Henkilöbrändillä voit erottua joukosta

Me kaikki muodostamme jatkuvasti tiettyjä mielikuvia asioista, josta myös henkilöbrändäyksessä on kyse. Henkilöbrändiä tarvitaan kun haluamme välittää tietyn kuvan itsestämme. Asiantuntijabrändin avulla pystymme viestimään esimerkiksi ammattitaidostamme ja osaamisestamme tietyllä alalla.

Rakenna henkilöbrändisi arvojesi mukaan

Tärkeää on, että henkilöbrändisi rakentuu niille arvoille, joita itse kunnioitat. Joku voi haluta brändätä itsensä huumorin kautta, toinen taas asiantuntijuuden. On hyvä, jos brändisi erottuu joukosta ja jää ihmisten mieleen. Vaikka omilla valinnoilla pystymme vaikuttamaan ihmisten mielikuviin, lopullisen valinnan tekee yleisö. Yleisö vaistoaa, jos henkilön tyyli tuottaa sisältöä muuttuu jatkuvasti tai alkaa tuntumaan muuten epäaidolta.

Kuva: Pexels

Henkilöbrändäys verkossa

Verkossa olemme kaikkien nähtävillä ja saavutettavissa. Meillä on henkilöbrändäykseen verkossa lukuisia alustoja, joten on tärkeää miettiä tarkasti kanavat, joissa brändäys tuottaa tulosta. Se mitä julkaiset sosiaaliseen mediaan ja minkälaisilla sanavalinnoilla puhut blogipostauksissasi, muovaa jatkuvasti mielikuvaa sinusta ihmisten mielissä. Jos sinulle tarjotaan kaupallista yhteistyötä, on syytä selvittää, onko yrityksellä kanssasi samankaltaiset arvot. Muista, että oikean yhteistyön kautta pystyt ehkä vahvistamaan myös omaa brändiä.

Henkilöbrändäys kasvokkain

Henkilöbrändäys kasvokkain vaatii vuorovaikutustaitoja ja omaa persoonaa. Kasvokkain tehtävässä henkilöbrändäyksessä fyysinen vuorovaikutus auttaa kohtaamaan ihmisen omana itsenään. Kasvokkain pystymme sanattomasti ja sanallisesti kokoaikaisesti viestimään itsestämme, kun taas verkossa näemme vain pienen osan koko persoonasta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi