Jalkapatikalla

En oikeastaan meinannut keksiä mistä kirjoittaisin tällä viikolla. Tuntui että kaikki ajankohtaiset aiheet on käyty jo läpi liittyen nuoriin. Inspiraatio löytyi lopulta pussikalja hetkestä minkä vietin ystäväni kanssa eilen lauantaina.

Istuskellessamme rannan lähistöllä, näin pari “Nuori Espoo” hupparilla varustettua henkilöä. Olivat tuttuja, sillä molempien kanssa olen tehnyt töitä. Jäimme juttelemaan hetkeksi, ja he kertoivat olevansa “partioimassa”, katsomassa hieman paikallisten nuorten perään, sillä mitään nuorisolle suunnattuja tiloja ei ole auki. Tämä on ns. “normaaleissakin” oloissa tavallista toimintaa, tosin tällä hetkellä heitä on huomattavasti enemmän liikkeellä.

Vaikka nuoria ei tarvitse varsinaisesti kytätä, on tämän kaltainen jalkautuva työ hyväksi. Etenkin nyt, kun nuorilla ei ole paikkoja mihin mennä, on partiointi lähes ainut tapa miten heitä voi tavoittaa. Olen lähes varma, että nuorisojoukkoja liikkuu lähes enemmän kaduilla kuin aiemmin, tosin tämä saattaa johtua myös siitä, että muita ihmisiä ei liiku tällä hetkellä yhtä paljon.

Liikkuva ja jalkautuva nuorisotyö on etenkin nyt tärkeää, kun hengailupaikkoja ei juurikaan ole nuorille auki. Toki kauppakeskuksia on yhä auki, mutta en usko että niissäkään annetaan kovin suurien laumojen hengailla koronariskin takia.

Nuorisotyön näkyvyys saattaa vähentää nuorison häiriökäyttäytymistä, ja joku voisi luulla että juuri tästä syystä he partioivat katuja ja yleisimpiä hengailupaikkoja iltaisin. Yhdestä asiasta olen kuitenkin melko varma: pää syy siihen, että nuorisotyöntekijöitä liikkuu kaduilla iltaisin niin paljon, on se että heillä ei yksinkertaisesti mitään muuta tekemistä tällä hetkellä, ja kaupunki ei halua maksaa heille palkkaa ilman vastiketta.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Jalkapatikalla”

  1. Olipas Petteri hieno kirjoitus!
    Juuri nämä “lähes näkymättömät nuorisotyöntekijät” eli jalkautuva nuorisotyö on omiaan löytää nuorisoa muualta, kuin nuorisotaloilta ja -tiloilta. Kannatan suuresti tällaista toimintaa, koska kyllä tuossa nuoria tapaa ja heidän kanssaan saa myös erittäin hyviä keskusteluja aikaiseksi. Ehkä tämä aika tekee ihmiset varovaisiksi myös ulkona liikkumisen suhteen, joten kohtaamisia nuorten kanssa on varmasti nyt vähemmän. Lämpimien kesäiltojen yleistyessä, myös nuoriso suuntaa ulos. On tärkeää, että aikuisia on tällöin paikan päällä ja lähistöllä, mikäli haluaa jostain keskustella.

    Uskon, että nuorisotyöntekijälle on helpompi lähteä juttelemaan kuin virkapukuiselle poliisille. Tänä aikana on varmasti haasteellista löytää nuoria, koska he eivät nuokkareilla pahemmin pyöri. Nuorten chatit on yksi keino, mutta se on virtuaalista keskustelua ja eri asia, kuin kasvotusten tehtävä livekeskustelu. Nuorten tarve puhua on varmasti lisääntynyt ja on hienoa, että Suomessa nuorisotyötä tehdään ja sitä arvostetaan. Toivottavasti jatkossa vieläkin enemmän.

    -Johanna

Kommentoi