Haitallisia lauseita

Perheeseeni kuuluu mieheni lisäksi hänen kaksi lastansa, jotka ovat 14 ja 15- vuotiaita. Olen kuunnellut heitä jo tovin, sanotaanko noin vuoden ajan kun ovat pohtineet tulevaisuutta ja sitä mitä heistä mahdollisesti tulee isona.

Opiskelu ja yhteishaku, olen kuullut lapsista innon sekä myös ahdistuksen siitä, miten vaikea on tuossa iässä päättää mihin hakee kouluun. Mahdollisuuksia on kuitenkin runsaasti mutta, kuitenkin myös päättötodistuksella on suuri merkitys esim. lukioon pääsemiseen.

Ammattikouluun vai lukioon? Näitä vaihtoehtoja on jokainen joutunut punnitsemaan ja miettimään, muistatko vielä miltä se sinusta tuntui tuolloin? Oliko valinta sinulle selkeä? Kuka kuunteli sinua silloin? Kenen kanssa pähkäilit näitä mahdollisuuksia?

Itse mietin kovasti nykypäivää, sitä miten olen päässyt tähän asti. Lapsuuden kodissani vanhempiani väheksymättä muistan kuinka aina koulutuksesta puhuttaessa asiaa jollain tavalla vähäteltiin tai ettei, se olisikaan niin suuri kysymys, vaikka itselleni se oli tuolloin valtavan iso kysymys, mihin olisin kaivannut tukea.

Olisin toivonut että, vanhemmat olisivat istuneet alas ja selvitelleet kanssani vaihtoehtoja ja oikeasti antaneet aikaa sille keskustelulle ja ehkä sille että, olisivat vain kuunneelleet enemmän minun ajatuksiani.

Tästä löytyikin oikein hyvä opas vanhemmille, jota on nuoret tehneet yhdessä. Minusta tämä oli ihana opas:

https://mieli.fi/sites/default/files/materials_files/nuorten_viesteja_vanhemmille2.pdf

Ainakin minulla; muutamakin haitallinen lause kaikuu edelleen päässäni, millä on edelleen vaikutusta minuun ja minuuteen.

“Ei sinusta ole mihinkään, näillä keskiarvoilla”

-Opinto-ohjaaja yläaste

“Haet nyt vaan jonnekkin, mikä sitten työllistää”

-vanhemmat

“Haet nyt vain johonkin, ei sillä niin merkitystä ole”

-vanhemmat

Näitä pohtienssa nyt, luulen että, noilla on ollut suuren suuri merkitys siihen etten ole oikein koskaan luottanut siihen että, osaan. Toki voin nyt sanoa että olen osaava alan ammattilainen, mutta silti hyvin vähän itseäni julki tuova ammattilainen.

Lähihoitaja kouluun pääsin suoraan, sen kävinkin sitten loppuun. Luulen kuitenkin että, se miksi hain tuohon kouluun on ollut vanhempieni suuri vaikutus. Jos mietin nyt niin olisin luultavasti silloin hakenut media-alalle, mutta tätä alaa muistan vanhempieni ns. haukkuneen runsaasti, sen vuoksi ettei se työllistäisi. Siksi en sinne varmaan sitten koskaan hakenutkaan. Mutta koen kuitenkin että, siitä olisi voinut olla valtavasti hyötyä nykyisessä elämässäni, jos olisinkin käynyt sen silloin aikoinaan.

En uskaltanut vuosiin edes ajatella että, voisin pärjätä Ammattikorkeakoulussa, sillä perheessäni ei kukaan ollut kouluttautunut juuri ammattikoulua pidemmälle. Lukiota ei ole kukaan käynyt lähi suvussani edes, joten olin aina ajatellut että, ei minustakaan sellaiseen ole, luulen myös että, vanhempieni lauseilla on tähän se suurin merkitys, minua ei ole koskaan edes kannustettukaan hakemaan ja pyrkimään koulutustasolla yhtään pidemmälle. En halua tässä mollata vanhempiani vaan ehkä herätellä ihmisiä ajattelemaan omien lauseidensa merkitystä ja vaikutusta vielä mahdollisesti myös pitkälle lapsen elämässä aikuisuuteen asti, kuten esim. minulle on selvästi käynyt.

Älä jätä lastasi yksin päätösten kanssa, mutta mieti kuitenkin tarkkaan mitä sanot ja tuot ilmi eleilläsi ettet vaikuta liikaa päätöksiin. Nuori tarvitsee sinua vaikka se ei sitä välttämättä sinulta konkreettisesti pyytäisi.

Sellaisia ajatuksia..

4 kommenttia artikkeliin ”Haitallisia lauseita

  1. RinaSPASOVA

    Kiitos Mari ihanasta ja pohtivasta tekstistäsi!
    Juuri samoja asioita olen itsekin pyöritellyt mielessäni, kun 9-luokkalainen poikani on miettinyt kevään aikana tulevaisuuttaan ja yhteishaun valintojaan.

