Sosiaalisessa mediassa ja pääkaupunkiseudun kaduilla liikkuessa tämän päivän nuoriso vaikuttaa aiempia sukupolvia valveutuneemmalta ja avoimemmalta sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuuden suhteen. Nuoret käyttävät omaa ikäpolveani luontevammin ei-binäärisiä ilmaisuja, tuntevat LGBTQA+- aakkoset ja tuntuvat huolettomasti rikkovan pukeutumisellaan sovinnaisia sukupuolirooleja. Tästä kaikesta on varmasti suurelta osin kiittäminen internetin rajatonta tietopankkia. Mutta mihin meitä aikuisia enää kaivataan?
Internetillä on valtava, ihmisiä maailmanlaajuisesti yhdistävä voima. Sen avulla pienessä kylässä itsensä erilaiseksi kokeva nuori voi löytää kaltaisiaan ihmisiä ja tuntea olevansa osa suurempaa yhteisöä. Netin avulla voi myös oppia sanoittamaan sellaisia tuntemuksia, joista ei ehkä omassa lähipiirissä ole tottunut puhumaan. Kun huomaa, että omille tuntemuksilleen on olemassa nimi (esimerkiksi homoseksuaalisuus, aseksuaalisuus tai transsukupuolisuus), tietää, että muita samalla tavalla kokevia on olemassa, ja tuntemuksiin on helpompi suhtautua ilman häpeää.
Some ja pääkaupunkiseutu ovat tietysti vain omia kupliaan, joiden ulkopuolella ihmisten asenteet voivat olla vielä hyvinkin torjuvia massasta poikkeavia kohtaan. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen syyskuun numerossa oli juttua 16-vuotiaasta Jere Nyströmistä. Hän on ikäluokkansa kolminkertainen korkeushypyn Suomen mestari. Pienen kylän kasvatti, jonka arkilookiin kuuluvat tekoripset, pitkät kynnet ja verrattain vahva meikki. Kotipaikkakunnallaan ja urheilukisoissa hän kohtaa kummeksuvia katseita ja pahansuopaa kuiskintaa, mutta hän on silti päättänyt pitää kiinni omasta tyylistään. Jerellä on takanaan perheensä tuki, mutta entä ne sateenkaarinuoret, jotka eivät voi luottaa lähipiirinsä hyväksyntään?
Moninaisuuden ja itsensä hyväksyvää kasvatusta ei voi jättää vain nuoren omalle vastuulle ja internetin varaan. On tärkeää, että nuorella on reaalimaailmassa ympärillään aikuisia ihmisiä, joilla on herkät korvat ja ymmärrys erilaisista vähemmistöihin liittyvistä asioista. Identiteettiään pohdiskelevien nuorten täytyisi tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ja heidän tulee saada oikeanlaista tukea tasapainoisen itseksi kasvamisen tueksi missä päin maatamme tahansa.
Sain kevään harjoittelussa kuulla erään kokemusasiantuntijan kertomuksen hänen teini-iästään, noin kymmenen vuoden takaa eräässä Suomen suurista kaupungeista. Hän oli yrittänyt avata psykiatrisen laitoksen henkilökunnalle itselleen vielä tuntemattomia ja epämääräisiä ajatuksia omasta sukupuolestaan, mutta henkilökunta ei ollut osannut tarttua hänen sanoihinsa. Hän itse koki saaneensa väärän masennus- ja ahdistuneisuusdiagnoosin, jonka vuoksi päätyi itselääkitsemään pahaa oloaan. Tämä johti vuosia kestäneeseen päihderiippuvuuteen ja lopulta asunnottomuuteen. Miten eri tavalla hänen nuoruutensa olisi voinut kulua, jos häntä hoitaneet ihmiset olisivat aidosti kuulleet häntä ja auttaneet sanoittamaan hänen tuntojaan?
Vuonna 2012 julkaistussa Essi Pitkäsen opinnäytetyössä on mielestäni koottu hyvin yhteen se, miten 80-luvulta lähtien tehtyjen tutkimusten perusteella on selvää, että sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nuorilla on ikätovereitaan enemmän pahoinvointia. Suurimpina syinä ovat järjestelmän ja yksilöiden syrjivät asenteet, sekä vähemmistöstressi. Pelastakaa lapset ry:n Lapsen ääni 2020-raporttia varten tehty tutkimus tukee aiempia tuloksia. Raportissa on tarkasteltu koronakevään poikkeusolojen vaikutuksia 13-17-vuotiaiden nuorten hyvinvointiin. Raporttia laatineiden asiantuntijoiden mukaan mm. sote-palveluiden saamisen vaikeutuminen on johtanut siihen, että henkisesti huonosti tai erittäin huonosti voivien sateenkaarinuorten määrä oli melkein tuplasti suurempi kuin koko ikäryhmää tarkasteltaessa.
Tasa-arvoisen hyvinvoinnin eteen on siis vielä tehtävä töitä ja kehityksen tulisi tapahtua paitsi rakenteellisella, myös yksilötasolla. Nuorten eheäksi aikuiseksi kasvamisen kannalta on tärkeää, että heidän elämässään on aikuisia, jotka suhtautuvat heihin positiivisesti ja kannustavasti ja joilla on tarpeeksi tietoa ja ymmärtämystä, kun he kohtaavat identiteettiään pohdiskelevan nuoren. Aiemmin mainitsemani Pitkäsen opinnäytetyön liitteissä on hänen Setalle laatimansa ohjevihko seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvan nuoren ammatillisesta kohtaamisesta ja koulutustilaisuuksia järjestävän Setan sivuilta löytyy laajemminkin oppaita ja tutkimustietoa nuorten kanssa työskentelevien hyödyksi. Niihin olisi mielestäni hyvä tutustua, oli sitten nuorisotyöntekijä, kuraattori tai oikeastaan kuka tahansa joka työssään tai siviilielämässään on tekemisissä nuorten kanssa.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!