Nuoret ja etäkoulu – pohdintaa

Siitä on nyt reilu kuukausi, kun koulut suljettiin ja etäopiskelu aloitettiin. Tämä oli yksi niistä suurista muutoksista, jonka koronavirus aiheutti.

Etäopiskelu vaatii jo itsessään opettelua. Ei ole itsestäänselvää että nuoret, jotka ovat tottuneet tiettyihin rutiineihin ja siihen miten koulussa opiskellaan, vaihtavat sujuvasti kotona opiskeluun. Puhumatta siitä, miten moni muu asia muuttui samalla, kun kavereita ei saa nähdä tai kun vanhemmat ovat kotona myös.

Itse kuuluin aina niihin nuoriin, jotka toivoivat, että kouluun ei tarvisi mennä. Siksi varmaan hain opiskelemaan sosionomiksi nimenomaan etäkoulutuksella. Nyt kuitenkin normaalistikin etäopintoja suorittavalle tuli se fiilis , että kunpa pääsisi edes kerran kuussa näkemään luokkakavereita , ja toteuttamaan tehtäviä ja luentoja tavalliseen tapaan. Näin mieli muuttuu kun kivat projektit kariutuvat ja neljän seinän sisällä tulee vietettyä suurin osa päivästä. Ja kauppareissu on aina se hetki päivästä kun näkee toisia ihmisiä (vähintään metrin päästä tietenkin).

Samanlaisia tunteita on aistittavissa myös nuorissa, jotka kaipaavat päivittäistä rytmiä ja sosiaalisia suhteita. Ja on varmasti vaikeaa olla epätietoisuudessa esimerkiksi siitä, mitä pääsykokeille tapahtuu ja miten ne hoidetaan. Nyt jos joskus myös vanhempien rooli opetuksessa on suurempi, ja moni kaipaa tukea kotoa. Kaikille sitä ei ole saatavilla ja koulunkäynti voi vaikeutua entisestään, jos apua ei ole lähellä. Korona on ehdottomasti asettanut nuoret selvemmin niihin, joilla on kotona hyvä olla ja niihin joilla kotiolot eivät ole yhtä hyvät. Normaalisti kotoa pääsee pois kouluun menemällä, mutta nyt se ei ole vaihtoehto niille, jotka sitä eniten kaipaisivat. Tämä on erittäin ikävä asia, jolle haluasi löytää ratkaisun ja auttaa niitä, jotka ovat avun tarpeessa.

Onneksi kuitenkin kotona opiskelusta voi olla myös hyötyä, ja se voi jopa sopia toisille paremmin. Koulujen ollessa suljettuina myös koulukiusaaminen vähentyy, joka tietenkin hieno asia.

Olen listannut alhaalle muutaman uutisen, jotka liittyvät aiheeseen. Jos tämä kiinnostaa niin suosittelen ehdottomasti katsomaan ne läpi. Ja jätä toki kommenttia! Tämä oli minun viimeinen oma postaus, joten toivotan tässä kaikille aurinkoista kevättä ja voimaa arkeen.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006458496.html – Kuvia siitä, minkälaista etäopiskelu on ja positiivista mieltä.

https://yle.fi/uutiset/3-11267792 – Nuorten kokemuksia etäopiskelusta.

https://yle.fi/uutiset/3-11272833 – Minkälaisia ongelmia etäopiskelussa voi olla.

https://yle.fi/uutiset/3-11276445 – Kolumni etäkoulusta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Nuoret ja etäkoulu – pohdintaa”

  1. Kiitos tekstistäsi!
    Samoja asioita olen itsekin pohtinut viimeisen kuukauden ajan. Olen todella huolissani niistä lapsista ja nuorista, joilla ei ole kotona hyvä olla, mutta jotka nyt ovat pakotettuja opiskelemaan ja viettämään kaiken vapaa-aikansa kotona neljän seinän sisällä. Huolta aiheuttaa myös lastensuojeluilmoitusten romahtanut määrä, koska en kuitenkaan usko, että tarve ilmoitusten tekemiseen olisi merkittävästi vähentynyt.
    Myös vanhemmat voivat nyt olla todella kuormitettuja, koska oman etätyön ohessa hoidetaan myös kotiopettajan tehtäviä. Niinpä perheissä, joissa ei ennen ole ollut ongelmia, saattavat välit nyt kiristyä ja tilanteet eskaloitua riidoiksi kaikkien perheenjäsenten viettäessä aikaa niin tiiviisti yhdessä.
    Toivoisin, että kriisin loputtua olisi saatavilla matalan kynnyksen apua ja tukea kaikille halukkaille perheille.

  2. Moikka, kiitos kirjoituksestasi. Samat aiheet ja pohdinnat myös minulla. Haluaisin sanasen kommentoida tuohon kuinka joillekkin opiskelu kotona voi olla jopa parempi ratkaisu kuin koulussa käynti. Etäopiskelusta voi olla hyötyä ja hyvät seuraukset. Totta koulukiusaamiselta vältytään jne….
    Oma kohtainen kokemus on , että poikani opinnot eivät ole koskaan aikaisemmin sujunut näin hyvin kuin nyt kotona. Oma rauha ja itse määrättävissä oleva aikataulu tuntuisi olevan hänen opintojen sujuvuuden kannalta merkittäviä. Tämä onkin hyvä huomio josta ollaan yhdessä puhuttu, kun tarkoitus on aloittaa ammaattiopinnot syksyllä. Hän on paljon positiivisempi ja tavoitteet tehtävissä on paljon korkeammalla. Aamulla voi tehtävät kuitata saaduiksi ja jatkaa unia. Muutaman tunnin kuluttua tehtävät voi sitten aloittaa omaan tahtiin. Toki tämä vähän tuottaa lisä töitä meille vanhemmille, mutta se ei haittaa kun tällä on näin positiivinen vaikutus poikaan.
    Nyt kun koulut avataan ja pitäisi kahdeksi viikoksi palata takaisin koulun penkille, on selvää ettei se tuota hurraa huutoja meillä. Olen jopa miettinyt mahdollisuuksia jotta poika voisi hoitaa opinnot kotona loppuun.

    Oikein aurinkoisia päiviä myös sinulle ja tsemppiä opintoihin!

Kommentoi