On juhlapäivä. Isä on leiponut upean kaksikerroksisen kakun, jota kiertää vaaleanpunainen ruusupursotus ja päällä koreilee yksisarvinen kakunkoriste. Tekisi mieli upottaa sormi kuorrutukseen ja maistaa hieman. Mutta vielä ei voi, vieraat saapuvat kello kuudelta. Vielä puolituntia. Se tuntuu loputtoman pitkältä ajalta. Vielä ehtii katsoa, että pöydälle katetut prinsessakuvin koristellut lautaset, mukit ja pillit ovat järjestyksessä. Äiti puhaltaa ilmapalloihin ilmaa ja niitä on aivan pakko jahdata ja heittää ilmaan. Tulisivat jo. Kipuaminen sohvalle, ikkunasta kurkkaus. Ei vieläkään ketään. Kello tulee kuusi. Soiko ovikello? Täytyy juosta kurkkaamaan ovisilmästä. Ei ketään. Kello tulee viisi yli, sitten viisitoista yli. Äidin ja isän huolestuneet katseet. Vilkaisu kelloon. Nyt se on jo puoli seitsemän. Lattialle lysähdys. Vilkaisu kelloon. Viisitoista vaille seitsemän. Kyynel silmäkulmassa. Äidin halaus. Itku.
Tarina on kuvitteellinen, mutta ajoittain mediasta saa lukea on lapsista, joiden syntymäpäiville ei osallistu ketään. Toisia taas ei koskaan kutsuta syntymäpäiville. Yksinäinen lapsi saattaa vältellä ihmissuhteita torjumisen pelossa. Suojauksen rakentaminen muilta ihmisiltä samalla, kun itse on muille näkymätön voi laukaista yksinäisyyden noidankehän, joka jatkuu läpi elämän. Vaikka tarinan lapsella on vanhemmat läsnä elämässä, voi hän sosiaalisista suhteista huolimatta kokea emotionaalista yksinäisyyttä. Emotionaalisessa yksinäisyydessä läheltä puuttuu ihminen kenen kanssa jakaa ajatuksia sekä kokemuksia.
Kun on kyennyt luomaan merkityksellisen ihmissuhteen voi sen päättyminen luoda yksinäisyyden tunteen. Myös ihmissuhteissa koetaan yksinäisyyttä. Kysymys onkin lähinnä ihmisen omasta tuntemuksesta ja kokemuksesta. Jokainen meistä haluaa joskus olla hetken yksin. Mikä sen ihanampaa kuin saada kotona hetki omaa aikaa ilman muita perheenjäseniä tai voi hetkeksi sulkea puhelimen.
Yksin oleminen on positiivinen kokemus, mutta kun se muuttuu negatiiviseksi, tulee tilalle yksinäisyys.
Median nostattamat uutiset lasten yksinäisistä syntymäpäivistä ovat saaneet aikaan positiivista. Sosiaalisesta mediasta löytyy yhteisöjä, joiden tarkoituksena on järjestää esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhlille varavieraita. Näihin voi halukkaat hakeutua vapaaehtoisiksi juhlavieraiksi. Pistetään hyvä kiertämään!
– Anne
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei ja kiitos kirjoituksestasi.
Kirjoittamasi aihe on sydäntä särkevää, mutta samanaikaisesti valitettavasti totta. Ihmisen perustarve on kuulua joukkoon, tulla kuulluksi ja hyväksytyksi. Ihminen kokee perusturvaa, kun hänet huomioidaan ja lähimmäiset ihmiset iloitsevat hänen kanssaan ja tukevat häntä elämän vaikeuksissa. Erityisen surulliselta ja vaikealta yksinäisyys tuntuu, kun se koskee lapsia.
Lapsi tarvitsee osakseen hoitoa ja huolenpitoa, mutta myös sosiaalisia suhteita vertaisryhmän kanssa. Lapsen vanhempien tulee olla tässä asiassa aktiivisia. Pienen lapsen kanssa voi käydä perhekerhoissa, tapahtumissa tai yhteisessä harrastuksessa. Näissä paikoissa on helppo tutustua toisiin lapsiin ja perheisiin. Lapsi on oikeutettu myös kunnan järjestämään kerhotoimintaan tai päivähoitoon. Vanhemman on hyvä tutustua lapsen kavereiden vanhempiin ja vaihtaa yhteystietoja, jolloin on helpompi järjestää leikkitreffejä päivähoidon ulkopuolellakin. Usein nämä jo alle kouluikäisenä solmitut kaverisuhteet kestävät kouluun ja pitkälle nuoruuteen ja joskus jopa aikuisuuteen saakka.
Toisinaan yksinäisyys voi johtua perheen olosuhteista. Jos vanhemmilla on mielenterveysongelmia, päihdeongelmia tai muita elämänhallinnan vaikeuksia, saattaa lapsi omaksua “vääränlaiset” tavat miten sosiaalisissa tilanteissa toimitaan. Onkin tärkeää, että perheiden, lasten- ja nuorten yhteisöllistä toimintaa ja lasten harrastustoimintaa tuetaan ja kehitetään jatkossakin. Merkittävä rooli on myös mielenterveyspalvelujen kehittämisessä. Jos vanhempi kärsii mielenterveysongelmista, tulee samalla kartoittaa koko perheen tilanne ja tukea koko perhettä tilanteen ja tarpeiden mukaan. Lisäksi on myös tärkeää, että subjektiivinen hoito-oikeus säilyy.
