Fiiliksiä maaliviivalta

Moikka! 

Markkinatutkimus turva-alan jälleenmyyjille on loppusuoralla, loppuraportin tekeminen on vielä kesken. Eteneminen on ollut yllättävän sujuvaa, vaikka muutamia takapakkeja on tullut. Projektissa työskentely on ollut kiinnostavaa ja opettavaista.

Isoimpana ongelmana vastauksien saamisessa oli yrityshenkilöiden tavoittaminen puhelimitse ja jos heidät sai kiinni, heillä ei ollut aikaa vastata. Suurin osa vastauksista saatiinkin sähköpostitse lähetetyn kyselyn avulla eikä puheluiden kautta. On kuitenkin ymmärrettävää, että yritykset ovat kiireisiä. 

Kysytään vähän fiiliksiä tähän väliin projektin tiimin jäseniltä. 

Miten projekti on sujunut? 

Iiro: Markkinatutkimus sai yllättävän vähän vastaajia, mutta työskentelyvaiheet ovat olleet mielenkiintoisia sekä opettavaisia kokemuksia.  

Simo: Ensimmäisenä projektina markkinatutkimus on ollut mielenkiintoinen, vaikka tulokset jäivät hieman vähäisiksi. Työskentely tiimissä on kuitenkin ollut mukavaa. 

Nikke: Projektissa opittiin paljon tutkimuksen tekemisestä, suunnittelusta ja toteutuksesta, aikataulutuksesta ja kyselylomakkeiden luomisesta. Projektissa markkinatutkimuksen lisäksi kerättiin tietoperustoja varten paljon aiheeseen liittyvää ajankohtaista teoriaa. Kirjoitettu tietoperusta tuki tutkimuksen toteutusta ja kehittämisideoiden laatimista. Tiimityöskentely oli myös todella opettavaista ja tiimin kanssa saatiin tasavertaisesti kontaktoidessa jällenmyyntikanavia. 

Isot kiitokset projektin toimeksiantajalle Turvaukko Oy:lle, Pirjolle ja tiimille hyvästä projektista! 

Oikein mukavaa joulun odotusta! 

Kuva otettu kuvapankista

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi