Korona iski päihteidenkäyttäjiin ja Tor-verkkoon

Covid-19 on vaikuttanut jollakin tapaa meihin kaikkiin, niin myös päihteidenkäyttäjiin ja päihdemarkkinoiden pimeään verkkoon, Tor-verkkoon.

Kuva: Pixabay

Helsingin Sanomien julkaisema artikkeli syyskuussa kertoi mitä koronan ensimmäinen aalto ja jyrkät rajoitustoimet toivat tullessaan päihteidenkäyttäjille. EMCDDA (European Monitoring Centre for Drugs and Alcohol Addiction) julkaisi raportin, jossa kävi ilmi, että Suomessa, toisin kuin useissa muissa Euroopan maissa, huumeiden käyttö lisääntyi koronaviruksen aikana. Sama huomio on tehty Suomessa tehdyissä jätevesitutkimuksissa, joissa löydettiin eritoten amfetamiinin käytön kasvaneen.

HS:n artikkelissa THL:n asiantuntija Inari Viskari sanoi, että kentältä tehtyjen havaintojen perusteella bentsodiatsepiinien ja opiodien osa katukaupasta heikkeni hieman, kun taas amfetamiinin pysyi ennallaan. Myös korvaushoitolääkkeiden myynti vilkastui katukaupassa, jonka selittää korvaushoitopaikkojen ratkaisu korona aikaan jakaa normaalisti päivittäin annettavat lääkeannokset viikon paketteina, jolloin korvaushoito asiakkaat päätyivät myymään käsissä pyöriviä lääkkeitä. Tämä johti siihen, että loppu päivinä korvaushoitolääkkeitä saavat korvasivat myymänsä korvaushoitolääkkeet muilla huumausaineilla, kuten alkoholilla ja amfetamiinilla.

Palvelujen sulkeminen ja eristäytyminen aiheutti monen heikko kuntoisen päihdekäyttäjän perustarpeiden (ruoka, uni, hygienia etc.) laiminlyöntiä, joka puolestaan mahdollisti vastustuskyvyn heikkenemisen. Vilkkaimpana viruksen leviämisen aikana vahva vastustuskyky on erittäin tärkeä. On myös todettu, että paikkojen sulkeutuminen kirjaimellisesti sulki ihmiset ulos kaduille. Jalkautuvaa työtä pyrittiinkin rajoitusten myötä lisäämään. Virallista tietoa ei ole, mutta mututuntumalla päihdetyön kentällä on huomattu huumekuolemien lisääntymistä. Keväällä harjoitetulla eristäytymisellä ja yksinäisyydellä on voinut olla osuutta asiaan myös sekakäyttökuoleman myötä. Sekakäyttökuolema, joka yleensä ilmenee viiveellä ihmisen nukkuessa, on miltei mahdotonta reagoida ollessaan yksin. Artikkelissa sanotaankin, että sekakäyttö on suomalaisen yleisin huumekuoleman muoto.

Covid-19 Tor-verkoissa (The onion router)

Tunnetussa Punainen Kolmio huumeblogissa kesäkuussa kerrottiin, että Tor-verkossa amfetamiinin myynti loppui hetkellisesti tuotesaatavuuden takia touko-kesäkuun vaihteessa, jolloin myös opiodeihin luokiteltu subutex loppui, tarkoittaen että Suomalaisten suosimaan Sipulimarketti Tor-verkkoon jäi myyntiin opiodeista vain heroiinia. Lokakuussa blogissa kuitenkin raportoitiin Tor-verkossa toimivan Sipulimarketin huumevarastojen elpyneen rivakasti pienestä notkahduksesta jo ennen kesäkuun loppua. Sipulimarketissa tehtiinkin ennätysmäärä rahaa huumeiden myynnistä tämän vuoden syyskuussa, kun puolestaan kesäkuun alussa oltiin historian toisessa ääripäässä kehnoimmalla tarjonnalla.

Yksi Sipulimarketin Tor-verkossa toimiva myyjä on myöntänyt, että koronan iskiessä he tekivät hätiköidyn päätöksen halutessaan päästä varastoistaan eroon. He myivät esimerkiksi juuri amfetamiinia normaalihintoja halvemmalla, joka johti sen kysynnän kasvuun ja äkilliseen loppumiseen. Kyseinen myyjä myy erinäisiä huumeita isompina bulkkeina, josta ne päätyvät suurimmalta osin niin sanotuille paikallisille ”laudoille” eri kaupunkeihin lähemmäksi kuluttajaa. Nämä lautahuumekaupat myyvät huumeita pienemmissä erissä, jolloin kuka tahansa päihteidenkäyttäjä pystyy ostamaan Tor-verkon kautta yksityishenkilöä miellyttävämmän määrän käytännössä 24/7, toimitusajan ollessa alimmillaan jopa alle puolituntia. Tor-verkon myyjä totesi, että huumeiden tuonti Suomeen koronan aikana onnistui normaaliin tapaan kaikkia ennakkoluuloja vastaan. Toisen myyjän mukaan Suomessa ei tulla näkemään huumepulaa, ainakaan koronan aiheuttamana.