Komppaan Sania, sydäntäsärkevää tekstiä. Yksinäisyys on aihe, joka kouraisee syvältä. Ihminen on sosiaalinen eläin, meitä ei ole luotu olemaan yksin.
Toisinaan mietin, mistä nämä tyhjät syntymäpäivät tulevat? En ole tähän ikään mennessä vielä kohdannut lasta, joka olisi kieltäytynyt kutsusta syntymäpäiville. Eivätkö vanhemmat tällöin puutu tilanteeseen vai eivätkö he tiedä? On tärkeää osallistua lapsen elämään. Kysyä, onko ryhmässä sellaisia, jotka jäävät usein yksin.
Olen samaa mieltä subjektiivisesta hoito-oikeudesta. Se on ehdottomasti säilytettävä. Oman kokemukseni mukaan sen puuttuminen aiheuttaa ryhmästä erilleen joutumista sekä haasteita kaverisuhteisiin.
Tunnetaitoja sekä kaveritaitoja on myös ensisijaisen tärkeää harjoitella jo ennen kouluikää. Ja niitähän oppii muiden seurassa. Tähän ei tarvita välttämättä varhaiskasvatusta, mutta yhteisöä ja omanikäisiä lapsia, mielellään samoja, joita sitten tapaa esikoulussa ja koulussa.
Liikutuin kirjoituksestasi. Asia on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeä.
Varhaiskasvatuksessa olemme omissa ryhmissäni päättäneet, että synttärikutsuja ei jaeta. Tätä perustelen aina sillä, että kaikki eivät saa niitä kutsuja, eivätkä kaikki perheet järjestä syystä tai toisesta juhlia. Pitkin käytäviä iloisena juoksentelevat lapset riemuitsevat saamistaan kutsuista ja sitten omalla lokerollaan istuvat pienet pettyneet lapset, joiden lokerosta kutsua ei löytynyt. Lasten koko olemus kertoo sen mielipahan, mikä meille syntyy kun jäävät ilman kutsua.
Eriarvoisuus, ymmärtävätköhän vanhemmat tätä kiusaamisen muotona vai eivätkö he edes tule asiaa ajatelleeksi? Porukasta pois jättäminen aiheuttaa syvät arvet pieneen sieluun.
Juhlitaan siis lasten syntymäpäiviä tasa-arvoisesti päiväkodissa. Koko ryhmä mukana, sankari keskipisteenä. Huomioidaan jokainen lapsi oman itsenään, tärkeänä osana meidän ryhmäämme.
Todella koskettava postaus, joka sai kyyneleet silmiin. Kenenkään lapsen ei pitäisi kokea tuollaista tilannetta, mutta varmaan näin voi vieläkin tapahtua, vaikka asia on ollut paljon esillä jo pitkään. Tämä on sellainen asia, johon vanhempien pitää puuttua, niin kutsuja järjestäessä kuin lasten vastaanottaessa kutsuja.
Yksinäisyys on niin surullisen yleistä, vaikka yksinäiselle yksinäisyys voi tuntua ainutkertaiselta kohtalolta, jonka ympärillä vain muilla on ystävyyttä. Ei ole yksiselitteistä syytä tai polkua yksinäisyyteen, voi olla että vaikka vanhemmat tekisivät kaikkensa kavereiden etsimisessä, niin niitä ei vaan ole. Tai sitten lapsen sosiaaliset taidot eivät ole riittävät kaverisuhteiden luomiseen tai niiden ylläpitämiseen, vaikka vanhemmat olisivatkin tukena. Tarinoita on niin monenlaisia, kuin on ihmisiäkin.
Keskustelut oman lapsen kanssa aiheesta ovat hyvin tärkeitä. Haluammeko kasvattaa lapsistamme toisista välittäviä ja myötätuntoisia, vai välinpitämättömiä ja vain omaa etuaan ajattelevia yksilöitä. Varhaiskasvatuksessa voidaan vielä puuttua hyvinkin kutsukorttien jakamiseen, mutta koululaisilla se on jo toisin.
Omilla lapsillani on ollut sääntönä, että kutsutaan kaikki tai sitten vain muutama kaveri. Mutta kortteja ei olla jaettu julkisesti, ellei kutsu koske kaikkia. Synttäreille on kutsuttu ne hiljaisimmatkin, jotka eivät normaalisti kutsuja saa. Olen vuosien varrella saanut muutamilta vanhemmilta kiitoksia tästä tavastamme. Olemme käyneet keskusteluja lasteni kanssa ja ovat aina huomioineet kaikkia lapsia kivasti juhlissa ja kukaan ei ole jäänyt yksin. Heistä onkin kasvanut ihania toisista välittäviä nuoria. Kaikilla ei ole mahdollista kutsua montaa kaveria, mutta silloin pitäisi miettiä kutsujen jakaminen jossain muualla, kuin esimerkiksi päiväkodissa tai koulussa.
En ollut kuullutkaan aikaisemmin yhteisöistä, jotka järjestävät lasten syntymäpäiville varavieraita. Ihana idea! Täytyy tutustua tarkemmin aiheeseen. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta.
—Tanja—