Osallisuuden edistäminen ryhmäytyksen keinoin kouluissa

Muistan lukeneeni jonkin aikaa sitten uutisen, jonka otsikossa sanottiin koululuokkien olevan pieniä yhteiskuntia. Ja niinhän se on. Luokassa pätevät tietyt lainalaisuudet, kuten yhteiskunnassakin. Luokalla on johtaja, opettaja, joka määrittää, mitä luokan tulee tehdä. Luokan oppilaiden tulee osata toimia itsenäisesti, sääntöjä ja normeja noudattaen. Luokissa on erilaisia ”kansalaisia”; on tehokkaita työläisiä, elämyksiä kaipaavia reppureissajia sekä mukavuudenhaluisia nautiskelijoita. Näiden kaikkien tulee kuitenkin toimia yhdessä, sovussa ja siten, että jokaisen oppiminen mahdollistuu. Tässäpä opettajille (ja oppilaille) haaste, joka Suomalaisessa peruskoulussa kestää yleensä 9 vuotta.

Peruskoulu on iso osa lapsuutta ja nuoruutta, joten on myös erityisen tärkeää, että kouluun voi mennä rauhallisin mielin ja luokkakavereiden kanssa on vaivatonta toimia. Jokaisen oppilaan tulee myös voida kokea kuuluvansa tähän pienoiskokoiseen yhteiskuntaan. Tässä julkaisussa pohdin tämän pienen yhteiskunnan kansalaisten hitsautumista yhteen, tutummin ryhmäytymistä ja ryhmäyttämistä sekä sen merkitystä osallisuuden kokemuksille koulussa.

Nuorisotyössä puhutaan paljon nuorten ryhmäytymisestä sekä ryhmäyttämisestä erilaisissa yhteyksissä ja nuorisotyötä kutsutaankin usein myös yhteistyöhön koululuokkiin, joissa esiintyy kiusaamista tai muita ryhmäilmiöitä. Koulu toimintaympäristönä on itselleni hieman vieraampi, vaikka nuorisotyötä tehdään paljon myös kouluissa, joten pohdintani perustuu pääasiassa omaan näkemykseeni sekä verkostojen ja nuorten kanssa käytyihin keskusteluihin. Opettajien kertoman mukaan työ on yhä hektisempää, eikä aikaa jää lasten yksilölliseen kohtaamiseen tai mahdollisten konfliktien perusteelliseen selvittämiseen. Koulu on instituutio, jonka jokainen lapsi ja nuori käy elämänsä aikana. Koulussa vietetään suuri osa elämästä ja uskonkin, että nimenomaan kouluun vietävällä osallisuuden edistämisellä voitaisiin ehkäistä monia yksinäisyyden ja osattomuuden kokemuksia sekä edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.

Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunteet ovat viimeisten kouluterveyskyselyiden perusteella lisääntynyt. Nämä osaltaan heijastavat koulun lisäksi lapsen ja nuoren kaikille elämänalueille sekä oppimiseen. Kuinka tähän tarpeeseen sitten tulisi vastata? Mielestäni kouluympäristössä on kasvavien luokkakokojen ja muuttuvien oppimisympäristöjen johdosta yhä tärkeämpää, että henkilökunta tutustuu koulun oppilaisiin ja oppii tunnistamaan yksilöissä ja ryhmissä merkkejä ilmiöistä, ryhmän ulkopuolelle jättämisestä ja jättäytymisestä. Kiinnostus lasten ja nuorten elämää kohtaan on ensiarvoisen tärkeää, jotta jokainen lapsi ja nuori tulee nähdyksi ja kuulluksi myös koulupäiviensä aikana.

