Koti Kullan Kallis

Kielitoimiston sanakirjan mukaan sanalla koti viitataan yhden tai useamman henkilön tai perheen vakinaiseen asuntoon, kuvaamaan taivasten valtakuntaa, asuinpaikkaa tai hoitolaitosta. Koti kuvastaa mielestäni kaikissa tapauksissa jotain stabiilia ja vakaata, turvallistakin. Toisille koti ei ole koti ilman valkoista kodin sisustuslehti -tyyppistä valkoista maailmaa ja mustilla sisustuskirjaimilla kirjoitettuja mietteitä seinällä. Koti tuoksuu puhtaalta ja kaikki tavarat ovat järjestyksessä. Ei mitään liikaa, ei mitään turhaa. Harmonista. Meillä on varaa hifistellä ja Marie Kondoilla.

Ja sitten kontrastina, toisilla ei ole kotia ollenkaan. Ei ole varaa valita, millaista Marimekon lakanaa tänään laitetaan tai millaiset Vallilan verhot riippuvat ikkunan pielissä. Asunnottomuus kertoo, miten eri todellisuudessa ihmiset elävät Suomessa ja maailmalla. Asunnottomuus kertoo tilasta ja olosuhteista, ei kenenkään yksittäisestä ominaisuudesta. Asunnottomalla tarkoitetaan henkilöä, jolla ei ole vakituista asuntoa. Hän saattaa olla henkilö, joka on vapautunut vankilasta eikä hänellä ole tietoa asunnosta. Lisäksi sukulaisten ja ystävien katon alla majailevat, asuntoloissa asuvat ja ensikodeissa nukkuvat lasketaan asunnottomiksi. https://vvary.fi/asunnottomuus/

Asunnottomuus on ollut itselleni sydäntä lähellä oleva aihe, koska koti ja kotona oleminen on ollut minulle aina tärkeää. Keskustelin vuosia sitten erään puolitutun kanssa omistusasumisesta ja siitä, kuinka omistusasuminen on hänen mielestään turhaa ja omistusasuminen ruokkii kapitalismin henkeä. Keskustelimme aikamme aiheesta ja kerroin, ettei minulle se asunnon omistaminen itsessään niin paljon kiehdo vaan ajatus siitä, että asunnon ollessa virallisesti yksinomaan minun, koen, että minulla on paikka, josta kukaan ei voi ajaa minua koskaan pois. Elämän heitellessä, minulla olisi aina paikka, minne mennä. Koti on minun juureni. Hän kertoi, että ei ole koskaan osannut ajatella asiaa minun tavallani. Kotia ei tarvitse omistaa, että se olisi koti. Mutta on oltava paikka, jota voi kutsua kodiksi.

Ei ole paikkaa, missä saisit olla rauhassa ja yksin omien ajatuksiesi kanssa.

Asunnottomuudessa minua surettaa eniten kuvittelemani tunne asunnottoman tilanteesta, jossa ei ole paikkaa mihin mennä. Ei ole paikkaa, missä saisit olla rauhassa ja yksin omien ajatuksiesi kanssa. Lisäksi saatat olla aina väsynyt jatkuvasta liikkeellä olosta, turvattomista nukkumapaikoista tai nukkumisesta julkisissa liikennevälineissä. Muutenkin jo väsyttää eikä tunne arvottomuudesta, häpeästä ja epäonnistumisesta auta asiaa. Kaipaat muutakin elämältäsi kuin kulkurina olemista. Päihdeongelmakin taakkana, voimat eivät riitä. Aina on harmaata, kaverit ovat samassa tilanteessa. Tätäkö elämä sitten on? Asetelma ei tietenkään kuvaa kaikkia asunnottomia, mutta edellä mainittu on karrikoitu kuvitelmani asunnottoman harmaasta arjesta. Ei kaunis mielikuva.

Mitä sitten pystymme tehdä asunnottomien hyväksi? Lain mukaan jokaisella on oikeus asuntoon.(https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L2, 19§). Nykyisessä hallitusohjelmassa on tavoitteena vähentää asunnottomuutta entisestään. (https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/asuntopolitiikka) Kuntien tehtävänä on varmistaa asuntojen saatavuus.(https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1985/19850919#P5, 5§). Erilaiset järjestöt ovat toimineet suuresti asunnottomien hyväksi. Tällaisia ovat esimerkiksi Sininauhasäätiö, Y-säätiö ja VVA.  Asunto ensin-periaate on toiminut Suomessa erittäin hyvin. Suomi onkin niittänyt mainetta ollessaan ainoa valtio, joka on saanut asunnottomuutta vähennettyä viime vuosina. (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006349804.html). Nykyiset toimet ovat olleet tutkitusti tehokkaita, mutta tehtävää on vielä. Suomen 4600 asunnotonta tarvitsee vielä kodin.  (https://asuntoensin.fi/tietoa/tilastoja/).

Koronaa on hankala ohittaa nykyisessä tilanteessa. Seuraavassa blogikirjoituksessani pureudunkin koronaan ja asunnottomuuteen.                        

Yksi kommentti artikkeliin ”Koti Kullan Kallis

  1. Pirkko

    Asunnottomuus, minulle vieras, mutta samalla tuttu asia. Kun asia ei ole ikinä minua tai ketään läheistäni koskettanut siihen on vaikea suhtautua.
    Näiden opintojen myötä olen oppinut myös kodittomuudesta ja sen mahdollisista syistä. Aina se ei ole omaa syytä. Matkassa on ollut vain hurjasti epäonnea, kun taas jollain mulla on onnea. Syyttäminen ei auta ketään, vaan asian myöstäminen vie jo eteenpäin asunnottomien asiaa.
    Lapsuudestani tosin muistan selkeästi muiston. Kävelimme joka ilta äitini kanssa saman lenkin koiran kanssa. Matkan varrella sillan alla majaili pahvilaatikoiden välissä herrasmies. Näin hänet kuvailen, koska myöhemmin teini-iässäni kohtasin hänet uudelleen. Saman sillan kohdalla. Keskellä yötä. Olin tulossa kavereiden luota ja paikalla ollut porukka alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Kuitenkin tämä herrasmies tunnisti minut samaksi tytöksi, joka kulki aina ohi äitinsä ja koirana kanssa. Hän tervehti minua iloisesti ja käski muiden tyyppien painua *****.
    En osannut silloin kiittää häntä, mutta monesti olen jälkikäteen miettinyt hänen kohtaloaan. Tuon tapauksen jälkeen kuulin, että äitini vei hänelle voileipiä ja vanhan talvitakin lämmikkeeksi.
    Ihmisiä me kaikki olemme ja toivon että ihmisinä meitä myös kohdellaan. Kaikkia!

Vastaa