”Kuinka kauan kestää ennenku…?”

Pienessä kyläyhteisössä Länsi-Vantaalla on vain yksi päiväkoti ja yksi lähikoulu, johon esikoulusta siirrytään. Vuosien saatossa ikäluokan koko on vaihdellut 30 molemmin puolin. Tänä vuonna innokkaita tulevia ykkösluokkalaisia on alle tuon määrän. Minulla on ollut ilo seurata tämän toimintakauden ajan oman ryhmäni 14 esikoululaisen arjen touhuja ja juhlahetkiä.  Juhlahetkiin ovat ehdottomasti kuuluneet vierailut lähikoulun liikuntasalissa ja koulun vapaissa luokkatiloissa, joka toinen maanantai.

Aamukokoontuminen ennen ”koulutielle” lähtöä sujuu aina mutkattomasti ja tunnelmat ovat poikkeuksetta korkealla. Ei haittaa, vaikka usein tämän talven aikana olemme joutuneet kiskomaan ahtaita sadevaatteita paksujen talvivaatteiden päälle. Mistään ei kuulu vastalauseita. ”Voidaanko kävellä parijonossa?” Totta kai. Ehkä myös pientä jännitystä ilmassa, vaikka jonosta iloinen puheensorina kuuluukin. Matkallamme lähikouluun emme ylitä yhtään katua. Tutut koululaiset ohittavat meitä polkupyörillään ja huikkailevat tervehdyksiä. ”Tuo oli mun isoveli!” Hiekkatie kulkee leikkipuiston, pallokentän, koirapuiston ja metsän ohi.

Koulun eteisessä asettelemme kengät riviin ja hiljaisuuden vallitessa etsimme meille varatun luokkahuoneen. Muissa luokissa oppitunnit ovat jo käynnissä. Tänään olemme kolmannen luokan tilassa. Riisumme vaatteet luokan nurkkaan, etteivät ne sekoitu koululaisten vaatteisiin. Meno käytävillä välituntien aikaan on toisinaan melko riehakasta ja on saanut joskus esikoululaisten silmät ihmetyksestä lautasen kokoisiksi. Olen nähnyt myös pelokkaita katseita.

Luokkatilassa ihailun ja innostuksen tunnelma on käsin kosketeltavaa. Koululaisten ”pulpetit” on aseteltu hauskoihin ryhmiin. Pyörivät työtuolit herättävät myös kummastusta. Ei olekaan helppoa tehdä mallin mukaista 9 numeroa, kun tuoli samaan aikaan yrittää pyörähtää pois alta. Ymmärrän hyvin esikoululaisten ihailevat huokaukset. Luokkahuone on todellakin osallistavan oppimisympäristön taidonnäyte. Kaikki välineet ja materiaalit on järjestetty ja luokiteltu kauniisti ja houkuttelevasti esille. Se hurmaa värikkyydellään ja kekseliäisyydellään. Tavarat ja esineet suorastaan huutavat: ”Ota minut käteesi ja tutki!”

Vierailu luokassa on lopuillaan ja ulkovaatteita pukiessamme hurmaantunut esikoululainen kysyy: ”Kuinka kauan kestää ennenku mä pääsen tänne?” Yhdessä laskemme kuukaudet. Ei kovinkaan pitkä aika.  Samalla tunnen pienen piston sydämessäni. Olenko itse tehnyt parhaani innostavan oppimisympäristön muokkaamisessa? Miten voisin rakentaa jotain tämän kaltaista? Katson vielä ympärilleni ja nappaan pari hyvää ideaa mukaani.  

Perheessä lapsen koulun aloitus on ainutlaatuinen ja jännittävä askel. Koulutien alkutaival onkin monien erilaisten tunteiden sekamelskaa. Vanhemmat ovat huolissaan lapsensa kouluvalmiuksista. Onko lapsellani riittävät taidot ja tiedot koulunaloitukseen? Miten aamut yksin sujuvat ennen koulun alkua? Entä pitkät iltapäivät, ellei paikkaa iltapäivätoiminnasta löydy? Kiusataanko minun lastani?

Esikoululainen on innostunut. Innostukseen sekoittuu odotusta, iloa ja jännitystä. Paljon uusia asioita opittavana aina fyysisistä paikoista toimintatapoihin saakka. Olenko paljon yksin? Osaanko lähteä kouluun oikeaan aikaan? Mitä teen, jos kotiavaimeni häviää? Ei myöskään sovi unohtaa lapsen kanssa työskenteleviä aikuisia. Heitä askarruttavat monet lapsen kehitykseen ja oppimiseen liittyvät asiat. Olenko onnistunut omalta osaltani antamaan lapsen koulutielle tarvittavat eväät? Onko tiedonkulku vanhemmille ja perusopetukseen ollut riittävää ja tarkoituksenmukaista?

Tässä siirtymävaiheessa on tärkeää, että lapsen kanssa esiopetuksessa työskennelleet aikuiset ja tulevat aikuiset perusopetuksessa tekevät kiinteää yhteistyötä, jotta lapsen kehitys ja tuki jatkuvat keskeytyksettä. Esiopetusvuoden aikana lapsen luottamusta omiin taitoihin, positiivisen minäkäsityksen ja osallisuuden, ryhmään kuulumisen tunnetta vahvistetaan sensitiivisesti havainnoimalla. Myös esi- ja alkuopetuksen tiiviin yhteistyön yksi tärkeä tavoite on tutustuminen fyysisesti tulevaan kouluympäristöön erilaisin tapahtumin ja kouluvierailuin. (Vantaan kaupunki. Esiopetuksesta kouluun. 2019.) Vantaan kaupunki toteuttaa esiopetussuunnitelmansa (2019) mukaista Eskarista ekalle -yhteistyöprosessia, jonka tavoitteena on monipuolisesti tasoittaa lapsen siirtymistä esiopetuksesta perusopetukseen. Keskeisenä tiedonsiirron dokumenttina on vanhempien ja lapsen kanssa käyty LEOPS- keskustelu. (Vantaan esiopetussuunnitelma. 2019.)

Pitävätkö juuret? Kantavatko siivet? Joskus voi olla tarpeen rakentaa myös siltaa. Mielestäni joskus pieni teko, esimerkiksi tarjottimen kanssa ruokailun harjoittelu, voi vahvistaa siltaa enemmän kuin arvaammekaan. Kestääkö sinun mielestäsi esi- ja alkuopetuksen välinen silta? Onko sinulla kenties varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen aikuisena, vanhempana tai muuten vaan sivusta seuranneena ajatuksia yhteistyön riittävyydestä?

kuva: Pixabay

Lähteet:

Vantaan kaupunki. Esiopetuksesta kouluun. 2019. https://www.vantaa.fi/varhaiskasvatus_ja_koulutus/esiopetus/esiopetuksesta_kouluun. Viitattu 12.3.2020.

Vantaan kaupunki. Vantaan esiopetuksen opetussuunnitelma. 2019. https://www.vantaa.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/vantaa/embeds/vantaawwwstructure/146576_Vantaan_esiopetuksen_opetussuunnitelma_2019.pdf. Viitattu 12.3.2020.

Jätä kommentti

Vastaa