Kouluterveyskyselyiden tuloksiin pääset tutustumaan täältä: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/kouluterveyskysely

Usein ryhmäyttämisestä koulujen henkilökunnan kanssa puhuttaessa keskustelu kääntyy resurssien riittämättömyyteen. Pitkään jatkuneet konfliktit tai ryhmäilmiöt voivat olla monisyisiä ja vaatia henkilökunnalta huomattavan paljon työaikaa. Kuitenkin, kun ryhmän dynamiikkaan käytettäisiin aikaa luokan ensimmäisestä päivästä alkaen, ennen ryhmässä ilmeneviä haasteiden esiintymistä, voitaisiin monia laajempia konflikteja ennaltaehkäistä ja ilmiöihin puuttua varhain. Ryhmäytymisen ja osallisuuden edistäminen on aikuisten vastuulla. Lasten ja nuorten ryhmäytyessä omatoimisesti kohdataan usein myös konflikteja roolien muodostuessa epätasapainoisiksi ryhmän sisällä. Ohjaaja, tässä tapauksessa opettaja, luo ryhmälleen tilanteita, joissa lapset ja nuoret pääsevät oppimaan uutta sekä itsestään, että muista ryhmän jäsenistä. Yhdessä tekemisen keinoin ryhmä saa yhteisiä muistoja ja kokemuksia, jotka edistävät ryhmän yhteishengen lisäämistä.

Ryhmäytymisestä puhuttaessa tulisi muistaa, ettei siinä ole kyse suurista tapahtumanomaisista tempauksista, joissa lapsia ja nuoria leikitetään ja kaikki halailevat toisiaan, vaan esimerkiksi luokassa päivän alkaessa käytävästä kuulumiskierroksesta tai pareittain ja pienryhmissä toteutettavista tehtävistä. Toisiin tutustuminen ja turvallisen, osallistavan ilmapiirin luominen tulee sisällyttää arkeen ja oppimistilanteisiin. Kun jokainen saa luokassa äänensä kuuluviin ja löytää mahdollisimman monesta luokkakaverista jotain yhteistä tutustuessaan toisiinsa, luokka ryhmäytyy ja luo tiiviitä suhteita toisiinsa. Tämä puolestaan edistää oppilaiden kokemusta osallisuudesta ja ryhmään kuulumisesta, kun luokassa on turvallista sekä mahdollisuus omien ajatusten kertomiselle ja kuulluksi tulemiselle. Tulee kuitenkin myös muistaa ne lapset ja nuoret, joiden voi olla haastavaa olla kontaktissa omien ikätovereiden kanssa tai osallistua toimintaan, joka vaatii heittäytymistä tai esiintymistä. Toiminta kannattaa pohtia ennakolta sellaiseksi, johon jokaisella on mahdollisuus osallistua tai valita olla osallistumatta.

Loppuun voitaisiin yhteenvetona todeta, että osallisuuden ydintä on kohtaamisen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen, sekä autonomian ja ryhmään kuulumisen tunne. Ryhmäyttämisen voitaisiin todeta olevan toiseen tutustumisen, muiden hyväksymisen ja yhteisyyden edistämistä, jota on tärkeää toteuttaa ja arvioida jatkuvasti.

Piece of cake, eikö vain?

Noora

2 kommenttia artikkeliin ”Osallisuuden edistäminen ryhmäytyksen keinoin kouluissa

  1. Mika Lahtinen

    Mielenkiintoisia oivalluksia ja ajatuksia, olet mielestäni tavoittanut hyvin tässä blogitekstissäsi ryhmäyttämisen ja osallisuuden ytimen. Jokainen ryhmä muodostuu yksilöistä ja haastetta siinä todella onkin kuinka hyvin erilaiset yksilöt saadaan toimimaan ryhmässä ja vielä sulassa sovussa. Opettajan/ohjaajan/ryhmänvetäjän rooli ei todellakaan ole helppo mikäli mielii saada hyvin erilaisista lähtökohdista ja erilaisissa elämäntilanteissa, erilaisilla luonteenpiirteillä olevat lapset ja nuoret puhaltamaan “yhteen hiileen”.

