Metsä rauhoittaa

Millä mielellä- blogin päätös

Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta blogin kirjoittamisesta mutta kaikkien mielestä oli mielenkiintoista tehdä postauksia, ja mielestämme onnistuimme täyttämään ennalta asettamamme tavoitteet blogin kirjoittamiselle.

Teemasta olisi riittänyt paljonkin aiheita esim. yleisessä keskustelussa. Huomasimme kiinnittävämme eri lailla huomiota mielenterveydestä kirjoitettuihin uutisiin, vaikka aikaisemmin meillä oli kokemus, että mielenterveysasioista puhutaan hyvin vähän. Pohdimme myös, miten korona-aika vaikutti huomioihimme keskusteluun mielenterveydestä. Blogin pitäminen avarsi näkemystämme mielenterveyden aihealueista. Mielenterveyteen liittyy paljon erilaisia sivupolkuja, kuten mielenterveyden ylläpito, hoito, ennaltaehkäisy, yhteiskunnallinen näkemys, terveydenhuollollinen kanta jne.

Saimme paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa muiden blogien lukemisesta, haluammekin kiittää kanssakirjoittajia blogeistanne. Kiitämme myös kaikkia Millä mielellä-blogin lukijoita sekä kommentoijia.

Toivomme kaikille rauhallista ja rentouttavaa joulun odotusta,

Hyvällä mielellä Tuomas, JenniHoo, Jysky ja Anna

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi