Oman kirjoitukseni aihe nousee projektistamme, jota toteutamme yhdessä Vantaan aikuisopiston nuorten kanssa. He ovat opiskelleet suomen kieltä kohta vuoden. Oman pienryhmäni jäsenet ovat asuneet Suomessa keskimäärin kolme vuotta. Tässä ajassa he ovat nähneet suomalaista kulttuuria, Suomen vaihtuvia vuodenaikoja, sekä paljon erilaisia ihmisiä. Nyt pysähdyn tarkastelemaan yleisellä tasolla sitä, miten he ovat ehkä löytäneet oman paikkansa täältä pimeästä ja kylmästä pohjolasta, vai ovatko he? Ja mitkä asiat auttavat sopeutumaan uuteen kulttuuriin ja oppimaan kieltä.
On perjantai-ilta ja televisiossa pyörii Vain elämää, on Erinin päivä. Hän kertoo omaa tarinaansa lapsuudestaan aikuisuuteen. Erinin vanhemmat ovat tavanneet Englannissa, jossa hänen suomalainen isänsä opiskeli 1960-luvulla. Äiti on kotoisin Irlannista. He rakastuivat ja muuttivat 60-luvun Suomeen, jolloin asenteet maahanmuuttajia kohtaan eivät olleet kovin suopeita. Isän sukulaismies sanoi suoraan Erinin äidille: ”En ole koskaan koskenut ulkomaalaiseen, enkä aio aloittaa nytkään”. Tämä sai ihokarvani nousemaan pystyyn ja pahan olon vallatessa todella ajattelemaan asiaa. Ei ole elämä ollut varmasti helppoa Suomessa, jossa puhutaan täysin vierasta kieltä ja asenteet jopa sukulaisilta on noinkin rajuja. Onneksi asenteet ovat paljon muuttuneet tuosta ajasta.
Ylen artikkelissa nostetaan esille arkipäivän tilanteet, joissa maahanmuuttajien kielitaito parhaiten kehittyy. Heinolassa on avattu monikulttuurisuuskahvila, jossa äidit kokoontuvat kerran viikossa yhteiseen tapaamiseen. Kaiken yhteisen tekemisen ohessa opitaan suomen kieltä ja kulttuuria. Artikkelissa viitataan maahanmuuttajien oppimiskokemuksia kartoittaneeseen tutkimukseen, jonka mukaan suomen kieltä, kuuntelemista, lukemista ja puhumisen taitoa kehittävät juuri arkipäivän toiminnot ja vuorovaikutustilanteet. Ylen artikkelissa äidit myös kertovat omista kokemuksistaan, jotka pohjaavat juuri näihin edellä mainittuihin asioihin. Monelle voi olla kuitenkin suuri kynnys hakeutua erilaisiin kontakteihin ja vuorovaikutustilanteisiin, näin kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan voi olla vaikeaa. Myös artikkelissa nousee esiin kokemus siitä, että vieraille suomalaisille ei voi mennä noin vain puhumaan, joten vastaaville matalan kynnyksen paikoille on varmasti kysyntää ympäri Suomea.
Toisessa Ylen artikkelissa käsitellään tutkimusta maahanmuuttajien kokemuksista kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan. Viron-, venäjän-, englannin-, somalin- ja arabinkielisistä yli kolme neljäsosaa katsoo olevansa täysin tai jossain määrin osa suomalaista yhteiskuntaa. Somalinkielisistä lähes joka toinen kokee olevansa sekä suomalainen, että somalialainen, kun taas viron kielisistä valtaosa palaa takaisin jossain vaiheessa Viroon. Tämä antaisi viitteitä siitä, että virolaisten muuttaminen suomeen olisi työperäistä. Tutkimuksen mukaan paras suomenkielen taito on somalialaisilla, siitä huolimatta melkein puolella heistä ei ole suomalaisia ystäviä tai tuttavia. Heikoin suomenkieli taas on englanninkielisillä, vaikka heillä lähes kaikilla on suomenkielisiä ystäviä ja tuttavia. Englanninkielisillä on helpompi verkostoitua suomalaisiin, koska englanti on kielenä suomalaisille ennestään tuttu. Ongelmaksi nousee jälleen kerran kontaktit suomalaistaustaisiin ihmisiin yhteisen kielen puuttuessa.
Nämä artikkelit nostavat paljon erilaisia asioita mieleen ja pohdittavaksi. Kuinka me kantasuomalaiset suhtaudumme monikulttuurisiin? Kuinka ihan pienilläkin asioilla voi saada jollekin paremman päivän ja tunteen siitä, että kuuluu tänne. Joskus pelkkä hymy ja silmiin katsominen voi olla se merkityksellisin kohtaaminen koko päivän aikana.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Tärkeä aihe ja sujuvaa tekstiä!
Juuri eilen kaverini kanssa pistimme merkille tämän asian, että usein englanninkieliset maahamuuttajat verkostoituvat suomalaiseen väestöön hyvin, mutta kuitenkin heidän suomenkielen taitonsa saattaa olla heikompaa kuin muilla maahanmuuttajilla.
Kuulin myös neljä vuotta Suomessa asunneelta somalialaiselta maahanmuuttajalta, että kielen oppiminen on siksi haastavaa, koska suomalaissa kulttuurissa ei ole tapana puhua small talkia tuntemattomille. Olisi mielestäni tärkeää, että maahanmuuttajat tiedostaisivat, että small talkin olemattomuudessa tai siihen huonosti reagoivalla henkilöllä ei ole usein mitään henkilökohtaista syytä reagoinnilleen. Itse ainakin suhtaudun aina hieman varautuneesti ja hämmästyn, jos itselleni tuntematon tulee juttelemaan riippumatta siitä, oliko kyseessä kantasuomalaisen vai ulkomaalaisen näköinen henkilö. Itse ajattelen, että se on meidän kulttuurissa vielä vain hieman vieraampaa ja ehkä jopa vähän “huono tapa”.
Toivottavsti kuitenkin suomalainen asenne on muuttunut suopeammaksi ulkomaalaisia kohtaan 60-luvulta. Vielä on kuitenkin paljon parannuksen varaa asennemuutoksissa.
Loppuun haluan vielä kiittää hyvästä muistutuksesta, kun kirjoitit pienistä hyvistä teoista, kuten hymyilystä ja silmiin katsomista. Muistin taas, kuinka paljon ne oikein antavatkaan molemmille osapuolille kohtaamisessa. Itse lupaan ainakin petrata tässä! Jaetaan hymyä ja lämpöä kaikille riippumatta ulkonäöstä, kulttuurista tai kielestä!
Hyvin kirjoitettu ja ajankohtainen aihe ollut jo monenvuoden ajan. Suomalaiseen kulttuurin ei ole niin helppoa päästä sisälle ja nimenomaan se arkipäivänen kontakti ja vuorovaikutustilanteet olisivat kaikken paras keino tutustua ja oppia vieraasta kulttuurista. Onneksi, niinkuin kirjoititkin, niin asenteet ovat paljon vuosien varrella muuttuneet.
Kyllä ainakin itseäni herätti taas kirjoituksesi pienistä hyvistä teoista, kuten hymystä. Se voi todellakin vaikuttaa toiseen ihmiseen merkittävästi, joten eiköhän jokainen kiinnitetä tähän pieneen, mutta tärkeään asiaan huomiota. 🙂
Kiinnostava aihe. Sopeutumiseen liittyy niin monet seikat. Maahanmuuttajan koulutustaustakin vaikuttaa ja se iten hyvin hän itse on tottunut esimerkiksi monikulttuurisuuteen jo ennen Suomeen muuttamistaan. Myös se onko kyseessä ensimmäinen vieraskieli vai onko jo opiskellut muita vieraita kieliä.
Uudessa kulttuurissa eläminen on joka tapauksessa outoa vaikka olisikin yhteinen kieli. Ihmisellä on yleensä jokin kotimaa, jossa tietää miten toimia. Se on poikkeuksetta outoa asua maassa jossa kaikki käyttäytyvät oudosti. Vaatii todella paljon joustavaa mieltä ja hyviä tukevia puitteita jotta maahanmuutto olisi yksilölle kohtalainen sujuva kokemus.
Yhteinen kieli on alku. Tukipalveluja ja toimintaa tarvitaan pikaisesti enemmän jottei maahanmuuttajat jää yksin tai sivuun yhteiskunnasta.
Suomalaisillakin on opittavaa. Ihmiset ovat työorjentoituneita ja tuskin monet etsiytyvä vapaaehtoistyön pariin. Kohtaaminen ja yhteistoiminta olisi hyvä integroida johonkin jo olemassa oleviin rakenteihin.
Miten olisi työpaikkaravintolaan kerran viikossa popup “maailmojen keittiö” jossa tarjoillaan maahanmuuttajien kielikoulun tekemää ruokaa ja tutustutaan heidän kulttuuriin ruuan kautta?
-Lilli
Kiinnostava aihe! Suomalaiseen kulttuuriin sopeutuminen ei tosiaan ole helppoa, etenkin jos englanninkieli ei luonnistu. Monikulttuurisia kahviloita sekä muita matalan kynnyksen paikkoja, joihin mennä oppimaan kieltä pitäisi ehdottomasti olla enemmän ja tehdä niiden toimintaa näkyvämmäksi.