Suomen suosituin Tor-verkossa toimiva lautahuumekauppa oli Torilauta, eli sama Tor-verkko, jossa psykoterapiakeskus Vastaamon tietosuojamurron tehnyt ransom_man myös toimi. Torilauta on kuitenkin sulkenut palvelunsa suunnitelmiensa mukaan tämän kuun alussa, 1. marraskuuta, täytettyään 3-vuotta.

Pohdin voisiko amfetamiinin myyntihinnan alentumisella Tor-verkossa olla kytköksiä suurenevan amfetamiinin määrän löydöksiin jätevesistä, eli amfetamiinin käytön kasvuun juurikin tänä korona keväänä? Mietin myös, miten nyt käy Suomen huumekaupan Torilaudan suljettua? Olen siinä käsityksessä, että vielä uutta samalla tavalla Suomessa markkinoita dominoivaa huumelautakauppaa sallivaa lautaa ei ole perustettu. Mitenköhän tämä puutos ja nyt koronan meneillä oleva toinen aalto vaikuttaa päihteiden käyttäjiin ja markkinoihin? Mitä Tor-myyjiin on uskomista, huumekauppa ei koronan takia lopu. Itse siis ainakin toivon, että Ministeriömme oppi virheistänsä ja tällä kertaa toisen aallon myllertäessä pitäisivät näille yhteiskunnan notkelmiin piiloutuville ryhmille tarkoitetut palvelut avoinna.

Suosittelen tutustumaan Tor-verkkoon ja siellä toimivien suomalaisten toimijoiden historiaan ja toimintaan lukemalla uunituoreen Image lehdessä 29.10.2020 julkaistun artikkelin, jonka on toimittanut Aarno Malin, Punainen Kolmio-blogin ylläpitäjä.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

2 ajatusta aiheesta “Korona iski päihteidenkäyttäjiin ja Tor-verkkoon”

  1. Kiitos hyvästä ja informatiivisesta kirjoituksesta! Tärkeä aihe, joka on jäänyt koronakeskusteluissa muiden erityisryhmien ja heikko-osaisten varjoon. On harmillista miten koronarajoitukset ovat vaikuttaneet niin moneen eri ihmisryhmään ja varmasti myös paljon päiheidenkäyttäjien elämään.
    Minusta aika outo päätös se, että koravaushoitopaikat ovat ruvenneet koronan takia antamaan päihteidenkäyttäjille koko viikon kattavia lääkepaketteja yhden päivän sijaan. Ymmärtäähän sen, että tällä on haluttu välttää ihmiskontakteja, mutta onhan se selvää, että suuremmat lääkepaketit ovat lisänneet myös katukauppaa. Uskon, että suuremmat lääkepaketit ovat saattaneet lisätä myös monien käytttömääriä.
    Päihteidenkäyttäjille tarkoitettujen palveluiden sulkeutuminen poikkeustilan takia on varmasti vaikuttanut ongelmallisesti monella tapaa käyttäjien elämään. Päihteidenkäyttäjälle klinikoiden tarjoamat peruspalvelut, kuten ruoka ja paikka missä levätä ovat monelle varmasti elintärkeitä. Toivotaan, että nyt toisen aallon aikana oltaisiin tässä suhteessa viisastuttu eikä ihmiset joutuisi jäätymään kadulle.
    Mielenkiintoista oli lukea, myös Tor-verkossa tapahtuvasta järjestäytyneestä huumekaupasta. En ollut aikaisemmin tiennytkään, että se on noin laajaa ja järjestäytynyttä myös suomessa. Jännää, että korona on vaikuttanut myös tähän bisnekseen noin rajulla notkahduksella.

    1. Moi Tuomas, kiitos kommentistasi 🙂 Olen kanssasi samaa mieltä tuosta korvaushoitopaikkojen päätöksestä lääkkeiden suhteen. Ehkä tätäkään asiaa ei osattu nähdä ihan loppuun saakka? Tai ehkä tässäkin tuli työntekijän turvallisuus kysymykseen, eikä lääkkeiden päivittäistä antoa siinä korona tilanteessa voitu perustella työntekijöiden turvallisuuden kannalta? Ja juuri kuten sanoit, nuo päihteiden käyttäjille tarkoitetut matalankynnyksen paikat ovat varmasti monelle heistä ainoita paikkoja jossa he voivat täyttää perustarpeitaan ja näin ollen elintärkeitä. Ja eikö olekin mielenkiintoista tuo Tor-verkon toiminta! Kiva, että pystyin hieman avaamaan sinulle uuttaa maailmaa 🙂 Tuntuu, että Tor-verkko on korvannut perinteisen katukaupan, tai ainakin suuren osan siitä. En itsekään ole aikaisemmin tajunnut ihan sitä kokonaiskuvaa, mitä Tor-verkko tässä maailmassa edustaa, mutta kiitos tämän blogin olen oppinut asiasta ja nyt sain jakaa tietoa siitä myös teille!

Kommentoi