa koskevassa haastattelussa puhutaan tahattomasta lapsettomuudesta ja tästä seuranneesta tahattomasta lapsenlapsettomuudesta. Hän mainitsee olevansa lapsettomuuden toisella kierroksella, koska kysymykset hänen lapsistaan ovat vaihtuneet kysymyksiin, jotka koskisivat hänen lapsenlapsiaan. Vepsänrepo kertoo haastattelussaan, että lapsenlapsettomuudesta on jo helpompi keskustella kuin lapsettomuudesta, koska siihen liittyvät tunteet eivät ole niin vahvasti enää läsnä. Silti kysymykset tuntuvat pahalta.
Lapsenlapsettomuus on varmasti kova paikka heille, jotka lapsenlapsista haaveilisivat. Varsinkin, jos ympärillä useampien ihmisten elämä pyörii lastenlasten ympärillä tai ne ovat kova puheenaihe ystäväpiirissä. Yhteiskunnassamme vallitsee ajatus onnellisesta isovanhemmuudesta. Se kuvataan iloisena asiana ja läheisinä suhteina lapsenlapsien kanssa. Tietenkään asia ei näin mustavalkoinen ole, mutta tällaiset kuvaukset isovanhemmuudesta asettavat odotuksia ja paineita. Jäätyään lapsenlapsettomaksi voi ihminen kokea jäävänsä jostain paitsi. Monien ystävien arki voi myös muodostua lapsenlapsien kanssa touhuilusta, joten ihminen voi kokea uudenlaista yksinäisyyttä, koska hänellä on arjessa enemmän aikaa tai erilaista sisältöä, kuin muilla hänen ystävillään. Pahimmillaan lapsettomuuden toinen kierros avaa kaikki lapsettomuudesta aiheutuneet tunteet, kuten surun, vihan, pettymyksen ja katkeruuden ja nämä kaikki pitää käsitellä uudestaan.
Entäs sitten, kun oma lapsi ei halua tai syystä tai toisesta saa lapsia? Tämä on kanssa yhden asteista tahatonta lapsenlapsettomuutta. Lapsenlapsettomuuteen liittyy samoja syitä, kuin lapsettomuuteen. Näitä ovat muun muassa vapaaehtoinen lapsettomuus tai vaikeus löytää kumppania, jonka kanssa yrittää lasta. Lapsenlapsettomuus voi olla haastava paikka niitä kaipaavalle, mutta sitäkin tärkeämpää on olla kyseenalaistamatta toisen ihmisen päätöstä olla yrittämättä saada lapsia ja ylläpitää hyviä suhteita omien lastensa kanssa. Asian kanssa pitää olla myös hienovarainen, koska lapsettomuuteen voi olla syynä myös esimerkiksi keskenmenot, joista on raskasta puhua. Tahattomasti lapsenlapsettomuuden voi halutessaan kääntää positiiviseksi asiaksi tarjoamalla apua esimerkiksi perheille, joilla ei ole isovanhempia. Tätä kautta lapset saavat kokea isovanhemman läsnäolon ja isovanhempi toteuttaa isovanhemmuuttaan toisella tavalla. (Yle.fi 2022.)
Isovanhemmuudesta puhutaan välillä niin, että siinä saa perhe-elämästä niin sanotusti kirsikan kakun päältä. Siksi monelle voi tuntua haastavalta ajatus siitä, että he ovat tehneet oman työnsä kasvattaessa lapsensa ja he eivät saa tehdä lastenlasten kanssa vain niitä kivoja juttuja. Koen, että isovanhemman oma suhtautuminen ja odotukset lapsenlapsettomuuteen ovat avainasemassa siinä, miten vastaanottaa uutiset siitä, jos lapsenlapsia ei tule. Jotkut voivat tarjoutua niin sanotuksia varamummoiksi ja jotkut voivat täyttää elämänsä muilla keinoilla, kuten harrastuksilla tai matkustelulla. Omia lapsiaan ei kuitenkaan kannata jäädä lapsettomuudesta moittimaan, koska pahimmassa tapauksessa se tulehduttaa välit.
Minulla itselläni on viisi sisarusta ja joskus kysyin äidiltä, että mitä mieltä hän on, jos kukaan meistä ei saa lapsia ja hänestä ei tule mummoa. Hän vastasi silloin, että se ei haittaa, kunhan me olemme onnellisia. Näin toivoisin kaikkien isovanhemmiksi haluavien ajattelevan.
Lähteet:
Repo, J. 2020. Toisella kierroksella – Lapsenlapseton haluaa näkyä ja kuulua. Simpukka.info. Viitattu 6.2.2023. https://www.simpukka.info/toisella-kierroksella/
Ilman lapsenlapsia jääminen voi olla suuri suru. Yle.fi. 2022. Viitattu 6.2.2023. https://yle.fi/a/3-12282097
https://pixabay.com/fi/photos/isois%c3%a4-vauva-rakkaus-mysteeri-1434575/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei!
Mielenkiintoista pohdintaa! Tosiaan lapsenlapsettomuutta tulee harvoin ajatelleeksi. Oma äitini sanoin minulle, että hän luuli, ettei hänestä tule mummoa ikinä. Tämä perustui siihen, että itse kuulun seksuaalivähemmistöön ja siskollani taas on endometrioosi, jonka myötä tuli pitkät tuloksettomat lapsettomuushoidot. Äiti sai meidät nuorena ja kertoi, että häntä oli jäänyt harmittamaan se, ettei tehnyt enää “iltatähteä”. Nyt lopulta äidilläni on neljä lastenlasta eli siskoni sai hoitojen jälkeen yhden lapsen ja minullakin on jo kolme. Toisaalta ihan yhtä hyvin olisi voinut käydä niin, ettei lapsenlapsia olisi tullut ollenkaan. Äitini ei ole mikään erityisen lapsirakas tai pullantuoksuinen mummo, mutta me lapset ja myös lapsenlapset ollaan hänelle erittäin tärkeitä. Miltä sitten tuntuu niistä lapsirakkaista ihmisistä, jotka ovat aina halunneet lapsenlapsia, mutta niitä ei syystä tai toisesta tule? Varmasti se on tosi iso asia ja voi tuntua todella kipeältä.
Siskoni lapsettomuushoitojen epäonnistuminen oli todella rankkaa ja kaikkien muiden vauvauutiset yms. olivat suorastaan musertavia. Varmasti lapsenlapsettomuudesta kärsivä ihminen kokee ne ihan samat tunteet ja voi olla todella vaikeaa kuulla tai nähdä muita oman ikäisiä, jotka pitävät yhteyttä lapsenlapsiin päivittäin.
Minulla on muutamia vähemmistötuttuja, joiden kanssa on tullut juteltua vähemmistöjen lapsettomuudesta. Varsinkin homojen kohdalla tilanne on vaikea. Sijaissynnytys on Suomessa laitonta ja ainoa keino hankkia lapsi on ns. kumppanuusvanhemmuus tai ystävä, joka on valmis saamaan lapsen toiselle ihmiselle tai pariskunnalle. Toivoisin itse, että sijaissynnytys mahdollistettaisiin, jotta kaikilla olisi halutessaan mahdollisuus kokea vanhemmuus eikä “sijaissynnytystä” tarvitsisi tehdä ns. laittomin keinoin. Veikkaan, että sitäkin tapahtuu, vaikka minulla ei olekaan asiasta tietoa.