    Olen myös itse tullut siihen tulokseen, että on parempi kuunnella lasta ja kannustaa häntä hänen omien unelmiensa saavuttamisessa, vaikka ne minusta tuntuisivatkin absurdeilta ja kaukaisilta.
    Vähätteleviä kommentteja varmasti kuulee (valitettavasti) opettajien taholta aivan tarpeeksi, joten vanhempien tehtävä on yrittää nostaa nuori omille jaloilleen ja saada hänet luottamaan itseensä ja omiin kykyihinsä. Uskon, että näin nuori oppii luottamaan omaan osaamiseensa sekä siihen, että vanhemmat ovat tukena ja turvana, vaikka joskus epäonnistuisikin.

  2. Mimi

    Tärkeää pohdintaa!

    Olen myös itse kasvanut perheessä, jossa käytiin töissä, muttei luotu uraa. Se lienee ollutkin se yleisin malli vielä viime vuosisadan puolessa välissä, jolloin vanhempani ovat syntyneet. Kuitenkin itse huomasin lukioikäisenä, että siinä missä ympärilläni etu-töölöläisessä lukiossa oli tulevia kauppislaisia, oikislaisia ja lääkisläisiä, itselläni ei ollut suunnitelmia ja haaveita siitä mitä haluaisin tehdä. Tiesin että töihin on mentävä, mutten ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että töitä voisi tehdä muunkin kuin toimeentulon takia. Lukion opolle taisin joskus todetakin, että ”haluisin olla isona äiti, muusta en tiedä”.

    Näin ollen olikin hämmentävää, kun monen sattuman kautta ajauduin visuaalisen markkinoinnin maailmaan ja tunsin ensimmäistä kertaa intohimoa tekemääni työtä kohtaan. Elin aikaa, jolloin en keksinyt mitään työtä, mitä tekisin mieluummin ja etenin urallani nopeasti. Tuli kuitenkin päivä, jolloin tuulet puhalsivat jälleen kaupallisella alalla, ja organisaatiomuutosten myötä positioni lopetettiin. Sain tiedon tammikuussa, että toukokuussa ei työtä enää ole.

    Alkoi mieletön myllerrys ja tuntui kuin olisin palannut jälleen takaisin sinne lukion opon pöydän ääreen istuessani työkkärin ammatinvalintapsykologin vastaanotolla. Siellä tunnistin myös ensimmäistä kertaa ajatuksen, joka oli alitajuisesti ohjannut valintojani jo aiemmin. ”Olen liian tyhmä korkeakouluun”. Perheessäni ei ole yhtäkään korkeakoulutettua, minkä olen ilmeisesti joskus mieltänyt myös osaksi itseäni. Psykologi käski minua miettimään mikä minua kiinnostaa ja mitä haluaisin tehdä, jos polkua määränpäähän ei tarvitsisi miettiä. Seksuaaliterapeutti, oli vastaukseni, ja ennen kuin huomasinkaan, olin hakenut sosionomin koulutusohjelmaan Laurea ammattikorkeakouluun.

    Jälkeenpäin miettiessäni koko matkaa, tuntuu absurdilta etten uskonut omaan osaamiseeni. Ymmärränkin täysin mitä tarkoitat, kun kirjoitat siitä kuinka tärkeää on kannustaa ja antaa lapsen haaveilla sekä painottaa että kaikki on mahdollista.

  3. AnniKOPASOVA

    Kiitos hyvästä tekstistä!
    Muistan itsekin vuosia sitten pohtineeni todella paljon sitä, minne minä haluaisin lähteä opiskelemaan peruskoulun jälkeen. Ajatus opiskelupaikan suhteen vaihtui silloin todella tiuhaan tahtiin ja läheisten tuki oli siinä kohtaa todella merkityksellinen, vaikka lopullisen opiskelupaikkapäätöksen teinkin itse.

  4. Tanja Siira

    Kirjoittamasi teksti on kyllä erittäin tärkeää aihetta!
    Samaistun juurikin tähän ajatukseen, että mitä vanhemmat sanovat kotona koulutuksesta tai mollaavat eri aloja yms. vaikuttaa niin paljon siihen, mitä nuori uskaltaa ja haluaa lähteä opiskelemaan.
    Olen itse huomannut tämän ihan käytännössä mm. keskustelemalla kavereiden kanssa siitä, mitä he haluavat elämällään tehdä tai minne kouluttautua yms. Moni on jättänyt sen oman unelma ammatin yms. kokonaan ajatuksista pois vain sen perusteella miten vanhemmat ovat asiaan suhtautuneet. Tästä syystä pienilläkin sanoilla voi lopulta olla suuriakin vaikutuksia.

    Ihana, että myös liitit tuon mieli.fi sivuston artikkelin tähän, niin pääsi tarkemmin lukemaan vähän siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata sanoa. Varsinkin jos vanhempana ei itse vielä tiedä miten asiaa kannattaisi käsitellä.

Vastaa