addiktio

Addiktion alkulähteet: kehoon vangiksi jäänyt energia

Fysiikan laissa todetaan, ettei energia kuole, vaan se muuttaa muotoaan. Saman uskon pätevän tunteiden kohdalla; tunteet ovat energiaa ja mikäli tunteet pidetään sisällä, ne ei katoa minnekään, vaan ne pyrkivät ihmisestä ulos erilaisia kiertoteitä pitkin tai sitten ne jäävät sisälle. Sisälle jäädessään ne synnyttävät epämääräistä jännitystä, ahdistusta.  Kun syntyy tilanne, ettei tunteet yksinkertaisesti pääse pois mitään […]

Addiktion alkulähteet: kehoon vangiksi jäänyt energia Read More »

Addiktio ja häpeälliset riippuvaiset

Pohdin pitkään ja hartaasti, mistä kirjoittaisin ensimmäisessä blogi- postauksessani. Mietin, aloitanko ylipäänsä kertomalla mikä on addiktio ja avaamalla erilaisia riippuvuuden tasoja. Päätän kuitenkin nyt luottaa siihen, että riippuvuuden käsite on suurimmalle osalle melko tuttu. Aiheeni suuntautuukin pohtimaan addikteihin kohdistuvaa paheksuntaa, sekä addiktien kokemaa häpeää. 

Addiktio ja häpeälliset riippuvaiset Read More »

Matkalla Rottapuistoon

Rottia on käytetty eläintestauksessa yli vuosisadan ja olosuhteet ovat olleet karmeita. Päihdeaddiktion testauksessa on käytetty laboratoriorottia jo monen monituista vuotta. Rotat saavat kaksi vesipulloa, joista toisessa vettä ja toisessa vettä, jossa heroiinia. Useimmiten kokeet loppuvat siihen, että rotta kuolee yliannostukseen hyvin nopeasti juotuaan itsensä täyteen huumeaineita. Huumeiden käyttö aiheuttaa siis vakavaa riippuvuutta, joka johtaa yliannostukseen

Matkalla Rottapuistoon Read More »