Yhteisö vai yhteisöllisyys?

Tämän päivän trendisana esimerkiksi asumisen saralla on yhteisöllisyys. Muun muassa rakennuttajat ovat ymmärtäneet asukkaiden osallistuttamisen tärkeyden rakennussuunitelmia tehdessä ja pyrkivät ottamaan huomioon yhteisön näkökulman uusia asuinalueita muodostettaessa. Mutta mitä eroa on yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä? Entä mitä sana yhteisöllisyys tarkalleen ottaen tarkoittaa?

Opetushallitus määrittelee yhteisöllisyyden seraavasti: ”….Yhteisössä yksilöt toimivat tavalla tai toisella yhdessä, mutta yhteisön olemassaolo ei kuitenkaan ole tae yhteisöllisyyden muodostumisesta. Yhteisöllisyys lisää yhteisön jäsenen sosiaalista pääomaa ja se vaatii syntyäkseen yhteisön jäsenten tai eri ryhmien jäsenten keskinäistä luottamusta, avointa kommunikaatiota, vuorovaikutusta ja osallistumista.”

Aikana ennen digitalisaatiota yhteisöllisyys ja sen luoma mielikuva olivat vahvasti kytköksissä yhdessä tekemiseen, fyysiseen läsnäoloon. Tämän päivän tieto- ja viestintäteknologia mahdollistaa kuitenkin yhteisöjen muodostumisen nopeasti, helposti ja ilman konkreettista paikallaoloa. Mutta täyttävätkö nämä foorumit yhteisöllisyyden määritelmän? Voiko kasvottomista, elektronisesti koostetuista ryhmistä syntyä mahdollisesti elämänlaatua parantavia, osallisuuden tunnetta vahvistavia kokemuksia yhteisöllisyydestä?

Opetushallituksen määritelmässä mainitaan luottamus, kommunikaatio, vuorovaikutus ja osallistuminen. Näistä kolme viimeistä voidaan olettaa täyttyvän niin fyysisessä kuin virtuaalisessakin ympäristössä. Mutta miten on luottamuksen laita? Voiko luottamuksen tunne syntyä ilman fyysistä kohtaamista? Tutkijatohtori Tapani Riekki nostaa blogikirjoituksessaan esille kolme luottamuksen dimensiota joiden mukaan luottamuksen tunne syntyy mm. ihmisen aistimääräisestä käsityksestä toisesta ihmisestä. Toisin sanoen, henkilö käyttää mm. kuulo- ja näköaistia luodakseen tunnepohjaisen mielikuvan itselleen vieraan henkilön luottamustasosta.

Voiko luottamuksen tunne syntyä ilman fyysistä kohtaamista?

Tutkimusten mukaan varsinkin nuoret sekä nuoret aikuiset kokevat osallisuuden tunnetta verkkoyhteisöjen kautta. Nuorille netin tarjoama sosiaalinen kanssakäyminen edustaa entisaikojen kirjeenvaihtoa, pitkiä puhelinkeskusteluja ja yhdessä ”hengailua”. Monelle nuorelle virtuaalifoorumit toimivat myös tärkeinä tukiverkostoina ja vertaistukena. Mutta onko tuki riittävää jos pohjimmainen tarve onkin toisen ihmisen aito läsnäolo? Miten korvata se yhteenkuuluvuuden tunne joka syntyy ainoastaan tilanteissa joissa tehdään ja koetaan asioita yhdessä?

Entä voiko yhteisöt, joiden ainoa yhteydenpidon muoto on kirjallinen viestintä virtuaalisessa maailmassa, kehittyä yhteisölliseksi? Vuorovaikutus netin välityksellä on toki saanut uusia muotoja pelkän kirjoittamisen rinnalle. On ”keksitty” ääniviestejä ja videoneuvotteluja parantamaan ja vahvistamaan esimerkiksi digipainoitteisten työpaikkojen yhteisöllisyyttä. Herää kuitenkin kysymys, ovatko nämä menetelmät oikeasti innovatiivisia, ajan henkeen sopivia kommunikaation muotoja, vai puhtaasti ympyrän sulkeutumista ja paluuta yhteisöllisyyden juurille?

Psykologi, psykoterapeutti ja filosofian lisensiaatti Pirkko Lahti lähestyy yhteisöllisyyden puutetta sitoutumattomuuden ja oman ajan priorisoimisen näkökulmasta.

Lähteet

https://filosofianakatemia.fi/blogi/mista-luottamus-rakentuu/

https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/yhteisollisyys

2 kommenttia artikkeliin ”Yhteisö vai yhteisöllisyys?

  1. Mari Etelämäki

    “Voiko luottamuksen tunne syntyä ilman fyysistä kohtaamista?” – kysyit. Mä mietin…

    Tässäpä kysymys, mihin ei varmaan saada vastausta kun jonkun ajan päästä, me ollaan edelleen kuitenkin viel siinä vaiheessa tätä isoa muutosta, että “kaikki” on helposti saatavilla netistä, ollaan sosiaalisissa kontakteissa enempi ruudun välityksellä kun aidosti läsnä.

    Tää me tullaan näkemään mun mielestä vielä vähän myöhemmin, miten suuri vaikutus tällä tulee olemaan ja mihin suuntaan me aletaan tätä sitten yhteiskunnassa työstämään. Maailmanlaajuisesti edes lähtemättä tätä pohhtimaan. Pelottaa hiukan !

    Ei virtuaalinen kohtaaminen mielestäni koskaan korvaa oikeaa aitoa läsnäoloa, mutta kuitenkin olen sitä mieltä että on hyvä että esim. syrjäytyneellä, yksinäisellä on mahdollisuus kontaktoitua internetissä nyt helpommin kun mitä se on ollut ennen internettiä, silloin se tilanne on ollut vielä lohduttomampi jotenkin…

    Ristiriipassa omassa päässäni on se että toteamme:
    “mahdollisimman paljon sähköisesti tehtäisiin kaikki”
    “tärkeää olisi että silti lapset näkis toisiaan ja liikkuis ulkona”

    Miksi lapset lähtis ulos, ku ei ne vanhemmatkaan lähde?
    Minkä esimerkin annamme?

    Hmm. Pirkko Lahti videolla kans totes et yhteisöllisyys tavallaan on menettänyt jo kohta merkityksen, kun sitä hoetaan kaikkialla, tähän mäkin alan kallistumaan, kun sitä puhutaan joka puolella ja se on oikeastaan itsellenikin kohta vain pelkkä sana jota viljelen, enkä ymmärrä sen todellista merkitystä.

    Kiva kirjotus, kiitos !
    Tää kommentti tosin oli vaan pelkkää kohdiskelua.

    1. Kiitos kommentistasi! Olen miettinyt ihan samoja asioita itsekin! Ei ole aina helppoa tietää miten olisi paras toimia kun tuntuu että nykyään se kaukainen tulevaisuus onkin tässä jo heti huomenna. Olen myös miettinyt samaa kuin sinä siitä, miten huolissaan ollaan nuorten liikkumisesta vaikka aikuiset ovat tutkitusti passivoituneet reippaasti vuosien varrella eivätkä enää näytä esimerkkiä kuten aikanaan. Täytyy vain toivoa että ihmiset löytävät tien takaisin luonnon ja toistensa luokse, vaikka sitten teknologian avustamana.

Vastaa