    Voisiko yksi tapa olla, että isommissa ryhmissä luotaisiin aluksi pieniä, 2-4 hengen ryhmiä jossa ujommat ja aremmat saisivat helpommin äänensä kuuluviin ja uskaltaisivat esimerkiksi tuoda paremmin oman näkökulmansa esiin? Lisäksi opettaja voisi seurata millaiseksi ryhmädynamiikka muodostuu ja tarvittaessa tukisi ja rohkaisisi niitä, jotka meinaavat jäädä äänekkäämpien ja vahvatahtoisempien jalkoihin.

    Kun rohkeutta ja uskallusta tulee lisää, voidaan ryhmiä myös sekoittaa tai suurentaa ja sitä kautta voi oppia tuntemaan toisia lisää. Pienin askelin luottamus toisiin ja uskallus toimia ryhmässä omana itsenään voisi kasvaa. Saa lisäksi uusia oivalluksia ja kokemuksia, että sellaiset joiden kanssa ei ehkä aiemmin kokenut yhteyttä, sieltä voikin löytyä toinen aivan samalla tavalla ajatteleva ihminen.

    Parhaimmillaan ryhmäyttäminen voi aiheuttaa sen että ryhmä toimisi niin itsenäisesti että se huolehtisi toisista ryhmän jäsenistä, auttaen, kannustaen ja tukien. Jokaisella olisi hyvä sekä turvallinen olla ryhmässä.

    Hyvä huomio oli myös se, että aina ei ole pakko myöskään osallistua. Pitää olla mahdollisuus antaa tilaa myös sille että ei aina juuri siinä hetkessä jaksa, halua tai kykene osallistua. Ja se on ihan ok.

    Piece of cake? Paperilla, kyllä.
    Käytännössä sitten sitä haastetta löytyy siitä kun kaikki ei toimikaan kuin siinä paperilla suunnitellusti 🙂

    1. Noora Salo

      Hei!

      Kiitos kommentistasi. Hymyilytti hieman käyttämäni “kakun rauha” -ilmaisu, se on nyt muokattu. 😀

      Usein nuorisotyö kutsutaan kouluihin ryhmäyttämään luokkia, joissa haasteita tai konflikteja esiintyy, ajatellen että muutaman yhteisen piirileikin jälkeen elämä on jälleen ihanaa ja auvoisaa. Näinhän se ei kuitenkaan ole, vaan nimenomaan prosessinomainen, ryhmädynamiikkaa silmälläpitävä ja kaikki ryhmän jäsenet huomioonottava tapa toimia on avainasemassa. Ryhmäläiset tulisi tuoda aina esille positiivisessa valossa ja edistää hyväksyvän ja luottamuksellisen ilmapiirin, jossa jokainen voi olla oma itsensä, luomista. Yleensä yhteistyöhön ryhdytäänkin kartoittamalla ensin koulun käytettävissä olevat menetelmät, jonka jälkeen nuorisotyö voi olla mukana laittamassa uuden ryhmäytymisen prosessin aluille.

      Ryhmät muokkautuvat kuitenkin jatkuvati, joten kenties koulupäivien rakenteisiin lisättävällä ryhmäyttämisen tavoitteellisella toteuttamisella voitaisiin päästä parhaaseen tulokseen. Tämä on toki erityisen haastavaa varsinkin yläkoulujen puolella, kun ryhmiä voi koulupäivän sisälläkin olla monilla eri kokoonpanoilla. Siinä tulisikin mielestäni huomioida ryhmäytymisen merkitys jokaisessa ryhmässä, ei ainoastaan oman “kotiluokan” osalta. Kyseessä kun ei aina tarvitse olla piirileikit vaan ryhmäytymisen tueksi riittää kun jokaisella on mahdollisuus ilmaista mielipiteitään. Esimerkiksi erilaiset kuulumiskierrokset, joissa jokainen kertoo juuri sen verran kuin haluaa, ovat tässä hyviä.

      Ydintähän kuitenkin on, että jokainen tulee kohdatuksi ja kokee kuuluvansa ryhmään. 🙂

Vastaa