Päivä Jodel-markkinoinnin parissa

Kokeilimme Jodel-markkinointia Laurealle ensimmäistä kertaa kevään yhteishaun yhteydessä. Tavoitteena oli olla markkinoinnillamme läsnä alustalla, jossa nuoret viettävät jo valmiiksi aikaa, ja tarjota heille tilaisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista koskien opiskelua Laureassa ja yhteishakua. Me harjoittelijat vastasimme yhden päivän aikana kymmeniin kysymyksiin. Kokemus oli opettavainen meille harjoittelijoille ja saimme toivottavasti tämän kautta monta kiinnostunutta hakijaa Laureaan.

Mikä Jodel ja kuinka siellä markkinoidaan

Jodel on sosiaalisen median kanava ja puhelinsovellus, jossa käyttäjä voi aloittaa keskusteluja ja osallistua keskusteluihin anonyymina eli nimettömänä. Jodel on kehitetty Saksassa ja se luotiin alun perin korkeakouluopiskelijoille ja heidän väliseen kommunikointiin. Syksyllä 2016 sovellus alkoi yleistyä laajemmin nuorten keskuudessa Suomessa. Nykyään Jodelia käyttävät kaikenikäiset, mutta silti se on enimmäkseen nuorten suosiossa. Jodelin erityispiirre on sen lokaalius eli jaettu sisältö näkyy 10 kilometrin säteellä tekstiketjun aloittajasta.

Lisäboostia yhteishakuun Jodelin avulla

Ennen kuin me harjoittelijat saimme tehtäväksemme tutustua Jodelin alustaan ja siellä liikkumiseen, en ollut aikaisemmin käyttänyt sovellusta. Sainpa siis samalla kertaa ensikosketuksen sekä alustaan että siellä markkinoimiseen. Me Laureassa kokeilimme ensimmäisen kerran markkinointia Jodelissa ’Boosted post’ muodossa. Boosted post näkyy paikallisessa viestisyötteessä kiinnitettynä vuorokauden verran. Formaatti voi olla teksti, kuva tai video, mutta me käytimme tekstiä. Meidän postaus näkyi valtakunnallisesti kaikille Jodel-käyttäjille, pois lukien Oulussa, sillä jokin toinen mainostaja oli valinnut sen jo itselleen. Me harkkarit saimme vastuullisen roolin markkinoimisessa, sillä meidän tehtävänämme oli vastailla alustalla kysymyksiin, joita ”jodlaajat” kirjoittelivat sinne päivän mittaan.

Meidän tavoitteinamme Jodel-näkyvyydessä oli saada lisää hakijoita, markkinoida Laureaa ja kouluttautumista. Markkinointipäivä Jodelissa ajoitettiin samaan aikaan kevään yhteishaun kanssa. Postauksen tarkoitus oli herätellä potentiaalisia hakijoita ja markkinoida yhteishakua. Jodelin käyttäjät saivat kysyä meiltä suoraan asioita opiskelusta, Laureasta tai oikeastaan mitä tahansa. Jodelia käyttävät kaiken ikäiset, mutta se on erityisesti nuorten suosiossa, joten kohdeyleisö, jonka Jodelin kautta tavoitimme, oli juuri oikeaa meille.

Kommenttien suuri määrä yllätti

Olimme harkkareiden kesken sopineet, että menemme toimistolle samaan tilaan vastailemaan käyttäjien kysymyksiin. Olimme varautuneet pidempään päivystyspäivään myös välipaloin ja hyvällä nesteytyksellä. Kun kello löi kahdeksan, postauksemme avautui alustalle ja alle pystyi kirjoittamaan kommentteja. Muutama ihminen oli ’pinnannut’ postauksemme, jotta he saavat heti tiedon, kun postauksen alle tulee uusi viesti. Pinnauksia tuli päivän mittaan kuitenkin useita kymmeniä. Aamupäivä meni nopeasti, kun kommentteja tuli tasaista tahtia ja me kaikki kaivoimme tietokoneiltamme oikeaa tietoa vastauksiin ja keskustelimme niistä. Suuri osa kommenteista oli haastavia kysymyksiä, joihin jouduimme perehtymään kunnolla etsien tietoa tai välillä jopa kysymään apua tiimimme muulta henkilökunnalta. Selvisimme kuitenkin tästä hengissä ja päätimme pitää lounastauon.

Lounaan jälkeen varasimme mukavamman neukkarin, jossa vastailimme loppupäivän Jodelissa kyssäreihin. Lounaan aikana oli ehtinyt kertyä jonkin verran kysymyksiä ja kesti hyvä tovi, ennen kuin olimme ottaneet postauksen viimeisimmän kommentin kiinni. Iltapäivä meni nopeahkosti, mutta väsy alkoi painamaan ja sen huomasi, kun vastailimme hieman rennommalla otteella kysymyksiin, mutta kuitenkin asiallisesti. Kun kello löi viisi niin postauksemme kommentointi meni kiinni, mutta mainos pysyi siellä vielä puoleen yöhön asti. Jäimme hetkeksi puhumaan päivästä ja taisimme kaikki olla aika puhki päivästä vaikka ei olisi alun perin uskonut, että chatti asiakaspalvelu voisi olla noinkin rankkaa. Lähdin ajelemaan kotiin ja sain vielä kotoa viestin, että voisitko tuoda kaupasta tätä ja tätä – en voinut, päivän työ oli siinä kohtaa jo tehty.

Merkityksellisiä kohtaamisia nuorten kanssa

Oli tosi kiva olla mukana tekemässä hieman erilaista markkinointia, mitä ei oltu olla koskaan tehty ennen Laureassa. Harkkarina on tullut paljon opittua markkinoinnista harkan aikana ja tällaiset hieman erikoisemmat keissit loivat tunteen, että meihin luotetaan ja koin itse olevani tärkeä markkinointitiimimme jäsen. Tosi hyvä fiilis tuli myös, kun palautetta alustalta sai lähes välittömästi. Pelkästään kiitos-viestit saivat ainakin itseni tuntemaan hyödylliseksi, että nyt on tullut autettua jotakin henkilöä ja ehkä hän tästä syystä aikoo hakea meille opiskelemaan ja saa unelmiensa työpaikan joskus. Vastailu oli rankkaa, mutta palkitsevaa. Nyt kohti seuraavia seikkailuja yhtä kokemusta rikkaampana!

-Joonas Karvonen, markkinointiharjoittelija-

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi