Viimeiset sanat

Blogimme käsitteli nuoria, ajankohtaisia asioita, ilmiöitä, sekä hyvinvoinnin tukemista eri keinoin. Puhuimme myös pahoinvoinnista ja miten se voi näkyä. Käsittelimme nuorten päihteidenkäyttöä, itsetunto-ongelmia ja ulkonäköpaineita, mielenterveyttä, lastensuojelua, verkossa tapahtuvaa nuorisotyötä, nuorten ajanviettotapoja, Islannin mallia, yksinäisyyttä, kesätöitä, ja Koronaviruksen tuomia haasteita nuorten arjessa.  


Tuskin olemme yksin ajatustemme kanssa siinä, että tämä tehtävä oli aika haasteellinen. Haasteellisuudesta huolimatta, oppimistehtävänä ja prosessina tämä oli mainio. Tuli ihan oikeasti seurattua, mitä nuorille kuuluu. Tuli etsittyä tietoa eri lähteistä myöskin tukemaan omaa ajattelua.  
Jos tätä blogia olisi kirjoittanut ryhmän sijasta yksin, kokonaisuus tuskin olisi muodostunut näin monipuoliseksi. Oli ajateltava kokonaisuutta ja sitä, että käsittelisimme mahdollisimman paljon eri näkökulmia ja teemoja, pysyen kuitenkin omassa rajatussa alueessamme.  

Muiden kirjoituksia oli myöskin äärimmäisen mielenkiintoista lukea! Korona-aika toi ehkä hieman surullisen varjon myös tähän, luonnollisesti. Aina kun jotain huonoa, niin myös jotain hyvää- olemme alkaneet ajattelemaan enemmän ja vahvemmin heikompiamme ja niitä, jotka ovat yksin.


No entä mitä me sitten opimme? Aloitetaan nyt niistä nuorista. Nuorihan ei ole varsinaisesti lapsi eikä aikuinen. Tämähän on ihan valtava ristiriita. Odotammeko itseasiassa nuorilta itsenäisiä askelia tähän aikuisten maailmaan vai olemmeko ihan vierellä silloin, kun he rimpuilevat irti?  Tämä on varmasti ikuinen dilemma, johon etsimme vastausta aina ja aina vaan. Yritetään kuitenkin kulkea siinä keskellä silmät auki ja nähdä ne nuoret. Sosiaalialan työstä, kuten niistä nuoristakin, tämän blogin kirjoittaminen opetti meille sen, että on vaan yritettävä pitää kiinni ja pysyä mukana. On etsittävä tietoa siitä, mikä on milloinkin ajankohtaista ja tarpeellista apua. Tähän loppuun sopii Jari Sinkkosen (2012) sanat “Relatkaa- tärkeintä on olla aito!”  
 


Kasvukipuja-tiimi kuittaa. Kiitos ja kumarrus.  
 
Mari, Mika, Kaisa ja Petteri 
 
 
Lähde lainaukseen: Sinkkonen, S. 2012. Nuoruusikä. Miten lapsesta tulee nuori aikuinen? 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi