Sinulla ei ole varaa ohittaa tätä tarjousta

Se aika on taas käsillä. Talven juhlasesonki on saanut käyntiin markkinointimyllyn, joka kehottaa meitä ostamaan, kuluttamaan, antamaan, kokemaan, matkustamaan ja mikä tärkeintä, käyttämään rahaa. Tämä sama kulutushuuma on toki ympäri vuoden naamioitu erilaisten juhlien ja tarjouskampanjoiden yhteyteen, mutta joulun alla se tuntuu irvokkaasti konkretisoituvan, kun juhlan teema itsessään kehottaa ihmistä hiljentymään ja viettämään aikaa rakkaidensa kanssa. Meille mainostetaan tavaraa ja palveluita netissä, televisiossa, radiossa, bussipysäkeillä, busseissa, junissa, rakennusten seinissä, katulampuissa, sanomalehdissä ja jopa puhelinsovelluksissamme. Kun ympäröivä maailma näyttää mallia, niin ei ole ihme, että elämänhallintansa kanssa kamppaileva nuori saattaa päätyä kuluttamaan yli varojensa ja tahtomattaan liittyy niiden 380 000 suomalaisen joukkoon, joilla Suomen Asiakastiedon mukaan on maksuhäiriömerkintä.

Merkintä maksuhäiriöstä saattaa etenkin nuoren kohdalla vaikeuttaa elämän perusasioiden ylläpitämistä. Ilman luottotietoja vuokra-asunnon saaminen hankaloituu. Jos asunnon onnistuu saamaan, niin usein pakolliseen kotivakuutukseen saamiseen kysellään myös luottotietojen perään. Jopa puhelinliittymän avaaminen saattaa olla suuren panttisumman takana ja talousvaikeuksissa painivan nuoren voi olla hankala saada tarvittavaa pottia kokoon. Jos merkinnän saaneella nuorella on jo valmiiksi haasteita elämänhallinnan kanssa, niin luottotietonsa menettäminen saattaa sysätä entistä syvempään kierteeseen. Tässä pyörityksessä taloudelliset haasteet heijastuvat usein myös nuoren sosiaalisiin suhteisiin ja tulevaisuuden näkymien heikentymiseen.

Matkailua, merkkivaatteita ja uusimpia elektronisia härveleitä, joita ilman elämä olisi kurjaa tai ei ainakaan peukutuksen arvoista.

Maksuhäiriömerkintöjen syntyyn nuorilla aikuisilla ei ole helposti määriteltävissä olevaa, yksiselitteistä syytä. Yhteiskunnan ja yhteisömme ylläpitämät sosiaaliset paineet saattavat osaltaan selittää nuorten intoa elää oman tulotasonsa yli. Sosiaalisen median kautta meille annostellaan kuvaa onnistuneesta ja onnellisesta elämästä. Matkailua, merkkivaatteita ja uusimpia elektronisia härveleitä, joita ilman elämä olisi kurjaa tai ei ainakaan peukutuksen arvoista. Itsetuntemuksen kohottaminen ulkoisten tekijöiden kautta tuntuu olevan ajan henki. Siinä missä sosiaalisen median (ja muun mainonnan) kautta meille kerrotaan, miltä tulee näyttää, niin seuraavana jonossa on pikavippiyhtiöt ja luotonantajat ohjeistamassa, kuinka me sen kaiken voimme saavuttaa. Luottoja, osamaksuja ja lainoja voi nopeasti kertyä useasta eri lähteestä ja nuoren voi olla vaikea hahmottaa omaa taloudellista asemaansa ja arvioida sen kantavuutta velkaantumisen kasautuessa.

Nuorten maksuhäiriömerkinnät ovat viime vuosina olleet hienoisessa laskussa, mutta yhä osuudet etenkin joistain ikäluokista ovat huolestuttavan suuria. Miten voimme edistää laskusuhdanteen edistämistä jatkossakin ja voimmeko? YLE uutisoi Oikeusministeriön teettämästä selvityksestä, jonka pohjalta on ehdotettu perustettavaksi positiivista luottorekisteriä. Uuden rekisterin tarkoituksena olisi toimia tietokantana, josta luotonantajatahot voisivat saada reaaliaikaista tietoa luotonhakijasta. Rekisteristä ilmenisi luotonhakijan lainamäärät ja tulotiedot ja sillä saataisiin nykyjärjestelmään nähden laajempaa tietoa lainanhakijan luottokelpoisuudesta. Nykyinen järjestelmä näyttää vain mahdollisen maksuhäiriömerkinnän. Positiivisen luottorekisterin kautta olisi helpompi hillitä ylivelkaantumista. Nuorten kannalta positiivinen luottorekisteri kannustaisi ylläpitämään positiivista taloushistoriaa ilman, että ainoa mahdollinen merkintä on niin sanotusti ”mokasit”.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Sinulla ei ole varaa ohittaa tätä tarjousta”

  1. Kirjoitit tekstissäsi todella hyvin vaikeasta aiheesta, joka voi ongelmallisuudellaan pilata nuoren ihmisen tulevaisuuden moneksi vuodeksi. Itselläni on kokemusta nuoruuden velkaantumisesta ja tiedän ettei sieltä ole helppoa nousta ylös. Olisi hienoa jos velkaantumiseen liittyvistä asioista puhuttaisi enemmän jo vaikka peruskouluissa ja kotona. Nuorella on usein utopistinen käsitys rahasta, eikä ymmärretä sitä, että lainattu summa pitäisi pystyä maksamaan takaisin. Varoja ei todennäköisesti ole alun alkaenkaan, joten velkakierre on helppo synnyttää. Tiedän monia, joilta velkaantuminen on pilannut monet mahdollisuudet elämässä, vain koska ei ole nuorempana tajunnut mitä tekee. Hieno kirjoitus!

  2. Moikka,
    Kirjoitat tärkeästä aiheesta ja mielenkiintoa herättävällä tavalla. Tieto maksuhäiriömerkintöjen määrästä yllätti minut. On huolestuttavaa miten suuren ihmis joukon elämää maksuhäiriömerkintä varjostaa tänäkin päivänä. Uusi positiivinen luottorekisterijärjestelmä olisi varmasti hyvä ja toimiva idea, joka antaisi realistisempaa kuvaa luotonantajatahoille ihmisen taloustilanteesta kuin tämän hetkinen malli, jossa menneisyyden virheistä johtuva merkintä on ikuisesti leimattu kiinni ihmiseen. Uusi järjestelmä myös varmasti kannustaisi ihmisiä kiinnittämään omaan taloudenhallintaansa aikaisempaa enemmän huomiota!

    Hyvä kirjoitus tärkeästä aiheesta!

Kommentoi